Turun nuorisovaltuuston perinteinen ulkoilmaelokuvailta järjestetään perjantaina Brinkkalan sisäpihalla
Turun Nuorisovaltuusto on järjestänyt syksyisiä ulkoilmaelokuvaesityksiään jo vuodesta 2015 asti. Tänä vuonna Brinkkalan tunnelmallisella sisäpihalla nähdään perjantaina 9. syyskuuta kello 21 alkaen animaatioelokuva Shrek.
Turun Nuorisovaltuusto järjestää jo perinteeksi muodostuneen elokuvaillan yhteistyössä Turun Kirjakahvilan ja Turun elokuvakerhon kanssa. Maksuttomassa ja päihteettömässä tapahtumassa on paikkoja parille sadalle ensimmäiselle. Illan elokuvaksi nuorisovaltuusto valitsi vuonna 2001 valmistuneen animaatioelokuvaklassikon Shrek.
Turun Kirjakahvila palvelee tapahtuman ajan ja myy esimerkiksi alkoholittomia virvokkeita ja vegaanisia kahvilatuotteita. Turun Nuorisovaltuuston suosittelee varustautumaan tapahtumaan säänmukaisilla, lämpimillä vaatteilla sekä vilteillä ja istuinalusilla.
Aamuset-kaupunkimedia (AKM)