Lääkkeiden myynti ja korvaukset kasvoivat viime vuonna
Lääkkeiden kokonaismyynti kasvoi 6,5 prosenttia vuonna 2020. Myynti koostuu avohoidon reseptilääkkeiden myynnistä (2 331 miljoonaa euroa), avohoidon itsehoitolääkkeiden myynnistä (367 miljoonaa euroa) ja sairaalamyynnistä (820 miljoonaa euroa).
Kela maksoi lääkekorvauksia yhteensä 1 635 miljoonaa euroa. Summa kasvoi edellisvuodesta 5,4 prosenttia.
– Korvaussumman kasvuvauhti pysyi kahteen aiempaan vuoteen verrattuna jotakuinkin ennallaan, sanoo Kelan tutkimuspäällikkö Leena Saastamoinen.
Samaan aikaan lääkeyritykset maksoivat Kelalle 33 miljoonaa euroa niin sanottuja ehdollisen korvattavuuden palautusmaksuja lääkkeistä, joiden hintaan ja korvattavuuteen liittyy taloudellinen sopimus.
Suomen lääketilasto ilmestyy nyt 35. kerran. Julkaisussa seurataan lääkkeiden myynnin, kulutuksen ja korvausten kehitystä. Suomen lääketilasto on Kelan ja Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskus Fimean yhteisjulkaisu, joka on saatavissa verkossa.
Tänä vuonna Suomen lääketilastoa on kehitetty palvelumuotoilun keinoin.
– Sen rakenne on selkeytynyt, sisältö monipuolistunut ja ilme uudistunut. Julkaisu vastaa nyt entistä paremmin käyttäjiensä tarpeisiin, tilastoasiantuntija Päivi Rastas Kelan analytiikkayksiköstä sanoo.
Suomen lääketilastosta 2020 käy ilmi, että kymmenen euromääräisesti myydyimmän lääkkeen listalla oli veren hyytymiseen vaikuttavia lääkkeitä, reumalääkkeitä, syöpälääkkeitä ja C-hepatiitin hoitoon käytettäviä lääkkeitä. Syöpälääkkeiden ja immuunivasteen muuntajien myynnin aiemmin nopea kasvu hidastui selvästi edellisvuosiin verrattuna. Antibioottien kulutus romahti ensimmäisenä koronavuonna
Sydän- ja verisuonilääkkeiden kustannukset ovat vähentyneet useana vuonna peräkkäin hintakilpailun takia, vaikka kulutus on kasvanut.
Uudet migreenilääkkeet valtaavat markkinaosuutta ja niiden myynti kasvoi yli neljänneksellä edellisvuodesta. Psyykenlääkkeiden kulutus ei kasvanut ensimmäisenä koronavuonna poikkeavasti edellisvuosiin verrattuna.
Aamuset-kaupunkimedia (AKM)

















