Turun vetovoimaisimpien kaupunginosien neljän kärki keskustassa

Ydinkeskusta on Turun halutuinta asuinaluetta. Ydinkeskusta on Turun halutuinta asuinaluetta. Kuva: Tatu Lertola

Muuttoliike ulos keskustoista on ollut yksi korona-ajan puheenaiheista. Nyt trendi on liikahtanut siihen suuntaan myös Suomen vetovoimaisimpien kaupunginosien osalta. Koko viime vuoden otannalla ei näy keskustojen vetovoiman hiipumista suurimmissa kaupungeissa, mutta viimeisimmän vuosineljänneksen tilastoissa sellaista liikehdintää on nähtävissä.

Oikotien omistusasuntohaussa Helsingin suosituimpien alueiden kärkinelikossa olivat loka–joulukuussa Lauttasaareen kuuluvat Kotkavuori ja Myllykallio sekä Kulosaari. Helsingin perinteisesti suosituista kaupunginosista Punavuori ei mahdu omistusasuntojen hakutilastossa viime vuoden kärkikymmenikköön ja Kallio nousi sinne vasta viimeisellä vuosineljänneksellä.

Tampere on maan sisäisen muuttovoiton ylivoimainen ykkönen, mutta siellä vetovoima jakautuu lavealle. Suurin kiinnostus ei kohdistu ydinkeskustaan. Tampereelle muutetaan tällä hetkellä paljon muista isoista kaupungeista, kuten Jyväskylästä, Oulusta, Lahdesta ja pääkaupunkiseudulta. Sen sijaa kehyskuntiin Tampereen muuttovirta on miinusmerkkistä.

Suomen suurimmissa kaupungeissa trendi liikahti viime vuoden päätösneljänneksellä omistusasuntohauissa poispäin keskustoista. Muuttoliike ulos keskustoista on ollut yksi korona-ajan puheenaiheista. Viime vuoden loka–joulukuun aikana se näyttää tulleen näkyväksi myös Suomen vetovoimaisimpien kaupunginosien tasolla.

– Koko viime vuoden otannalla ei näy keskustojen vetovoiman hiipumista suurimmissa kaupungeissa, mutta viimeisen vuosineljänneksen tilastoissa on sellaista liikehdintää tulkittavissa. Esimerkiksi Helsingissä Etu-Töölö pitää paikkansa ykkösenä, mutta sen jälkeen Oikotien asuntohaussa loka–joulukuussa omistusasuntoja haettiin eniten Lauttasaareen kuuluvista Kotkavuoresta ja Myllykalliosta sekä Kulosaaresta. Kruununhaka putosi viidenneksi halutuimmaksi kaupunginosaksi ja Katajanokka pois kärkikymmeniköstä. Ennen lokakuuta viime vuonna Katajanokalta haettiin neljänneksi aktiivisimmin omistusasuntoa, Oikotie Asuntojen johtaja Anna Leinonen kertoo.

Suomen kuusi suurinta kaupunkia ovat Helsinki, Espoo, Tampere, Vantaa, Turku ja Oulu. Niistä Helsinki ja Tampere ovat ainoat, joissa on aiemmin ollut nähtävissä suurimman kiinnostuksen leviävän ulospäin keskusta-alueelta.

– Toisaalta Helsingin kohdalla voi katsoa silkan keskustan sijaan kantakaupunkia. Koko viime vuoden halutuimpien kaupunginosien joukossa ovat Etu-Töölö, Kruununhaka, Taka-Töölö, Kamppi, Katajanokka, Ullanlinna ja Kallio. Oikotien omistusasuntohakutilastossa vain kolme halutuinta aluetta sijaitsevat kantakaupungin ulkopuolella. Lauttasaari on tällä hetkellä selkeästi Helsingin trendikkäin alue. Kulosaari taas kasvatti suosiotaan suuresti viime vuoden lopussa, Leinonen sanoo.

