Pellot, metsät ja kokonaiset tilat vaihtavat yhä useammin omistajaa

Pellot kiinnostavat ostajia. Pellot kiinnostavat ostajia. Kuva: Anne Savolainen

Kiinnostus maaseudun kiinteistöjä kohtaan on kasvussa viiden tulevan vuoden aikana. Kiinnostus vaihtelee paljon alueellisesti arvioivat maaseudun kiinteistöjen omistajat ja ProAgrian asiantuntijat. Ostohalukkuutta on peltoihin ja metsiin toiminnan laajentamiseksi. Erityisesti halutaan ostaa vuokramaat omaan omistukseen.

Myyntihalukkuutta on vielä selvästi vähemmän. Ensisijaisesti siirretään kokonaiset tilat perheen sisällä seuraavalle sukupolvelle. Näköpiirissä on, että peltojen ja kokonaisten maatilojen myynti lisääntyy. Tähän on vaikuttanut muun muassa alan kannattavuuden heikentyminen. Pienempiä tiloja myydään jo perhepiirin ulkopuolisille ja niille on kysyntää.

– Asiantuntijoidemme mukaan myyntiin on tulossa peltojen lisäksi yhä isompia tiloja. Ostohalukkuutta on, jos rahoitus saadaan järjestymään. Ostohalukkuutta on erityisesti kasvavilla ja kehittyvillä tiloilla, tiivistää kiinteistömarkkinoiden tilannetta ProAgria Kiinteistönvälitys Oy LKV:n toimitusjohtaja Markku Koivisto.

ProAgrian kyselyyn maaseutukiinteistöjen omistusmuutoksiin vastasi 332 maaseutukiinteistöjen omistajaa koko Suomessa. Tuotantosuunniltaan tilat olivat pääasiassa kasvi-, maidontuotanto- ja lihatiloja sekä tiloja, joilla on myös muuta yritystoimintaa. Näkemyksensä antoi myös ProAgrian 41 kiinteistöjen ostoa ja myyntiä läheltä seuraavaa asiantuntijaa.

ProAgria Kiinteistönvälitys Oy LKV keskittyy maaseutukiinteistöjen välitykseen.

– Pystymme tuomaan maaseutukiinteistöjen välitykseen oman panoksemme ja osaamisemme. Toimimme koko maassa ja välittäjiemme määrä on kasvussa. Kiinnostus käynnistynyttä toimintaamme kohtaa on ollut hyvää ja tätä on meiltä toivottu, kertoo Koivisto.

ProAgria Kiinteistönvälitys Oy LKV avaa tiistaina 8. maaliskuuta nettisivustonsa osoitteessa maaseutukiinteistot.fi. Palvelu on myös ruotsinkielellä.

Aamuset-kaupunkimedia (AKM)

Hintojen lasku parantanut asuntosijoittamisen tuottoa

Asuntojen hintojen merkittävä lasku on parantanut asuntosijoittamisen tuottoa viime vuosina, vaikka vuokrat ovat kääntyneet monilla paikkakunnilla laskuun. OP Pohjolasta sijoitusasuntolainoja myönnettiin viime vuonna kahdeksan prosenttia enemmän kuin toissa vuonna.

Loimu otti ensimmäisen kiinnityksen liigapaikkaan

Loimu ensimmäisen karsintapelin.

Ottelusarja Mestaruusliigapaikasta alkoi lauantai-iltana Raision Loimun ja Lempo-Volleyn välillä Kerttulan liikuntahallissa. Ottelun voitti Loimu erin 3–1 (25–23, 22–25, 25–12, 25–20).

Selvitys tuomioistuinten etukäteismaksusta lausuntokierroksella

Oikeusministeriö pyytää lausuntoja esiselvityksestä, jossa on arvioitu mahdollisuuksia veloittaa tuomioistuinten käsittelymaksu ennen asian käsittelyä. Nykyisin tuomioistuinmaksut veloitetaan asian käsittelyn päätyttyä.

Bilar99e Oy avaa uuden megamyymälän Myllyn läheisyyteen

Bilar 99 saa syksyyn mennessä noin 2 500 neliötä omaan käyttöönsä.

Käytettyjen autojen kauppaan erikoistunut Bilar99e Oy avaa uuden megamyymälän Raisioon Myllyn kauppakeskuksen läheisyyteen osoitteeseen Tuotekatu 13. Kyseessä on yhtiön merkittävin yksittäinen investointi Varsinais-Suomessa. Investoinnin kokonaisarvo lasketaan miljoonissa euroissa.

