Kotimme on mielestäni aivan liian valkoinen. Siksi olen alkanut haaveilla olohuoneen yhden seinän tapetoimisesta. Se voisi olla ikkunaa vastapäätä oleva pieni seinä, sillä siinä tapetti olisi näkyvillä, mutta ei veisi valoa pois huoneesta. Värikäs tapetti toisi muita huonekaluja esille paremmin kuin valkoinen seinä ja tekisi kodista persoonallisemman.

Esikuvana ideoilleni toimivat sisustuslehdissä ja Instagramissa esitellyt värikkäät kodit, joiden seinät on tapetoitu toinen toistaan kauniimmilla ja suloisimmilla tapeteilla. En yleensä seuraa sisustustrendejä, mutta tämä värikäs tapetti -trendi on kyllä ottanut minut täysin valtaansa. On suorastaan mahdotonta katsoa omaa valkoista seinää, kun muiden kodeissa hehkuvat kukat, lehdet ja art deco -tyyliset kuviot.

Tapetti-idea oli omassa mielessäni käytännössä, noh, tapetoitu, kunnes tulin ajatelleeksi, että ehkä pitäisi kysyä asunnon toisenkin asukkaan mielipidettä. Otin siis asian puheeksi mieheni kanssa eräänä iltana.

Osoitin nykyisellään valkoista seinää ja vakuuttelin, kuinka paljon hienompi siitä tulisi, jos sitä koristaisi värikäs tapetti. Etsin Googlesta kuvia ihanista luontoaiheisista tapeteista ja yritin saada mieheni katsomaan niitä. Hän ei kuitenkaan ollut innostunut: hädin tuskin vilkaisi kännykän näytöllä olevia kuvia.

– Ei, kuului hänen yksioikoinen vastauksensa.

– Miten niin ei? kysyin hämmentyneenä.

– En mä halua mitään kukkatapettia.

Etsin kuvia tapeteista, joissa ei ollut kukkia, mutta mies ei halunnut nähdä niitäkään.

– En minä ole mikään sisustaja, hän puuskahti ja syventyi kirjaansa sen näköisenä, että ei halunnut enää keskustella asiasta.

– No miksi et sitten jätä sisustamista niille, jotka sen osaavat, eli minulle? tulistuin.

Mies ei vastannut vaan painui nukkumaan. Mutisin hänen peräänsä, että hän tulee vielä tykkäämään siitä tapetista. Niinhän siinä miesten kanssa aina käy, oli kyse sitten koirasta, uudesta sohvasta tai kukkatapetista.

Ensin he vastustavat, mutta lopulta he ovat niitä jotka rakastavat uutta asiaa eniten.

Seuraavana päivänä kun pystyimme taas keskustelemaan asiasta rauhallisesti, mies sanoi, että kukkatapetit ovat hänestä mummomaisia, ja siksi hän vastustaa niitä. Teki mieli sanoa, että hän ei tajua mummomaisuudesta mitään. Nythän 1950–70-luku on muodissa, eli mummomaiset asiat ovat cooleja. Jos minun sisustusmakuni on mummomainen, mieheni sisustusmaku on kivikaudelta.

En kuitenkaan sanonut mitään tällaista, vaan lupasin miehelle, että voimme mennä yhdessä tapettiostoksille.

Siihen hän suostui. En malta odottaa, kuinka olohuonettamme koristaa tyylikäs ja värikäs kukkatapetti, jonka mieheni on ihan itse valinnut.

Elli Kummala