Tunnistatko sähkön varastoimisen riskit?
Akkuvarastointi houkuttelee yhä useampaa yritystä ja yrittäjää sekä turvaamaan sähkön saantia että tienaamaan ylimääräistä sähkömarkkinoilta. Lue LähiTapiolan riskipäällikkö Matti Juvenin vinkit, mitä jokaisen yrittäjän kannattaa tietää akkujen hankinnasta, sijoittamisesta ja turvallisuudesta.
Akkuvarastoinnin kysyntä on kasvanut voimakkaasti, koska se mahdollistaa uusiutuvan energian entistä paremman hyödyntämisen, sähkönkulutuksen optimoinnin ja säästöt sähkölaskussa.
Sitä mukaa kun kysyntä lisääntyy, ajan saatossa myös akkupalojen riski kasvaa. Suomen Pelastusalan Keskusjärjestön mukaan akkupalojen määrät ovat kaksinkertaistuneet 2020-luvulla.
– Suurimmilta osin akut ja akkuvarastot toimivat moitteettomasti ja turvallisesti, mutta silloin tällöin niissä ilmenee myös vikoja, ja väärin asennettuna tai sijoitettuna ne voivat aiheuttaa isoja vahinkoja, sanoo LähiTapiolan riskipäällikkö Matti Juven tiedotteessa.
Isosta akusta syttynyt tulipalo on arvaamaton ja rajumpi kuin tavallisen sähkölaitteen palo.
– Akkupalon sammuttaminen on myös erittäin haastavaa, sillä siinä syntyvä kemiallinen reaktio tuottaa palamiseen tarvittavan hapen. Myös myrkylliset kaasut sekä räjähdysriski aiheuttavat omat haasteensa sammutustyöhön. Näistäkin syistä johtuen akkujärjestelmän sijoittamista kannattaa miettiä tarkkaan. Yksinkertaisin ohje on sijoittaa se ulos tai jos se ei ole mahdollista, niin omaan palo-osastoonsa, Juven toteaa.
Sijoita akkuvarasto oikein. Akkuvaraston asentaminen asuin-, tuotanto- tai varastorakennuksen yhteyteen ei ole suotavaa. Varmista riittävä etäisyys kiinteistöistä. Jos akusto on muun rakennuksen yhteydessä, on tärkeä huolehtia palo-osastoinnista ja tuuletuksesta. Poista myös kaikki palokuorma akuston läheisyydestä ja varmista, että etäisyys rakenteisiin on riittävä. Varmista myös riittävä ilmanvaihto. Palaessaan akusto muodostaa myrkyllisiä kaasuja.
Käytä asennuksissa vain alan ammattilaisia ja varmistu, että asennukset tehdään lakien ja vaatimusten mukaan.
Varmista myös, että akustot ovat tunnetuilta valmistajilta ja että ne soveltuvat käyttökohteeseen. Akustosta tulisi löytyä myös akuston valvontajärjestelmä, joka sulkee akuston, jos se havaitsee vikaantumista tai kohonneita lämpötiloja.
Huolehdi akuston kunnosta säännöllisin tarkastuksin ja noudata valmistajan huolto-ohjetta.
Poista akusto heti käytöstä, jos se on kolhiintunut, kuumenee tai käyttäytyy muuten epäilyttävästi.
Viallisessa akussa on oikosulkuriski, mikä saattaa aiheuttaa palon syttymisen.
Huolehdi siitä, että mahdollisessa palotilanteessa pelastuslaitoksen on helppo päästä sammuttamaan paloa tai rajaamaan sitä mahdollisimman hyvin.
Aamuset-kaupunkimedia (AKM)