Loton potti kohoaa kolmeen miljoonaan euroon

Lauantain Lotto-arvonnassa ei löytynyt täysosumia, joten ensi viikolla potti nousee kolmeen miljoonaan euroon.

Ääni hitaasti muuttuvana ekologisena kenttänä

Titanikissa esiintyy torstaina 16. huhtikuuta kello 18 Jussi Hertzin ja N. Zhun muodostama kokeellisen musiikin duo, Romance Relic ja bod [包家巷]. Dipole Inflorescence -konsertin myötä galleriaan esityksestä jää jälkeen installaatio, joka on nähtävissä Titanikissa loppuviikon ajan 17.–19. huhtikuuta.

Omakotitalo tuhoutui pahoin tulipalossa Raisiossa

Noin 70 neliömetrin kokoisessa 1,5-kerroksisessa omakotitalossa syttyi voimakas tulipalo lauantaina illalla Raisiontiellä Raisiossa.

Moottoripyörä törmäsi henkilöautoon Ruskolla, kuskit loukkaantuivat

Poliisi sai lauantaina illalla puoli yhdeksän maissa ilmoituksen liikenneonnettomuudesta Ruskolla. Moottoripyörä oli törmännyt henkilöautoon.

Raitiotien kustannukset perustuvat laajoihin selvityksiin ja suunnitelmiin

Raitiotien suunnitelmia esiteltiin syyskuussa pääkirjastossa.

Aamuset-lehden mielipidekirjoituksessa (31.3.) käsiteltiin raitiotiehankkeen kustannuksia. Tässä tietoa siitä, mihin kustannusarvio perustuu.

Jo-Jo Teatterissa farssi sosiaaliturvan hyväksikäytöstä

Jo-Jo Teatteri tuo ensi-iltaan 17. huhtikuuta farssin sosiaaliturvan hyväksikäytöstä. Michael Cooneyn käsikirjoittama Puhtaana käteen on Heikki Kustilan ohjaama vauhdikas ajankohtaiskomedia. Se sisältää juonittelua, kommelluksia, valkoisia valheita ja tukalia tilanteita.

Varsinais-Suomen Vasemmistoliitto nimesi ensimmäiset ehdokkaansa eduskuntavaaleihin

Varsinais-Suomen Vasemmistoliiton piirijärjestö nimesi kevätkokouksessaan Pöytyällä kahdeksan ensimmäistä ehdokastaan ensi kevään eduskuntavaaleihin.

Yrityksen tuki auttoi vähentämään syrjäytymistä

Koordinaattori Päivi Rouvali  (vas.) ja toiminnanjohtaja Katja Suominen Tukenasi ry:stä.

Rakennusyhtiö Peab tarjosi Tukenasi ry:n kautta oman tukihenkilön vuodeksi yhdelle nuorelle aikuiselle ja yhdelle yli 65-vuotiaalle. Tukihenkilön apu on ollut käänteentekevää esimerkiksi aikuistumisen kynnyksellä olevalle Emmalle ja kipeitä menetyksiä kokeneelle Marjalle .

Tuli karkasi varomattomasta kuusen oksien poltosta kuivaan heinikkoon Mynämäellä

Tuli karkasi varomattomasta kuusen oksien poltosta tuli karkasi kuivaan heinikkoon sunnuntaina iltapäivällä Lahtilantiellä Mynämäellä. Kaksi paikalle tullutta henkilöä rajoitti maastopaloa haravoilla ennen pelastuslaitoksen saapumista.

Yhteystiedot kuntoon taloyhtiössä

Omat yhteystiedot pikaisesti päivittää Maanmittauslaitoksen ylläpitämään huoneistotietojärjestelmään..

Jos omistat osakehuoneiston taloyhtiössä, kannattaa omat yhteystiedot pikaisesti päivittää Maanmittauslaitoksen ylläpitämään huoneistotietojärjestelmään . Erityisen tärkeää yhteystietojen päivittäminen on silloin, jos toivoo saavansa taloyhtiöltä tulevat postit, kuten yhtiökokouskutsun, sähköpostitse.

Poliisi tutkii Ruissalontiellä tehtyä tappoa

Poliisi sai kello 11.57 tehtävän Ruissalontielle Turkuun. Ilmoituksen mukaan asunnossa oli riitaa kahden aikuisen välillä.