Helsingin perinteisesti suosituista kaupunginosista Punavuori ei mahdu omistusasuntojen osalta Oikotie Asuntojen hakutilastossa kärkikymmenikköön ja Kallio nousi sinne vasta viimeisellä vuosineljänneksellä.

Tampere jatkaa maan vetovoimaisimpana paikkakuntana. Oikotieltä etsittiin tamperelaista omistusasuntoa viime vuonna 30 prosenttia useammin kuin vuonna 2020.

Viimeisimmän vuosineljänneksen suurin nousija oli Tampereella kaupunginosista Tasanne. Se hyppäsi miltei tyhjästä toiseksi kiinnostavimmaksi omistusasuntoalueeksi. Tampereen suosituin kaupunginosa on Pyynikinrinne, joka kuuluu osittain osaksi keskustaa. Loka–joulukuussa muut suosituimmat kaupunginosat olivat Oikotie Asuntojen omistusasuntohakupalvelussa Pyynikki, Tahmela, Kyttälä, Hervanta, Järvensivu, Kaleva, Härmälä ja Vuores. Kymmenestä vain Pyynikinrinne ja Kyttälä lukeutuvat keskustaan.

– Ydinkeskustan ulkopuoliset alueet korostuvat Tampereella enemmän kuin muissa isoimmissa kaupungeissa. On mielenkiintoinen ilmiö, että Tampere keräsi viime vuonnakin paikkakunnista ylivoimaisesti eniten maan sisäistä muuttovoittoa, mutta kaupungin vetovoimaisimmat osat ovat ydinkeskustan ulkopuolella. Samaa ilmiötä on sekin, että suuresta muuttovoitostaan huolimatta monen naapurikuntansa suuntaan Tampere kokee muuttotappiota. Esimerkiksi Lempäälään, Ylöjärvelle ja Pirkkalaan, Leinonen kommentoi.

Tampereelle muutetaan tällä hetkellä paljon muista isoista kaupungeista, kuten Jyväskylästä, Oulusta, Lahdesta ja pääkaupunkiseudulta. Kehyskuntien suuntaan virta on miinusmerkkistä.

– Toisaalta Tampereellakin kantakaupunkiin kuuluvat suosituimmista alueista esimerkiksi Pyynikki ja Kaleva. On syytä huomioida, että Tampere kasvaa vauhdilla, mikä luonnollisesti levittää kiinnostusta perinteisen ydinkeskustan ulkopuolelle. Kova kasvu ei voi kohdistua vain ydinkeskustaan, Leinonen lisää.

Suomen toiseksi suurimmassa kaupungissa Espoossa suurin kiinnostus tiivistyy Tapiolaan, Matinkylään, Leppävaaraan ja Olariin. Ne ovat halutuimmat kaupunginosat niin koko viime vuoden kuin vuosineljänneksien otannallakin. Laskussa näyttää olevan Saunalahti, josta haettiin Oikotien kautta viime vuonna Espoosta viidenneksi eniten omistusasuntoa, mutta joka ei loka–joulukuussa mahtunut kärkikymmenikköön.

Myös Vantaalla suurin suosio tiivistyy muutamaan kaupunginosaan; Tikkurilaan, Kivistöön ja Myyrmäkeen. Nousua näyttää tekevän Korso, joka oli loka–joulukuussa neljänneksi halutuin alue ja koko vuonna seitsemänneksi halutuin. Vantaan suurimpiin kaupunginosiin lukeutuva Hakunila sen sijaan ei yllä omistusasuntojen hakumäärissä kärkikymmenikköön.

Turussa ja Oulussa keskustakeskeisyys voi yhä paksusti. Turun viime vuoden vetovoimaisimpien kaupunginosien neljän kärki on keskustasta. Lisäksi keskustassa sijaitsevat Pohjola ja Martti ovat viimeisimmän vuosineljänneksen perusteella omistusasuntomarkkinoilla nosteessa.

