Pelti rytisee, korvaako vakuutus?

Kerralla satanut suuri lumimäärä on näkynyt liikenteessä useina onnettomuuksina ja ruuhkina. Kuva on vuodelta 2017. Kerralla satanut suuri lumimäärä on näkynyt liikenteessä useina onnettomuuksina ja ruuhkina. Kuva on vuodelta 2017. Kuva: Olli Sulin

Eteläiseen Suomeen kerralla satanut sankka lumipeite häiritsee autoilijoiden arkea vielä useiden päivien ajan. Sohjoisilla, lumivallien reunustamilla ahtailla kaduilla kohtaamistilanteet voivat olla hankalia. Katoilta putoava kova lumi ja jää sekä lumen auraus voivat aiheuttaa vahinkoja kadun varteen pysäköidyille autoille. Moniin vahinkoihin voi hakea korvausta auton kaskovakuutuksesta.

Kerralla satanut suuri lumimäärä on näkynyt liikenteessä useina onnettomuuksina ja ruuhkina. Nyt sattuu paljon pienempiä vahinkotilanteita autoilijoille.

– Vahinkomäärät moninkertaistuvat tällaisina aikoina normaalitilanteeseen verrattuna. Tyypillisiin lumimyräkän jälkeisiin vahinkoihin kuuluvat aurauskaluston aiheuttamat naarmut ja klommot sekä katolta putoavan lumen aiheuttamat vahingot kadunvarteen pysäköidyille autoille. Paksujen aurausvallien yli ajettaessa syntyy myös vahinkoja autojen alustoihin ja puskureihin sekä pakoputkiin ja katalysaattoreihin. Näihin vahinkoihin voi hakea korvausta omasta kaskovakuutuksesta, sanoo liikenneturvallisuudesta vastaava johtaja Tapani Alaviiri LähiTapiolasta.

Liikenteen vahinkotilanteissa autolle aiheutuneet vahingot korvataan yleensä vahingon aiheuttaneen osapuolen liikennevakuutuksesta. Jos tämä ei ole selvillä tai vahingon on aiheuttanut itse, voi korvausta hakea kaskovakuutuksesta.

Talon katolta lumen pudotuksessa tulevista vaurioista korvausvastuu on lumenpudottajalla. Talon katolta taas esimerkiksi tuulen mukana putoavan lumen tai jään aiheuttamat vahingot mahdollisesti korvataan tapauksesta riippuen kiinteistön vakuutuksesta. Lumen kaatamien puiden aiheuttamien vahinkojen osalta korvausvastuiden selvittäminen voi olla vaikeaa ja käytännössä kaskovakuutus onkin näissä tapauksissa käytetyin vaihtoehto.

Varsinkin pienemmillä teillä ja parkkipaikoilla syntyy nyt hankalia ohitustilanteita, kun lumivallit ja sohjo ovat kaventaneet ajoväyliä.

– Näissä tilanteissa naarmuuntuvat usein kyljet ja sivupeilit, kun väistetään rinnakkain liian kapeassa kohdassa. Näissä katsotaan vahingon pääsääntöisesti aiheutuneen kummankin osapuolen menettelystä ja korvausvastuu menee usein puoliksi, mikäli kumpikaan osapuoli ei ole pysäyttänyt ajoneuvoaan. Osumien välttämiseksi näissä tilanteissa oikea tilannenopeus olisikin valttia ja tarvittaessa toisen kuljettajan kannattaa pysäyttää ajoneuvo, jotta sivuutus voi tapahtua vaaratta, kertoo Alaviiri.

Alaviiri muistuttaa, että pakkasen kiristyessä tuulilasin kiveniskemät kannattaa korjauttaa. Talvella lasi halkeaa kiveniskemän kohdalta helposti, kun lämmityslaite lämmittää rikkoutunutta lasia lasin ollessa kylmä. Pakkasella myös kääntyvät peilit voivat jäätyä ”koria vasten -asentoon” ja kun ovet aukaisee, niin peilit tai peilien kääntömekanismi voivat vaurioitua avautuessaan.

