Suomalainen luonto tarjoaa monenlaista puhdasta, ravintorikasta ja ilmaista herkkua ruokapöytään. Luonnontuotteet ovat arvokkaita myös kansallisen ruokahuollon ja varautumisen kannalta. Kerätessään saa samalla nauttia luonnon hyvinvointivaikutuksista sekä hyötyliikuntaa ja monipuolista harjoitusta eri lihasryhmille.

Arktiset Aromit ry ja Marttaliitto ovat valinneet vuoden 2023 luonnontuotteiksi marjoista puolukan, sienistä haaparouskut ja yrteistä poimulehden. Vuosittaisilla luonnontuotteiden esiin nostoilla pyritään lisäämään tietoisuutta luonnon tarjonnasta ja lisäämään luonnontuotteiden keruuta ja käyttöä. Tällä hetkellä suurin osa sadosta jää keräämättä.

Puolukka (Vaccinium vitis-idaea) on yleinen metsänpohjien varpukasvi koko Suomessa ja kaupallisesti tärkein luonnonmarjamme. Se viihtyy ja marjoo parhaiten suhteellisen avoimilla paikoilla kangasmetsissä. Marjojen poiminta-aika ajoittuu elokuun lopulta lokakuun alkuun. Ensimmäisten hallojen jälkeenkin puolukat ovat herkullisia ja kerättävissä kotitalouskäyttöön.

Puolukka on ollut hyvän säilyvyytensä ansiosta tärkeä marja pohjoisissa oloissa. Perinteisesti marjat survottiin suuriin saaveihin, joissa ne säilyivät kevääseen asti viileässä paikassa sisältämänsä bentsoehapon ansiosta. Puolukkaa voi säilöä myös monilla muilla eri tavoilla: hilloina, hyytelöinä, mehuina, kuivaamalla, pakastamalla ja kokonaisina vedessä.

Teollisuudessa puolukkaa käytetään monipuolisesti elintarvikkeisiin, alkoholijuomiin ja nykyisin myös prosessoituina marjajauheina ja -uutteina muun muassa monenlaisiin hyvinvointi- ja kosmetiikkatuotteisiin.

Pirteän raikkaat puolukat sisältävät erilaisia happoja, sokeria, vitamiineja, mineraaleja ja hivenaineista erityisesti mangaania. Puolukka sisältää myös runsaasti terveysvaikutteisia yhdisteitä, joilla on muun muassa ruoansulatusta edistäviä sekä bakteerien kasvua ehkäiseviä ja tulehduksia vaimentavia vaikutuksia. Marjat kannattaa käyttää kuorineen, jotta kaikki hyvät ainesosat tulisi hyödynnettyä.

Kasvin lehtiä, kukkia ja nuoria versoja voi kaupallisesti käyttää ravintolisissä ja lehtiä pienimuotoisesti yrttiteenä. Lehtiteetä ei suositella pitkäaikaiseen käyttöön eikä raskauden ja imetyksen aikana.

Talvivihanta, kauniskukintoinen, matalakasvuinen ja suotuisissa oloissa nopeasti levittäytyvä puolukka sopii myös erinomaisesti kuivahkojen pihojen maanpeittokasviksi. Suurimarjaisia, luonnonkasveista valikoituja lajikkeita, esimerkiksi ”Otson karkkia”, on myös saatavilla taimina.

Haaparouskut (Lactarius trivialis ja L. utilis) ovat yleisiä ja paljon käytettyjä ruokasieniämme. Ne kasvavat yksitellen tai pieninä ryhminä tuoreissa, sammaleisissa metsissä kuusen ja koivun seurassa. Parasta satoaikaa on elo- syyskuu.