Oulun vetovoimaisin kaupunginosa on Tuira, joka sijaitsee keskustan vieressä. Kaksi muuta suosituinta kaupunginosaa olivat viime vuonna keskustan Vaara ja Pokkinen. Yllättävän kiilan väliin teki loka–joulukuussa matkan päässä keskustasta oleva Virtaoja. Se nousi kolmen kuukauden otannalla Oikotien omistusasuntohaun toiseksi suosituimmaksi alueeksi.

Turun halutuimmat kaupunginosat 1.10.–31.12.21

1. VI kaupunginosa (keskusta)

2. VII kaupunginosa (keskusta)

3. VII kaupunginosa

4. Vasaramäki

5. Runosmäki

6. Pohjola

7. Nummi

8. Martti

9. Ruissalo

10. Uittamo

Turun halutuimmat kaupunginosat vuonna 2021

1. VI kaupunginosa (keskusta)

2. VII kaupunginosa (keskusta)

3. VII kaupunginosa

4. VI kaupunginosa

5. Vasaramäki

6. Nummi

7. Runosmäki

8. Varissuo

9. Keskusta

10. Ilpoinen

Aamuset-kaupunkimedia (AKM)

Kaupan liikevaihto kasvoi 10,5 prosenttia marraskuussa

Koko kaupan (G) työpäiväkorjatun liikevaihdon ja myynnin määrän vuosimuutos, %.

Tilastokeskuksen mukaan koko kaupan työpäiväkorjattu liikevaihto kasvoi marraskuussa 10,5 prosenttia vuoden 2020 marraskuusta. Koko kaupan työpäiväkorjattu myynnin määrä, josta hintojen muutoksen vaikutus on poistettu, laski 0,6 prosenttia. Liikevaihto kasvoi kaikilla kaupan päätoimialoilla.

Näkemyserot esiin - keinoja mielikuvien sijaan!

Lupaukset paremmasta ja mielikuvapolitiikka ovat vain sanoja. Ne eivät anna oikeaa tietoa millaisia ratkaisuja kukin kannattaa. Erot selviävät vasta kun keskustellaan keinoista, miten asiat hoidetaan. Siksi nyt pitää keskittyä keinoihin. Laivoranta vaatii.

Laivoranta haastaa keskustelemaan keinoista, joilla muutetaan sosiaali- ja terveyspalvelujen suunta parempaan. Merkittävin este paremmalle on luottamusta rapauttava mielikuvapolitiikka. Mikään ei muutu kilpailemalla suosiosta lupauksilla, tai vastustamalla uudistuksia. Pelkät hyvät tavoitteetkaan eivät toteudu ilman tarvittavia keinoja. Turun tilanne on esimerkki tästä. Eripura ja kiistely keinoista johtaa siihen, ettei hyvään lopputulokseen päästä.

Noin 8 000 litraa kevyttä polttoöljyä säiliöstä valuma-altaaseen Piispanristintiellä

Noin 8 000 litraa kevyttä polttoöljyä pääsi vuotamaan säiliöstä valuma-altaaseen Piispanristintiellä Kaarinassa sunnuntaina iltapäivällä.

UMO Helsinki Jazz Orchestra konsertoi Great Voices -sarjallaan myös Turussa

Ola Onabulé.

UMO Helsinki Jazz Orchestran Great Voices -konserttisarja jatkuu ja saapuu myös Turkuun. UMOn solistina vierailee brittiläis-nigerialainen soullaulaja ja lauluntekijä Ola Onabulé . Konsertti on torstaina 24. maaliskuuta kello 19 Logomon Teatro-salissa.

