Yli kymmenen vuoden ajan Mikko Laaksonen suunnitteli Turun lähiöistä kertovan tietokirjan tekemistä, ennen kuin hän Petri Aallon kanssa urakkaan ryhtyi.

– Syksyllä 2016 asiasta keskustelimme ja päätimme alkaa kirjaa tehdä, Aalto muistelee.

Vajaan viiden vuoden työ konkretisoitui alkuvuodesta, kun Turun lähiöt – Aluerakentaminen Turun kaupunkiseudulla -kirja ilmestyi. Massiivisen paketin tekeminen vaati tekijöiltään myös perusteellista taustatyötä.

– Teimme paljon ihan perustutkimusta, koska aihetta ei oltu käsitelty kauhean syvällisesti missään virallisessa lähteessä. Turun kaupungin virallinen historia päättyy tällä hetkellä vuoteen 1970 ja Turun lähiöistä on ylipäätään tehty aika vähän tutkimusta, Laaksonen toteaa.

Kirja on perusteellinen paketti, mutta kaikenkattava esitys se ei ole, eikä sellainen yritäkään olla. Raameja tekemiselle on asettanut esimerkiksi aikarajaus. Kirja käsittelee lähiörakentamista 1950-luvulta vuoteen 1985 saakka.

– Emme väitä, että lähiörakentaminen olisi loppunut, mutta silloin 1980-luvulla se toteutusmalli muuttui. Esimerkiksi aluerakentamissopimuksia ei käytetty enää samoissa määrin kuin aikaisemmin. Myös asuntopolitiikka ja arkkitehtuuri muuttuivat, Laaksonen perustelee rajausta.

Lähiöiden historian kautta avautuu monta ikkunaa menneeseen. Lähiöitä tarkastelemalla on helppo havaita monia asumisessa tapahtuneita muutoksia. Esimerkiksi asumisen väljyyttä perheidenkin sisällä voi tarkastella lähiöasumisen kautta.

– Lähiökerrostalot on rakennettu pääsääntöisesti perheasunnoiksi, mutta nykyään rakennettavissa kerrostaloissa ei isoja perheasuntoja juurikaan ole. Tosin ne syntyivät lähiörakentamisen aikana erilaisten ohjauskeinojen avulla, kun edellytettiin, että taloissa on tietty määrä tietyn kokoisia asuntoja, Laaksonen toteaa.

– Tosin se pitää myös huomioida, että 70-luvulla kolme huonetta ja keittiö oli monilapsisen perheen perheasunto, mitä se ei tänä päivänä samalla tavalla ole, hän jatkaa.

Lähiörakentamisen alkuaikoina säädeltiin myös tiukasti, millaisiin asuntoihin lähiöihin muuttavat ihmiset saivat muuttaa.

– 1950-luvulla Patterihakaan rakennettiin kaksioita perheasunnoiksi. Silloin yksinasuvalla ei todellakaan ollut mahdollisuutta saada kahden huoneen arava-asuntoa, Laakso muistuttaa.

Nykyperspektiivistä katsottuna myös se saattaa unohtua, että monille lähiöihin muuttaville ne edustivat luksusta.

– Monille lähiö oli ensimmäinen kosketus juoksevaan lämpimään veteen tai keskuslämmitykseen. Turussa leimallista oli myös se, että lähiöitä tehtiin kaikille yhteiskuntaluokille samoilla piirustuksilla. Tosin ne tehtiin eri alueille, Aalto ja Laaksonen toteavat.

Ilkka Lappi