Musiikkikoulu Ilonen täyttää kymmenen vuotta
Musiikkikoulu Ilonen täyttää kymmenen vuotta. Musiikkikoulu tarjoaa kaikenikäisille suunnattua harrastustoimintaa Turussa, Piikkiössä, Kaarinassa, Liedossa ja Naantalissa.
Musiikkikoulu Ilonen tunnetaan kouluna, jossa oppiminen on hauskaa. Musiikkikoulu Ilonen aloitti toimintansa Liedossa vuonna 2012. Nykyisin toimipisteitä on Liedon lisäksi Piikkiössä, Kaarinassa, Turussa ja Naantalissa. Uusin toimipiste avataan tänä syksynä Turun keskustaan Kauppiaskadulle.
Yksi musiikkikoulun päätavoitteista on tuoda harrastusmahdollisuus lähelle ihmisiä ja tätä kautta mahdollistaa mahdollisimman monelle pääsy laadukkaan musiikinopetuksen pariin.
Musiikkikoulu Ilosen perustaja ja toimitusjohtaja Tiina Ilonen uskoo Turun keskustan elinvoimaisuuteen. Kauppatorin remontin valmistuessa keskustasta tulee entistäkin viihtyisämpi paikka, jossa ihmisten on helppo tavata toisiaan ja käyttää monipuolisia palveluja. Ilonen on itse Turun konservatorion kasvatti, jonka lisäksi hän on valmistunut sekä Turun taideakatemiasta että Sibelius-Akatemiasta Helsingistä.
Musiikkikoulu tarjoaa toimintaa kaikenikäisille. Perheen pienimmät saavat ensikurkistuksensa musiikin ihmeelliseen maailmaan perhe- ja tenavamuskareissa.
Ukulele- ja bändimuskarit on puolestaan suunnattu 5–6-vuotiaille lapsille. Soitto- ja laulutuntien lisäksi opetustarjontaan kuuluu bändiopetusta ja lauluryhmiä sekä lapsille että aikuisille. Peruskoulujen lomien aikana järjestetään suosittuja leirejä, joihin kuuluu bändi- ja soittotuntien lisäksi hauskaa yhdessäoloa erilaisten aktiviteettien parissa.
Elokuussa Musiikkikoulu Ilonen järjestää ilmaisia tutustumistunteja, jonne ovat lämpimästi tervetulleita kaikki musiikkiharrastuksesta kiinnostuneet.
Aamuset-kaupunkimedia (AKM)
