Sienet kasvavat isokokoisiksi, laakeiksi ja ovat pinnaltaan limaisia. Heltat ovat valkeat. Jalka on lakkia vaaleampi, pitkä, pullea ja ontto. Haaparouskun lakki on violetinharmaa - harmaanruskea, tummavyöhykkeinen tai -laikkuinen. Kalvashaaparousku (L. utilis) on vaalean nahan värinen, vyöhykkeetön, solakampi ja pinnaltaan paksulimaisempi. Haaparouskujen maitiaisneste on valkoista.

Haaparouskut ovat käsittelemättöminä kirpeän makuisia ja niitä on keitettävä viisi minuuttia ennen käyttöä. Sitä voi säilöä suolaamalla tai pakastamalla. Haaparousku sopii monenlaisiin ruokiin, sienisalaatteihin, leivontaan, murekkeisiin, kastikkeisiin ja keittoihin.

Haaparouskut ovat kevyttä ravintoa, ne sisältävät energiaa vain 16 kcal/100g. Kivennäisaineista niissä on kalsiumia, kaliumia ja magnesiumia kohtuullisesti, vitamiineista runsaasti B3, B2 ja myös D-vitamiinia. Lisäksi ne sisältävät jonkun verran c-vitamiinia, folaattia ja B6-vitamiinia.

Haaparouskun näköislajeista syötäväksi kelpaavia ovat harmaarousku (L. vietus) ja korpirousku (L. uvidus). Lievästi myrkyllisen lakritsirouskun (L. helvus) tuoksu on lakritsimainen ja maitiaisneste on kirkasta.

Suomessa yleisinä kasvavia poimulehtiä (Alchemilla vulgaris)löytyy noin 30 lähes samannäköistä lajia. Poimulehdet ovat 10–50 sentin korkeiksi kasvavia monivuotisia ruohoja. Kasvin tunnistaa hyvin viuhkamaisista, poimuttuneista lehdistään. Poimulehti viihtyy luontaisesti ojanpientareilla, niityillä sekä pihojen, peltojen ja tuoreiden metsäalueiden laitamilla.

Parhaimman makuiset lehdet löytyvät tuoreilta, varjoisilta tai puolivarjoisilta paikoilta. Lehtiä kerätään yleensä vain kukintaan asti, sillä kukinnan jälkeen ne sitkistyvät ja kitkeröityvät. Lehtisatokautta voi jatkaa keräämällä kukinnot pois.

Poimulehden lehdet ovat herkkua salaateissa, lämpimissä ruuissa, leivonnassa ja yrttiteeaineksina ja viherjauheena niitä voi käyttää monipuolisesti. Talven varalle lehtiä kannattaa kuivattaa ja kiehautettuja lehtiä voi myös pakastaa.

Varhain keväällä maasta nousevat lehdet ovat c-vitamiini- ja kivennäisainepitoisiä. Poimulehteä pidetään erinomaisena antioksidanttina sen sisältämien tanniinien ja fenolien ansiosta. Se on hyväksi iholle ja limakalvoille. Perinteisesti poimulehteä on pidetty naisten yrttinä ja sitä on käytetty muun muassa kuukautisongelmiin, synnytyksissä ja vaihdevuosivaivoihin.

Poimulehden kevyt, vihertävän keltainen latvakukinto sopii koristeeksi kukkakimppujen sekaan tai vaikkapa kakkuihin, salaatteihin ja ruoka-annoksiin. Poimulehti on kaunis myös viherrakentamissa, ja ravinteikkaassa puutarhamaassa kasvi kasvaa rehevämmäksi ja näyttävämmäksi.

Poimulehteä voi kotikäytössä käyttää vapaasti, mutta kaupallisessa käytössä on huomioitava uuselintarvikeasetus. Ruokaviraston uuselintarvikeluettelon mukaan poimulehdeltä löytyy käyttöhistoriaa ravintolisissä ja pienimuotoista käyttöä yrttiteeaineksena. Muuhun kaupalliseen elintarvikekäyttöön sille on löydettävä käyttöhistoriaa tai haettava uuselintarvikelupa.

Aamuset-kaupunkimedia (AKM)