Mitä yhteistä on Sir Ian McKellenillä, David Suchet’lla, Tapani Pertulla, Vesa Vierikolla ja Santtu Karvosella?

He kaikki ovat näyttelijöitä, jotka ovat esittäneet Salierin roolin Peter Shafferin kirjoittamassa näytelmässä Amadeus.

Näytelmä itsessään on moderni klassikko, josta on myös tehty moninkertaisesti Oscarilla palkittu Milos Formanin elokuva.

Salierin rooli on kovan luokan haaste näyttelijälle, ei vähiten sen takia, että Salierin näyttelijä on lavalla koko yli kolme tuntia kestävän näytelmän ajan.

– Salieri dominoi näyttämöä. Hän on sekä näytelmän kertoja, joka kuljettaa tarinaa kohtauksesta toiseen, että näyttelijä kohtausten sisällä. Salierin roolissa pitää hallita koko kolmen tunnin näytelmä, kuvailee Turun kaupunginteatterin päänäyttämöllä Salierin roolin tekevä Karvonen.

Karvonen on tunnettu varsinkin kameran edessä tekemistään komediarooleista. Se on yksi syy, miksi hän on innoissaan päästessään esittämään selkeää draamaa.

– On tosi ihanaa, ettei Salierin roolissa tarvitse miettiä, miten saisi yleisön hörähtämään.

Paitsi että Amadeus on hyvin kirjoitettu, selkeärakenteinen näytelmä, sen suosion syitä voi selittää esimerkiksi sen teemoilla. Amadeus hyppää ihmismielen tunteiden synkkyyden syvään päätyyn.

– Näytelmä käsittelee kateellisuutta ja katkeruutta, jotka ovat yleensä piilotettuja tunteita, joita lähes kaikki joskus tuntevat, mutta niitä ei uskalleta näyttää, etteivät muut tuomitsisi. On ihanaa päästä näyttämöllä tutkimaan sellaisia asioita. Näyttämöllä itsestäni on tullut esiin tosi kipeitä katkeruuden tunteita. Puhdas kateus ja oma keskeneräisyyden tunne ovat valtavia tunteita, Karvonen pohtii.

Myös Amadeuksen ohjaaja Tuomas Parkkinen uskoo vahvoissa universaaleissa tunteissa olevan ainakin osa Amadeuksen yli 40 vuotta kestäneestä voimasta.

– Kateus ja katkeruus ovat tunteita, joihin uskoakseni jokainen törmää monta kertaa elämässään. Iso teema tässä on keskinkertaisuus. Salieri havahtuu siihen, että oma taide kuulostaa tyhjältä ja ontolta. Samaan aikaan paikalle saapuu nuorempi säveltäjä, jonka musiikki kuulostaa jumalaiselta, Parkkinen sanoo.

Kaupunginteatterin lavalla nähtävä versiota Parkkinen kuvailee visuaaliselta ilmeeltään oopperamaiseksi. Valinta on looginen, sillä hänellä itsellään on pitkä tausta oopperan parista. Myös lavastaja Jani Uljas ja puvustaja Tuomas Lampinen ovat työskennelleet paljon oopperan parissa.

– Sen lisäksi, että osaamme oopperan visuaalisen kielen, tämä teos vähän myös syöttää sitä. Näytelmä kertoo kahdesta säveltäjästä ja miljöönä on 1700-luvun pompöösi hovi. Meillä on käytössämme iso näyttämö, jolloin haluan tarjota katsojille suuria näyttämökuvallisia elämyksiä, Parkkinen toteaa.

Ilkka Lappi