Runot taipuvat myös bluesin rytmeihin

BluesOne esiintyy Raision Kirjastotalon Martinsalissa

Blues Ones soittaa Raision Kirjastotalon Martinsalissa keskiviikkona 15. huhtikuuta kello 18–19. Yhtyeen musiikissa yhdistyvät blues ja runous.

Yrittäjät: Arkipyhät ja sairausajan palkanmaksu tarkasteluun

Suomen Yrittäjät vaatii hallitukselta kehysriihessä konkreettisia toimia: YEL-järjestelmän ongelmien korjaamista, maksuehtolain valvonnan käynnistämistä, hankintalain viemistä maaliin, yrittämisen ja työnteon verotuksen kiristämättä jättämistä, sairauspäivärahan omavastuun lyhentämistä ja työajan pidentämistä.

Volter Kilpi Kustavissa -kirjallisuusviikon teemana Mitä aikaa on tämä?

Volter Kilpi Kustavissa -kirjallisuusviikon kesän ohjelmisto on julkaistu. Festivaali järjestetään 8.–12. heinäkuuta Kustavissa. Tämän vuoden teema on Mitä aikaa on tämä? , ja se tarkastelee taiteen mahdollisuuksia ja merkitystä ajassa, jota leimaavat yhtä aikaa kriisit, epävarmuus ja tarve ymmärtää maailmaa.

Näköislehti

Urheilu

Loimu otti ensimmäisen kiinnityksen liigapaikkaan

Loimu ensimmäisen karsintapelin.

Ottelusarja Mestaruusliigapaikasta alkoi lauantai-iltana Raision Loimun ja Lempo-Volleyn välillä Kerttulan liikuntahallissa. Ottelun voitti Loimu erin 3–1 (25–23, 22–25, 25–12, 25–20).

Juoksevan jäniksen kalenteri täyttyy hyvissä ajoin talvella

Hyvät jänikset ovat arvostettuja niin urheilijoiden kuin kisajärjestäjienkin keskuudessa. Yksi tämän hetken arvostetuimmista jäniksistä on Turussakin usein nähty slovakialainen Zan Rudolf (vas.).

Juoksukisojen vauhdittajat, jänikset, ovat arvostettuja tekijöitä juoksijoiden keskuudessa. Kysytyimpien jänisten kalenteri täyttyy jo hyvissä ajoin ennen yleisurheilukauden alkua.

Otteluanalyysi: Ilari Kangasniemi puski viime hetkellä voittomaalin

Ilari Kangasniemi oli Interin sankari.

Tämän dramaattisemmaksi ei jalkapallo-ottelun ratkaisu juuri voi mennä. Janne-Pekka Laine lähetti kulmapotkun ja toppari Ilari Kangasniemi puski Interille 2–1-voittomaalin Ilveksestä. Peli päättyi puskumaaliin. Pelikellossa oli minuutteja yli 95.

Otteluanalyysi: TPS vahvempi nousijoiden taistossa

TPS juhli paluuta Veikkausliigaan kotivoitolla fanien edessä.

Veikkausliigan ennakkokaavailut eivät juuri Turun Palloseuralle mahdollisuuksia antaneet. Putoajakandidaatiksi leimattu TPS ei näytä välittäneen puheista. TPS haki Maarianhaminasta vieraspisteen ja kohtasi nousijoiden kamppailussa Kupittaalla FC Lahden. TPS oli kuumassa ja viihdyttävässä ottelussa vahvempi 2–1 Theodoros Tsirigotisin ja Marius Könkkölän maaleilla.

Loimu pelaa sarjapaikastaan lauantaina alkavissa karsintapeleissä

Loimu kohtaa karsinnoissa Lempo-Volleyn Lempäälästä.

Lauantai-iltana alkavat lentopalloilun karsintapelit Mestaruusliigapaikasta, kun Loimun kotipesään Raisioon saapuu vieraaksi 1-sarjan voittanut Lempo-Volley Lempäälästä. Lempo otti viime viikonloppuna 1-sarjan mestaruuden kukistamalla finaaleissa voitoin 2–1 Vantaa Ducksin.

Mynämäestä uusin liigapaikkakunta – SBS Wirmo löi PSS:n kolmannen kerran

Mynämäkeläinen SBS Wirmo nappasi ensi kertaa seurahistoriassaan paikan F-liigan naisten sarjaan, kun se kaatoi kotonaan Porvoon Salibandyseuran 5–1 ja vei ottelusarjan voitoin 3–1.