Raitiotien kustannukset perustuvat laajoihin selvityksiin ja suunnitelmiin
Aamuset-lehden mielipidekirjoituksessa (31.3.) käsiteltiin raitiotiehankkeen kustannuksia. Tässä tietoa siitä, mihin kustannusarvio perustuu.
Jos Turun kaupunginvaltuusto päättää, että Turkuun tulee raitiotie, sen rakentaa Turun Raitiotieallianssi. Jotta allianssin yksityisten yritysten on mahdollista sitoutua kustannusarvioon omalla taloudellisella riskillä, kustannusarvio on laskettu tarkasti ja harkiten. Turussa samoin kuin esimerkiksi Vantaan raitiotiehankkeen aiemmissa vaiheissa ei ole ollut käytettävissä sitovaa kustannusarviota, joka perustuu rakentamisen suunnitteluun.
Allianssissa laadimme vuosina 2024–25 suunnitelman siitä, miten 12 kilometrin raitiotie rakennettaisiin Turun satamasta keskustan ja Kupittaan kautta Varissuolle. Reitin jokainen katu on suunniteltu uudelleen seinästä seinään, myös maan alta, niin tarkasti, että rakentamisen kustannukset on pystytty laskemaan huolellisesti. Avainsana on nimenomaan rakentamisen suunnitteleminen, joka on mahdollista, koska rakentajat olivat alusta alkaen mukana laatimassa suunnitelmia.
Kustannusarvio perustuu Raitiotieallianssin yli 200 asiantuntijan vajaan kahden vuoden aikana tekemiin suunnitelmiin ja selvityksiin raitiotien rakentamisesta. Allianssissa teimme muun muassa maaperätutkimuksia, erilaisia mallinnuksia, ympäristöselvityksiä ja arkeologisia koekaivauksia.
Suunnitelmia ovat tehneet esimerkiksi silta-, rata-, katu-, liikenne-, vesihuolto-, rakenne-, hulevesi- ja maisemasuunnittelijat, geoteknikot sekä kustannuslaskijat ja aikataulusuunnittelijat sekä monien muiden alojen osaajat, joilla on paljon kokemusta Suomen aiemmista raitiotiehankkeista. Ulkopuolinen kustannusasiantuntija on seurannut ja arvioinut kustannusten muodostumista läpi kustannuslaskennan.
Kaikki kustannukset julkistettiin tammikuussa laskennan valmistuttua. Kokonaiskustannusarvio on 465 miljoonaa euroa sidottuna rakentamisen 8/2025 MAKU-indeksiin. Kustannusarvio sisältää jo käytetyt toteutussuunnittelun kulut. Muutaman osa-alueen eritelläkseni: Raitiotieinfra maksaa 148,5 miljoonaa euroa ja varikko 90 miljoonaa euroa. Kaupunkitilan parantamisen kulut ovat 184 miljoonaa euroa, josta kunnallistekniikka maksaa 46 miljoonaa euroa ja pohjanvahvistukset 62,5 miljoonaa euroa. Pohjanvahvistuksista eriteltynä paalutus- ja stabilointityöhön koko raitiotielinjalle ja varikkoalueelle kuluu yhteensä noin 17 miljoonaa euroa.
Kustannusarviota esitellään raitiotien toteutussuunnitelmassa, jonka lisäksi kustannusten perusteita käsitellään erikseen omassa raportissaan. Nämä ovat tammikuusta alkaen olleet kaikkien luettavissa osoitteessa turunraitiotie.fi.
Juha Saarikoski, toimitusjohtaja, Turun Raitiotie Oy

