Vakuudeton laina heti - Kilpailuta vakuudettomat lainat

Laina ilman vakuuksia tai takaajia auttaa tilanteessa, jossa ulkopuoliselle rahoitukselle on tarvetta, mutta vakuuksia tai takaajia ei ole saatavana. Vakuudeton laina voi tulla kyseeseen missä tahansa elämänvaiheessa tai -tilanteessa. Voit hakea vakuudetonta lainaa tarvitsemallesi summalle. Muista kuitenkin ottaa huomioon oma elämäntilanteesi. Ennen lainan ottamista luottoja kannattaa vertailla, sillä eri lainanmyöntäjien ehdot vaihtelevat ja kilpailuttamalla voit löytää mahdollisimman edullisen lainan omiin tarpeisiisi.

16-vuotias Niilo Puustinen Interiin pitkällä sopimuksella

Inter on tehnyt kolmivuotisen pelaajasopimuksen vuonna 2005 syntyneen Niilo Puustisen kanssa. Hyökkäävä keskikenttäpelaaja siirtyy sinimustiin MuSasta.

Kansantalouden tuotanto kasvoi marraskuussa

Tuotannon työpäiväkorjattu muutos edellisvuoden vastaavasta kuukaudesta, %.

Työpäiväkorjattu tuotanto kasvoi marraskuussa 4,2 prosenttia vuodentakaisesta. Marraskuun kausitasoitettu tuotanto nousi 0,3 prosenttia edelliskuukaudesta. Lokakuun työpäiväkorjattu tuotanto kasvoi tarkentuneiden tietojen mukaan 4,7 prosenttia (aiemmin 4,3 prosenttia) edellisvuoden lokakuusta.

Turku kysyy asukkailtaan arvioita viimeistelyvaiheessa olevan kaupunkistrategian hyvinvointivaikutuksista

Turun kaupunki on julkaissut kyselyn, jolla haastetaan kaupunkilaisia miettimään, millaisia hyvinvointivaikutuksia päivitetyllä strategialla tulee olemaan. Tämä on ensimmäinen kerta, kun strategiavalmistelun yhteydessä tehdään päätösten vaikutusten ennakkoarviointi yhdessä kaupunkilaisten kanssa. Kyselyn vastausaikaa on jatkettu ja siihen voi vastata Kerro kantasi -verkkopalvelussa 30. tammikuuta asti.

Aboa Vetus Ars Nova kehitti ja toteutti etäpalveluita

Osmo Rauhalan laaja yksityisnäyttely Muista unohtaa kaikki esittelee taiteilijan 2010-luvun tuotantoa.

Arkeologian ja nykytaiteen museo Aboa Vetus Ars Nova oli koronapandemian vuoksi alkuvuodesta suljettuna neljä ja puoli kuukautta – melko tarkalleen yhtä monta päivää kuin edeltäneenäkin vuonna. Vuoden aikana museokäyntejä museon arkeologiselle puolelle Aboa Vetukseen tehtiin 29 449 ja nykytaiteen puolelle Ars Novaan 26 033.

Loton potti nousee kymmeneen miljoonaan euroon, Piikkiöön 40 000 euron voitto Jokerista

Lotosta ei löytynyt kierroksella 2/2022 yhtään täysosumaa. Ensi viikolla potissa on kymmenen miljoonaa euroa.

Täyttä asiaa: Ilotulitusten aika on todellakin ohi

Suhtautuminen ilotulituksiin jakaa mielipiteitä.

Omikron-viruksen levitessä pitäisi muistaa aikaisempia koronasuosituksia, eli mennä kauppaan yksin. Usein näkee lasten juoksevan kaupassa ilman maskia jopa aivastelevan.

Palkkasumma kasvoi loppuvuonna 5,4 prosenttia

Palkkasumman kolmen kuukauden vuosimuutos, % (TOL 2008).

Tilastokeskuksen tietojen mukaan koko talouden palkkasumma oli syys-marraskuussa 5,4 prosenttia suurempi kuin vastaavana ajanjaksona vuotta aiemmin. Marraskuussa koko talouden palkkasumma kasvoi 5,5 prosenttia edellisvuodesta. Vuosi sitten syys-marraskuussa koko talouden palkkasumma kasvoi 0,2 prosenttia.

