Kuka korvaa muuttovahingot? – vastuut kannattaa selvittää etukäteen

Vakuutus korvaa muutossa särkyneet tavarat, mikäli ne on pakattu asianmukaisesti. Vakuutus korvaa muutossa särkyneet tavarat, mikäli ne on pakattu asianmukaisesti. Kuva: Jari Laurikko

Suomalaisten ollessa tutkimusten mukaan yksiä Euroopan innokkaimpia muuttajia on monille tuttua, miten työlästä omaisuuden siirtäminen talosta toiseen voi olla. Muuttopalveluiden käyttö onkin ollut viime aikoina kasvussa, kun suomalaiset ovat valmiimpia käyttämään rahaa säästääkseen aikaa ja vaivaa. Voiko muutossa ilmetä kuitenkin odottamattomia kuluja, jos tavaroita rikkoutuu muuttofirman matkassa?

Muuttofirman ottajalla ei yleensä ole syytä huoleen, sillä kotivakuutus korvaa pääsääntöisesti muuton aikana sattuneet vahingot. Vahinko voi tulla kotivakuutuksesta korvattavaksi, kun muutetaan vakituisesta asunnosta toiseen vakituiseen asuntoon Suomessa, ja kun molemmat asunnot ovat vakuutetun hallinnassa.

– Muutettaessa kotivakuutus on voimassa kahden kuukauden ajan edellyttäen, että molemmat asunnot ovat sen ajan vakuutetun hallinnassa. Uuden vakituisen asunnon tiedot on ilmoitettava vakuutusyhtiölle mahdollisimman nopeasti. Kannattaa myös huomioida, että muuttajalla on oltava tavaroiden rikkoutumiset sisältävä kotivakuutus. Perus tai suppea vakuutus ei riitä tavaroiden hajoamisen korvauksiin, vaan asukkaalla on oltava laaja tai loisto kotivakuutus, LähiTapiolan Varsinais-Suomen korvausjohtaja, Marko Erkkilä selventää.

Korvausasioissa on myös huomioitava vakuutuskirjaan merkitty irtaimiston enimmäiskorvausmäärä. Lisäksi vanhan ja uuden asunnon irtaimistot tulee vakuuttaa kahden kuukauden ylittävältä ajalta erikseen, jos muutto pitkittyy. Kotivakuutus korvaa tavaran hajoamisen muuttokuorman siirtämisen aikana, kun tavarat ovat pakattu huolellisesti kuljetusta varten.

– Jos muuttopalveluyritys kolhii tai rikkoo asiakkaan irtainta, yritys vastaa aiheuttamistaan vahingoista. Tämä pätee sekä tavaroita pakattaessa, kantaessa että ajaessa kohteesta toiseen, Erkkilä kertoo.

Korvaukseen ei vaikuta se, millaista tavaraa muutossa rikkoutuu. Tavarat kannattaa kuitenkin pakata huolellisesti, koska vahingosta vähennetään aina omavastuu.

– Vakuutus korvaa äkilliset ja ennalta arvaamattomat vahingot. Jos lasisen vaasin laittaa muuttolaatikkoon ilman suojausta, ei sen hajoaminen ole tietenkään ennalta arvaamatonta ja silloin vakuutusyhtiö voi tehdä suojeluohjevähennyksen, Erkkilä huomauttaa.

Siinä missä muuttopalveluiden käyttö on toisille jo tuttua, mietityttää tavaroiden mahdollinen rikkoutuminen ja korvausmenettely toisia enemmän. Muuttofirma Niemi Palvelut Oy:n Turun aluepäällikkö Teemu Jalo kertoo, että asiakkaiden kanssa sovitaan jo tilausvaiheessa siitä, kenen vastuulla pakkaaminen on.

– Yleisintä on, että asiakas pakkaa itse. Tällöin vastuu muutettavista tavaroista on asiakkaalla. Ohjeistamme kuitenkin oikeaoppiseen pakkaamiseen ja irtaimen merkitsemiseen, Jalo kertoo.

Muuttopalveluyrityksiä sitoo kuitenkin esimerkiksi tiekuljetussopimuslaki. Asiakas voi halutessaan parantaa vakuutusturvaansa ottamalla erillisen kertakuljetusvakuutuksen, jolla voi vakuuttaa koko irtaimen tai jonkin tietyn esineen.

– Kaikki vahingot kirjataan, raportoidaan ja käydään läpi. Ennakointi ja hyvä suunnittelu takaa hyvän palvelukokonaisuuden, Jalo päättää.