Auton lumesta kaivaminen ja puhdistaminen kannattaa myös tehdä huolellisesti, koska auton maalipintaan tulee helposti vaurioita.

Tarkista aina kolarin toisen osapuolen henkilöllisyys, ajoneuvon tiedot ja vakuutusyhtiö.

Jos tilanne on epäselvä, ota mahdollisuuksien mukaan silminnäkijöiden yhteystiedot ylös. Ota valokuvat tapahtumapaikasta ja vahingoista.

Älä ota vastaan vahingosta rahallista korvausta onnettomuuspaikalla tai maksa vahingon kärsineelle suoraa korvausta, vaan selvitä vahinko vakuutusyhtiön kanssa. Pienestäkin vahingosta vai aiheutua yllättävän suuret euromääräiset korjauskustannukset. Jos jotakin sovitaan kolaripaikalla, tee sopimus kirjallisesti.

Kolarin jälkeen voi joutua odottamaan toisen osapuolen vakuutusyhtiön korvauskäsittelyä ja maksua. Omasta kaskovakuutuksesta voi kattaa ensin korvauskustannukset ja toisen yhtiön korvatessa vahingon takaisin omalle vakuutusyhtiölle saa myös omavastuun takaisin ja bonus palautetaan.

Aamuset-kaupunkimedia (AKM)

Raision Myllypellon koulun taideprojektin toteuttajat valittu

Osa Erika Kallasmaan teoksesta.

Taiteilijat Elina Ruohonen ja Erika Kallasmaa on valittu Raisioon rakennettavan uuden Myllypellon koulun taideprojektin toteuttajiksi. Taideprojekti valmistuu vuonna 2028.

Elokuussa enemmän työttömiä kuin vuosi sitten

Varsinais-Suomen työttömyys kääntyi elokuussa laskuun heinäkuuhun verrattuna, mutta vuoden takaisesta tilanteesta se on yhä heikompi. Alueen kuntien työllisyyspalveluissa oli elokuun lopussa 27 500 työtöntä työnhakijaa, mikä on 2 900 vähemmän kuin heinäkuussa, mutta 1 100 enemmän kuin vuotta aiemmin. Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta oli 11,4 prosenttia. Se on edelleen pienempi kuin koko maassa keskimäärin, mutta noussut 0,3 prosenttiyksikköä viime vuodesta. Lomautettujen määrä on sen sijaan hieman laskenut.

Turkulainen ohjelmistoyritys voitti Vuoden joukkoliikenneteko 2026 -palkinnon

Jaakko Rintamäki Fintrafficista (vas.) sekä Jouni Pohjola ja Petri Konkka (Weasel Softwarelta). Takana vasemmalta HSL:n toimitusjohtaja Vesa Silfver ja Kotkan kaupungin joukkoliikennepäällikkö Esa Partanen joukkoliikenneteon valintaraadista sekä Kari Ström ja Johanna Wallin eli Suomen Paikallisliikenneliiton hallituksen varapuheenjohtaja ja puheenjohtaja.

Fintrafficille rakennettu Koontipalvelu on valittu Vuoden joukkoliikenneteoksi 2026. Palvelun teknisestä toteutuksesta on vastannut turkulainen ohjelmistoyritys Weasel Software. Koontipalvelu kokoaa aiemmin satoihin eri rajapintoihin hajallaan ollutta joukkoliikennetietoa yhteen ja tekee siitä helpommin hyödynnettävää esimerkiksi reittioppaissa, matkustajainformaatiossa ja uusissa liikkumisen palveluissa.

Nyrkkeilijät kokoontuvat Alfan kisoihin

Turun Urheiluliitto, Turun Jyry ja Turun Teräs järjestävät järjestyksessään kolmannet Alfan kisat Turussa Liikuntakeskus Alfassa lauantaina 26. syyskuuta kello 12–17.30. Laji on olympiatyylin nyrkkeily.

Kirjailija Markus Nummi vierailee Naantalin pääkirjastossa

Kirjailija Markus Nummi saapuu Naantalin pääkirjaston vieraaksi.