THL: Lasten koronarokotukset pääsemässä vauhtiin koulujen alettua

Suomessa on aloitettu 5–11-vuotiaiden lasten koronarokotukset. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) suositteli joulukuussa 2021 rokotuksia ikäryhmän lapsille, joilla on perustaudin hoidon tai muun syyn vuoksi suurentunut riski sairastua vakavaan koronaviruksen aiheuttamaan tautiin. Lisäksi rokotuksia suositeltiin 5–11-vuotiaille, joiden lähipiirissä on voimakkaasti immuunipuutteinen henkilö.

Kirjaston ja museoiden yleisötapahtumat peruttu, yksilöliikuntatiloja avataan Turussa

Turun pääkirjaston yleisötapahtumat on peruttu.

Aluehallintoviraston 14. tammikuuta tekemä päätös jatkaa rajoituksia Turun kaupungin vapaa-aikapalveluissa.  Käyttäjiä muistutetaan edelleen, että kulttuuri- ja liikuntapalveluihin ei saa mennä sairaana, flunssaisena tai karanteenin aikana. Kaikissa palveluissa edellytetään kasvomaskin käyttöä.

Varsinais-Suomen hyvinvointialueen palveluista kerätään mielipiteitä kyselyllä

Varsinais-Suomen hyvinvointialueen sotepalvelujen strategian valmistelu etenee. Kaikille varsinaissuomalaisille on avattu avoin kysely. Hyvinvointialueen sosiaali- ja terveyspalvelujen kehittämiseksi halutaan kuulla tulevan hyvinvointialueen asukkaita.

Åbo Svenska Teater peruu kaikki esitykset tammikuun loppuun asti

Baskerville - aito Sherlock Holmes -arvoitus -näytelmän ensi-ilta siirtyy jälleen. Daniela Franzell (vas.), Amanda Nymanilla ja Samuel Karlsson.

Åbo Svenska Teater joutuu jälleen perumaan kaikki esitykset tammikuun loppuun asti. Lounais-Suomen aluehallintovirasto on tehnyt uuden päätöksen (14.1.) rajoituksista covid-19 tartuntojen leviämisen taltuttamiseksi Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin alueella. Rajoitukset ovat voimassa 28. tammikuuta asti. Valtioneuvoston asetus koronapassin hyllyttämisestä on voimassa 31. tammikuuta asti ja siksi teatteri ei käytännössä voi avata oviaan ennen 1. helmikuuta.

Sibelius-museon kävijämäärät nousivat hieman edellisvuodesta

Jouko Keto kuvasi ensimmäisessä Ruisrockissa ihmisiä ja festaritunnelmaa.

Sibelius-museo oli viime vuonna koronapandemian takia oli suljettuna yhteensä noin viiden kuukauden aikana. Tämän lisäksi aukioloajat pysyivät toista vuotta perättäin supistettuina ja keskimääräinen aukioloaika oli vuoden 2021 aikana vain noin 16 tuntia viikossa.

Rajoituksia jatketaan Naantalissa 28. tammikuuta saakka, lasten ja nuorten harrastustoiminta saa jatkua

Varsinais-Suomen huonontuneen koronatilanteen vuoksi on tarpeen jatkaa rajoitusten voimassaoloa Lounais-Suomen aluehallintoviraston 14. tammikuuta tekemän päätöksen mukaisesti. Rajoitukset ovat voimassa 16.–28. tammikuuta.

Urheilu

16-vuotias Niilo Puustinen Interiin pitkällä sopimuksella

Inter on tehnyt kolmivuotisen pelaajasopimuksen vuonna 2005 syntyneen Niilo Puustisen kanssa. Hyökkäävä keskikenttäpelaaja siirtyy sinimustiin MuSasta.