Saana Sjöblom-Hasselblatt

Vanhan Suurtorin Joulumarkkinoilla avajaisviikonloppuna 36 000 kävijää

Joulumarkkinat veti Vanhalle Suurtorille kansaa. Kuva on viime vuodelta.

Vanhan Suurtorin Joulumarkkinoilla vieraili avajaisviikonloppuna 27.–28. marraskuuta runsas joukko kävijöitä. Lauantaina markkina-alueella vieraili peräti 23 000 kävijää. Joulumarkkinoiden lisäksi kävijöitä paikalle houkutteli Turun tuomiokirkon kuusen valojen sytytys sekä Turun kaupungin joulunavaus. Sunnuntaina kävijöitä vieraili 13 000.

Vasemmistoliiton Varsinais-Suomen syyspiirikokous torjuu "työehtoshoppailun"

Vasemmistoliiton Varsinais-Suomen syyskokous ilmaisee tukensa ammattiyhdistysliikkeen jäsenten työtaisteluille Arkea Oy:n suunnittelemaa "työehtoshoppailua" vastaan. Työtaisteluissa vastustetaan työehtojen heikentämistä, jotka johtavat jo ennestään pienipalkkaisten muun muassa ruoka- ja siisteyspalvelun ja kiinteistöhuollon työntekijöiden palkkojen pienentämiseen ja lisäksi lomapäivien määrän leikkauksiin.

Kupittaa nousee Turun arvoalueeksi

Kupittaan ennustetaan nousevan Turun arvokkaimmaksi alueeksi vuoteen 2040 mennessä.

Helsingin, Tampereen, Espoon ja Turun kaupunginosien tulevaa arvonkehitystä luotaavan analyysin mukaan kovin asuntojen hintojen nousu nähdään tulevaisuudessa Espoon Finnoossa ja Tampereen Hiedanrannassa – jos kaavaillut palvelu- ja liikenneinvestoinnit alueilla toteutuvat. A-Insinööreissä selvitettiin 166 kaupunginosan arvonkehitys vuoteen 2040 asti.

Varsinais-Suomen Vasemmistoliitto asetti 93 aluevaaliehdokasta

Varsinais-Suomen Vasemmistoliitto asetti 93 aluevaaliehdokasta syyspiirikokouksessaan sunnuntaina. Uudessakaupungissa. Ehdokasjoukko täydentyy vielä. Vasemmistoliitto lähtee vaaleihin täydellä 98 ehdokkaan listalla.

Yrtit ja mausteet väärennösepäilyjen kohteena

Oreganonäytteistä lähes puolet oli epäilyttäviä.

Euroopan komission koordinoimassa hankkeessa selvitettiin yrttien ja mausteiden aitoutta. Hankkeessa tutkittiin oreganoa, paprikaa ja chiliä, kurkumaa, pippuria, juustokuminaa ja sahramia. Jäsenvaltiot toimittivat tutkittavaksi yhteensä 1885 näytettä, joista 323 (17 %) oli epäilyttäviä. Oreganonäytteistä lähes puolet oli epäilyttäviä. Oreganon seassa oli useimmiten runsaasti oliivipuun lehtiä.

Rakentamisen korkeutta ja rakennusoikeutta vähennetty Pihlajaniemen pohjoisosassa

Tiistaina 30. marraskuuta kokoontuvalle kaupunkiympäristölautakunnalle esitetään hyväksyttäväksi Pihlajaniemen pohjoisosaan laadittu asemakaavaehdotus, joka mahdollistaa umpikortteleihin perustuvan asuinalueen rakentamisen noin 2 500 asukkaalle.

Vene- ja laituripaikkojen hinnat nousevat

Venepaikkoja on Uittamon ja Lauttarannan venesatamissa sekä Aurajoessa Martinsillasta yläjuoksulle päin.

Turun kaupungilla on venepaikkoja Uittamon ja Lauttarannan venesatamissa sekä Aurajoessa Martinsillasta yläjuoksulle päin. Lauttarannassa on myös talvisäilytyspaikkoja. Venepaikkojen vuokrausaste oli viime vuonna lähes sata prosenttia.

Runosmäen alueen monitoimitalolle haetaan poikkeuslupaa

Tiistaina 30. marraskuuta kokoontuvalle kaupunkiympäristölautakunnalle esitetään hyväksyttäväksi poikkeuslupaa, joka koskee Runosmäen alueen monitoimitalon rakentamista tontille, josta on aikaisemmin purettu koulurakennus. Rakentaminen poikkeaa nykyisestä asemakaavasta käyttötarkoituksen ja kerroslukujen osalta. Tontille tulee myös pysäköintiä.

