Kuinka tärkeää taiteilijalle on uudistua? Voiko tehdä samoilla menetelmillä ja tekniikoilla vuodesta ja vuosikymmenestä toiseen vai pitääkö säännöllisesti etsiä kipinää omaan luomiseen uusista suunnista ja kapteeni Kirkin ja hänen miehistönsä tavoin rohkeasti mennä sinne minne ei olla aikaisemmin menty.

– Itselläni ainakin on pakonomainen tarve uusiutua. Koen, että taiteen tekemisen pitää olla hauskaa. Se, että taiteen tekeminen olisi pakkopullaa, on asia, jota en halua kokea. On antoisaa siirtyä uuteen tekniikkaan ja kokea jälleen löytämisen ilo, toteaa taiteilija Matti Helenius.

Viime vuonna 70 vuotta täyttäneellä Heleniuksella on 50 vuoden perspektiivi taiteilijaelämään. Uraan mahtuu monia vaiheita, muun muassa kymmenen vuoden ajanjakso Ruotsissa. Ruotsissa 1980-luvulla vietetyt vuodet olivat Heleniukselle hyviä, koska maan viriili taide-elämä tarjosi myös elannon.

– Ruotsissa myynti oli ihan toisenlaista kuin Suomessa. Monilla yrityksillä oli omat taidehankkijansa ja ostolautakuntansa ja he hankkivat paljon taidetta eri tarkoituksiin, Helenius muistelee.

Turkua Helenius pitää nykyään hyvänä taidekaupunkina. Viidessä vuosikymmenessä on ehtinyt tapahtua suuri muutos.

– Gallerioita on nykyään todella paljon enemmän. 70-luvun alulla Turussa oli oikeastaan vain silloinen Taidehalli ja yksityinen Brahen galleria.

– Silloin taidepiirit olivat selkeästi jakaantuneet oikeistolaisiin ja vasemmistolaisiin taiteilijoihin. Se näkyi jopa siinä, että kaupungin kuvataidelautakunta oli jakaantunut. Osa taidehankinnoista tehtiin poliittisin perustein. Saman verran vasemmalta ja oikealta, Helenius sanoo.

Myös kaupunkilaisten suhtautumisessa taiteeseen Helenius on havainnut muutoksen uransa alkuaikoihin verrattuna.

– 70-luvun alussa taiteesta kiinnostuneiden ihmisten piiri oli suppeampi. Nykyään ihmiset hankkivat koteihinsa paljon teoksia, joista pitävät ja jotka haluavat esille. Taidehankinnat eivät ole pelkkää sijoitushankintaa.

Helenius, kuten monet muutkin tuotteliaat taiteilijat, tuskailevat sen kanssa, että kaikille töille ei ole säilytyspaikkaa. Helenius kertoo, että on itse jopa tuhonnut ison osan omista töistään, koska ne eivät ole käyneet kaupaksi tai niille ei ole ollut säilytyspaikkaa. Hän ei kuitenkaan näe sitä välttämättä huonona asiana.

– Kun joutuu tilanpuutteen vuoksi karsimaan töitään, on siinä se hyvä puoli, että säilyttää vain merkityksensä säilyttäneitä töitä. On sellaisia töitä, jotka ovat aikanaan tuntuneet hyvinkin tärkeiltä, joiden merkitys nykyään on kadonnut. Merkityksensä säilyttäneet teokset totta kai olen säilyttänyt, Helenius sanoo.

Ilkka Lappi