Aati Marttinen vahvistaa TPS:n maalivahtiosastoa

Aati Marttinen.

TPS on tehnyt kauden 2022 kattavan pelaajasopimuksen maalivahti Aati Marttisen kanssa. 24-vuotias Marttinen siirtyy TPS:ään kasvattajaseurastaan Interistä, jossa pelasi 20 liigaottelua kausilla 2016–21. Marttinen täydentää TPS:n maalivahtiosastoa, jota tähdittää jo ennestään Ykkösen viime kauden parhaaksi maalivahdiksi valittu Jere Koponen .

Åboraakkeli: Kova palloilukevät (taas)

Jos ja kun omikron jyllää alkuvuodesta eri puolilla Suomea, on urheilu muun yhteiskunnan tavoin, jälleen kerran, melkoisen sekamelskan kynnyksellä. Alkuvuodesta on jo saatu epätoivottu uusintakierros vanhasta näytelmästä ”siirtoja, perumisia ja tyhjiä katsomoita”.

TPS:lle uusi ottelusiirto

TPS:n pelit jatkuvat ensi viikolla.

Alkuperäisen otteluohjelman mukaan TPS olisi kohdannut Mikkelissä Jukurit keskiviikkona 19. tammikuuta, mutta ottelu siirtyy pelattavaksi 8. maaliskuuta kello 18.30.

Johan Kotavuolle 700 syöttöä

Johan Kotavuo.

Turun Kristikan takamies Johan Kotavuo on ylittänyt 700 koriin johtaneen syötön rajan koripallon miesten 1. divisioona A:ssa. Rajapyykin ylittämisen myötä forssalaislähtöinen Kotavuo on myös sarjan kaikkien aikojen eniten koriin johtaneita syöttöjä antanut pelaaja. 25-vuotias Kotavuo on ehtinyt tahkota Suomen toiseksi korkeinta sarjatasoa kaudesta 2013–14 lähtien. Kristikassa hän on pelannut syksystä 2020 lähtien.

Noin 500 000 suomalaista tekee vuosittain vapaaehtoistyötä liikunnan ja urheilun parissa

Salibandyliiton toiminnanjohtaja Pekka Ilmivalta.

Urheiluseuratoiminnassa vapaaehtoistyö on harrastuksena liki yhtä yleinen kuin varsinainen liikunnan harrastaminen. Noin 500 000 suomalaista tekee vuosittain vapaaehtoistyötä liikunnan ja urheilun parissa. Rekisteröityneitä liikunnan harrastajia on suomalaisten urheiluseurojen piirissä noin 550 000 ihmistä. Salibandyssä yhden kauden aikana otteluissa on noin 600 000 yksittäistä roolia, jotka vapaaehtoistyöntekijät tekevät.

Täysosuma
Rakastaa, ei rakasta, rakastaa...
Rakastaa, ei rakasta, rakastaa...
Kevään kestävä kissa.
Kevään kestävä kissa.
- Kevät tuli jo, niin minäkin. Mutta miks jengi on yhä talvipalttoossa?
- Kevät tuli jo, niin minäkin. Mutta miks jengi on yhä talvipalttoossa?
Ei mikään viivelähtö.
Ei mikään viivelähtö.
Oli kovat alennusprosentit, kun kärryillekin tuli kiire.
Oli kovat alennusprosentit, kun kärryillekin tuli kiire.
Siitä prinssistä tulin kysymään...
Siitä prinssistä tulin kysymään...
Lepuuttaahan tälläkin.
Lepuuttaahan tälläkin.
Jaa ei? No mitäs mä näillä suksilla sitte teen?
Jaa ei? No mitäs mä näillä suksilla sitte teen?
On niin kuuma toukokuu, että meni sateenkaarikin soiroksi.
On niin kuuma toukokuu, että meni sateenkaarikin soiroksi.
Just nyt ei tarvitse palvella, kiitos.
Just nyt ei tarvitse palvella, kiitos.