Li Andersson ehdokkaaksi Varsinais-Suomen hyvinvointialuevaaleihin

Li Andersson.

Vasemmistoliiton puheenjohtaja, kansanedustaja ja opetusministeri Li Andersson asettuu ehdolle Varsinais-Suomen hyvinvointialuevaaleissa. Varsinais-Suomen vasemmistoliitto vahvisti ehdokkaita piirikokouksessa lauantaina.

Bussit palaavat Kauppatorin laitaan ensi syyskuussa

Kauppatorin muutostyöt valmistuvat ensi vuonna ja bussit palaavat torin laitaan ensi syyskuussa.

Turun kauppatorin uudistus on ollut käynnissä vuodesta 2018. Muutostöiden ajan joukkoliikenne on ollut väliaikaisilla reiteillä. Kauppatorin työt valmistuvat vuoden 2022 aikana niin, että joukkoliikenne voi palata takaisin Kauppatorin laitaan valmistuville pysäkeille ja uusille reiteille Turun keskustan alueella 26. syyskuuta alkaen.

Henri Ruoste ja Kontestro kolmanneksi Tukholman Top 10 -kilpailussa

EM-kilpailuissa kuudenneksi sijoittunut ratsukko Henri Ruoste ja Kontestro Db teki näyttävän paluun kansainvälisille areenoille. Ratsukko osallistui Tukholman viiden tähden kouluratsastuskilpailuun, johon oli kutsuttu Euroopan kärkinimet maailmanlistalta ja sijoittui kolmanneksi. Taso kilpailussa on erittäin kova, sillä mukana ovat EM-kilpailujen ja Tokion olympialaisten kirkkaimmat mitalistit ja Ruotsin parhaimmisto.

Saamenkieliset Kauneimmat Joululaulut soivat taas Turun tuomiokirkossa

Tuomiokirkossa mukana laulamassa on myös Turun alueella asuvia saamelaisia.

Saamenkielisiä Kauneimpia Joululauluja lauletaan Turun tuomiokirkossa jo kolmannen kerran, perjantaina 3. joulukuuta kello 18. Tilaisuuteen voi osallistua myös osoitteessa virtuaalikirkko.fi sekä kirkon saamelaistyön Facebook-sivulla Sámebargu Suoma ev.-lut. girkus. Tuomiokirkkoon tulevilta edellytetään voimassa olevaa koronapassia.

Rautakausi-seminaari Raisiossa kaupungintalolla

Raision museo Harkko ja Turun yliopiston arkeologian oppiaine järjestävät kaksipäiväisen kaikille avoimen Rautakausi-seminaarin Raisiossa perjantaina ja lauantaina 10.–11. joulukuuta. Seminaarin ensimmäinen päivä on varattu lyhyille rautakauden tutkimukseen liittyville esitelmille ja keskustelulle, teemana metallinetsintälöydöt rautakauden tutkimuksessa. Toinen päivä on pidemmille rautakautta ja rautakauden tutkimusta esitteleville esitelmille.

Viemäri- ja vesijohtotyö sulkee ajokaistan Vahdontiellä

Viemäri- ja vesijohtotyötä tehdään Vahdontie 17:n kohdalla 29.11.-10.12. Yksi ajokaista on pois käytöstä.

Nea Kivelälle kultaa kilpa-aerobicin SM-kilpailuista

Nea Kivelä.

Kilpa-aerobicin SM-kilpailut saatettiin päätökseen lauantaina Tampereella. Nea Kivelä Turun Urheiluliitosta voitti SM-kultaa naisten sarjassa.

Lotossa yksi täysosuma

Kierroksen 47/2021 arvonnassa löytyi yksi ainoa täysosuma, jolla voittaja kuittasi itselleen 1,2 miljoonaa euroa. Loton kierroksen 47/2021 oikea rivi on 7, 8, 20, 26, 27, 28 ja 36 sekä lisänumero 32. Plusnumeroksi arvottiin 25. Kierroksen ainoa täysosuma löytyi tuusulalaiselta nettipelaajalta.

Vanhan Suurtorin Joulumarkkinoilla vilkasta

On taas joulumarkkinoiden aika. Kuva on viime vuodelta.

Vanhan Suurtorin Joulumarkkinat käynnistyi lauantaina. Avajaispäivänä markkinoilla vieraili runsas joukko kävijöitä. Rauhallisemman aamupäivän jälkeen kävijämäärä iltaa kohden vilkastui.

