YIT käynnistää Taito-kampuksen ja infrahankkeen toteutuksen
YIT ja Turun kaupunki ovat allekirjoittaneet Kupittaan kärjen kumppanuushankkeen toteutussopimukset, jotka käynnistävät Taito-kampuksen ja infrahankkeen rakentamisen. Turun kaupunginvaltuusto hyväksyi hankkeen toteutusvaiheeseen siirtymisen marraskuussa.
Rakentaminen alkaa ensi vuoden alussa. Hankekokonaisuuden arvo YIT:lle on noin 150 miljoonaa euroa. Taito-kampuksen ja infrahankkeen arvioidaan valmistuvan vuoden 2028 loppuun mennessä. Kokonaisuuteen kuuluu myös toimisto- ja asuinrakennusoikeuksia, jotka mahdollistavat YIT:lle omaperusteisten hankkeiden toteuttamisen alueella tulevaisuudessa.
Kupittaan kärjen kumppanuushanke yhdistää Kupittaan ja Itäharjun kaupunginosat keskustamaiseksi kokonaisuudeksi. Hanke vahvistaa Turun Tiedepuiston asemaa yhtenä Suomen merkittävimmistä kasvukeskuksista.
Turun ammatti-instituutin Taito-kampus (noin 22 000 bruttoneliömetriä) on palvelualojen kampusrakennus noin 3 000 opiskelijalle ja 300 henkilökunnan edustajalle. Rakennus on alueen maamerkki.
Taito-kampuksen tavoitteena on olla vähähiilisyyttä, energiatehokkuutta ja kaupunkiluonnon monimuotoisuutta edistävä kokonaisuus. Valmistuessaan se on yksi Turun ensimmäisistä oppilaitoksista, jolla on Rakennustiedon ympäristöluokituksessa neljä tähteä.
Infrahankkeessa toteutetaan Helsinginkadun ja rautatien ylittävä joukkoliikennekansi, pysäköintilaitos (noin 630 paikkaa), liikkumishubi, julkinen kansiaukio (Vipusenaukio) sekä paviljonki, joka toimii reittinä kannen alla sijaitseviin toimintoihin. Kansi yhdistää Kupittaan ja Itäharjun alueet mahdollistaen joukkoliikenteen, jalankulun ja pyöräilyn yhteydet.
Kannen alapuolelle sijoittuvat saatto- ja huoltopihat.
Kupittaan kärjen kumppanuushanke sisältää toimitila- ja infrahankkeiden lisäksi kaupunkikehitystä osana alueen kaavoituksen viitesuunnitelman laadintaa. Hanke toteutetaan allianssina, jonka osapuolia ovat Turun kaupunki, YIT, Lundén Architecture ja Renell Käppi Arkkitehdit. Turun kaupungin edustajana hankkeessa toimii Turun teknologia- ja tiedepuisto Oy.
Kupittaan kärjen kehittäminen etenee vaiheittain. Alueen kokonaisuus asemakaavoitetaan kahdessa osassa. Alueen ensimmäisen vaiheen kaava saavutti lainvoimaisuuden 15. marraskuuta. Toisen vaiheen kaavoitus etenee ja kaavaehdotus pyritään tuomaan nähtäville keväällä.
– Tiedepuiston visiota toteuttava Kupittaan kärjen kumppanuushanke on yksi Turun tärkeimmistä kaupunkikehityksen suurhankkeista. Tiedepuiston kaupunkirakenteeseen tehtävät investoinnit vahvistavat Turun kansallista ja kansainvälistä kilpailukykyä. Turun elinvoima hyötyy osaamisen, työpaikkojen, asumisen ja palvelujen keskittymisestä alueelle, joka toimii merkittävänä liikenteellisenä solmukohtana. Kehittyvät yhteydet liittävät Tiedepuiston yhä kiinteämmäksi osaksi Suomen kasvukolmiota sekä vahvistavat Turun roolia porttina läntiseen Eurooppaan, pormestari Piia Elo (sd.) sanoo tiedotteessa.
– Kupittaan kärki on erinomainen esimerkki siitä, miten YIT:n kaupunkikehitysosaaminen, vastuullinen rakentaminen ja pitkäjänteinen yhteistyö konkretisoituvat. Olemme ylpeitä saadessamme olla mukana kehittämässä ja toteuttamassa Turun Tiedepuiston uutta ydintä – elävää, kestävää ja toiminnallisesti monipuolista kaupunkiympäristöä, sanoi YIT:n kaupunkikehityksestä ja vastuullisuudesta vastaava johtaja Juha Kostiainen.
Aamuset-kaupunkimedia (AKM)