Potilas hyötyy harvinaissairauksien eurooppalaisen yhteistyön tiivistymisestä

Suomen yliopistosairaalat ovat saaneet jäsenyyden kaikkiin eurooppalaisiin harvinaissairauksien osaamisverkostoihin (European Reference Networks, ERN). Tämä takaa harvinaissairaille potilaille parhaiden asiantuntijoiden avun asuinpaikasta riippumatta. Harvinaissairaudeksi määritellään sairaus, joka on harvemmalla kuin yhdellä kahdestatuhannesta.

Urheilu

Henri Ruoste ja Kontestro kolmanneksi Tukholman Top 10 -kilpailussa

EM-kilpailuissa kuudenneksi sijoittunut ratsukko Henri Ruoste ja Kontestro Db teki näyttävän paluun kansainvälisille areenoille. Ratsukko osallistui Tukholman viiden tähden kouluratsastuskilpailuun, johon oli kutsuttu Euroopan kärkinimet maailmanlistalta ja sijoittui kolmanneksi. Taso kilpailussa on erittäin kova, sillä mukana ovat EM-kilpailujen ja Tokion olympialaisten kirkkaimmat mitalistit ja Ruotsin parhaimmisto.

Nea Kivelälle kultaa kilpa-aerobicin SM-kilpailuista

Nea Kivelä.

Kilpa-aerobicin SM-kilpailut saatettiin päätökseen lauantaina Tampereella. Nea Kivelä Turun Urheiluliitosta voitti SM-kultaa naisten sarjassa.

TPS teki jatkosopimukset Topias Haapasen ja Valtteri Pullin kanssa

Valtteri Pulli ja Topias Haapanen.

Turun Palloseura on solminut jatkosopimukset hyökkääjä Topias Haapasen ja puolustaja Valtteri Pullin kanssa. Molempien pelaajien jatkosopimukset ovat kestoltaan kaksivuotiset.

Nuorten maajoukkuepuolustaja Joonas Lakkamäki TPS-paitaan

Joonas Lakkamäki.

TPS:n jalkapallomiehistö vahvistuu 19-vuotiaalla puolustaja Joonas Lakkamäellä . Kaudet 2022–23 kattavan sopimuksen TPS:n kanssa kynäillyt Lakkamäki siirtyy Turkuun porilaisesta Musan Salamasta. Lakkamäki on myös pelannut eri poikamaajoukkueissa, ja viimeksi marraskuun alkupuolella hän edusti Suomea Ruotsia vastaan Maarianhaminassa U20-maajoukkueen riveissä.

Maalivahti Matias Riikonen kaksivuotiseen sopimukseen Interin kanssa

Matias Riikonen.

FC Inter on tehnyt pelaajasopimuksen maalivahti Matias Riikosen kanssa. Lupaavan 19-vuotiaan kassarin sopimus turkulaisseurassa kattaa kaudet 2022 ja 2023.

Alkukauden tappiot kasvattivat TPS:n salibandymiehet voittoputkeen

TPS:llä on ollut syyskaudella usein syytä tuulettaa.

TPS siirtyi miesten F-liigan MM-kisatauolle vahvassa iskussa. Tauolle siirryttäessä Palloseura on kymmenen ottelun voittoputkessa. Kun vielä putken sisään mahtuu kaksi voitokasta ottelua Suomen Cupista, on komean voittoputken pituus kaikkiaan 12 ottelua. Voittoputken aikana TPS kaatoi muun muassa kotimaista salibandya viime vuodet suvereenisti hallinneen Tampereen Classicin.

Täysosuma
Rakastaa, ei rakasta, rakastaa...
Rakastaa, ei rakasta, rakastaa...
Kevään kestävä kissa.
Kevään kestävä kissa.
- Kevät tuli jo, niin minäkin. Mutta miks jengi on yhä talvipalttoossa?
- Kevät tuli jo, niin minäkin. Mutta miks jengi on yhä talvipalttoossa?
Ei mikään viivelähtö.
Ei mikään viivelähtö.
Oli kovat alennusprosentit, kun kärryillekin tuli kiire.
Oli kovat alennusprosentit, kun kärryillekin tuli kiire.
Siitä prinssistä tulin kysymään...
Siitä prinssistä tulin kysymään...
Lepuuttaahan tälläkin.
Lepuuttaahan tälläkin.
Jaa ei? No mitäs mä näillä suksilla sitte teen?
Jaa ei? No mitäs mä näillä suksilla sitte teen?
On niin kuuma toukokuu, että meni sateenkaarikin soiroksi.
On niin kuuma toukokuu, että meni sateenkaarikin soiroksi.
Just nyt ei tarvitse palvella, kiitos.
Just nyt ei tarvitse palvella, kiitos.