Palkittu kirjailija Markus Nummi saapuu Naantalin pääkirjaston vieraaksi tiistaina 22. syyskuuta kello 17.30. Kaikille avoimessa ja maksuttomassa tilaisuudessa Nummi kertoo kirjailijan työstään, teostensa synnystä sekä pitkästä urastaan suomalaisen kirjallisuuden ja elokuvan parissa.

Wiklundin Prisma valmistuu lokakuun alkuun

Prisma Wiklund valmistuu Turun ydinkeskustassa torstaina 1. lokakuuta. Wiklundin uudistus etenee suunnitellusti. Turun kauppatorin laidalla sijaitseva Prisma Wiklund on Turun keskustan ensimmäinen hypermarket ja osa Turun Osuuskaupan noin kymmenen miljoonan euron investointia keskustan palvelujen kehittämiseen.

Kuluttajat aiempaa varovaisempia, vaikka monen taloustilanne vahvistunut

Suomalaiskuluttajien taloudellinen tilanne näyttää monella tavoin aiempaa vakaammalta, mutta varovaisuus on lisääntynyt vuoden takaiseen verrattuna. Luotonhallintayhtiö Intrumin Eurooppalaisen kuluttajien maksutaparaportin mukaan jatkuva epävarmuus taloudessa ilmenee kuluttajille suurten hankintojen lykkäämisenä, taloudellisten riskien välttelynä ja säästämisen kasvuna.

Lounais-Suomessa jo 541 alkutuotannon luomutoimijaa

Euroopan unionin virallista luomutuotannon päivää juhlitaan 23. syyskuuta. Luomupäivä on osa EU:n vihreän siirtymän toimeenpanoa ja luomutuotannon toimintasuunnitelmaa. Päivän tarkoitus on lisätä luomun kulutusta ja tuotantoa sekä tietämystä luomutuotannon positiivisista vaikutuksista ympäristöön ja eläinten hyvinvointiin.

Proteiinibuumi jatkaa kasvuaan

Kuluttajat ovat yhä kiinnostuneempia hyvinvoinnista ja helpoista välipaloista, joiden avulla on mahdollista saada lisäproteiinia.

Suomalaiset kuluttavat yhä enemmän erilaisia proteiinituotteita. Kiinnostus proteiiniin kasvaa koko ajan, mikä näkyy myös kauppojen hyllyillä monin tavoin. Lidl-myymälöissä proteiinibuumi näkyy yhä enemmän laajenevan valikoiman lisäksi myös tuotteiden sijoittelussa, sillä asiakkaille on tarjolla erilaisia proteiinihyllyjä eri tuotekategorioissa. Kasviproteiinien myynti on kasvanut Lidlissä yli kymmenen prosenttia vuoden alusta lähtien.

Kupittaan kärjen kannen yötyöt jatkuvat lokakuulle

Kupittaan ja Itäharjun yhdistävän joukkoliikennekannen paalutustyöt jatkuvat rata-alueella yötöinä arviolta vielä viikoilla 39–41. Yötöiden arvioitiin aiemmin valmistuvan nopeammin. Työvaihe voi aiheuttaa melua ja tärinää työmaan lähialueella.

Yli 400 tulevaisuuden johtajaa kokoontuu Turkuun

Petra Tuomisto.

Suomen Nuorkauppakamareiden kansallinen syyskonferenssi Escape Reality kokoaa 9.–11. lokakuuta Turkuun yli 400 nuorta johtajaa, yrittäjää ja asiantuntijaa eri puolilta Suomea. Konferenssin keskiössä on Johtajuuskunto – johtamisen kyvykkyyden dynaaminen tila, joka rakentuu kokemuksen ja tekemisen kautta ja vaatii jatkuvaa ylläpitämistä.

Kaupunginhallitus nimesi ohjausryhmän huolehtimaan keskustan liikenteestä ja elinvoimasta

Kaupunginhallitus nimesi maanantaina ohjausryhmän huolehtimaan keskustan liikenteestä ja elinvoimasta. Ohjausryhmä valmistelee toimenpiteitä Tuomiokirkkosillan peruskorjauksen ajalle.

Taloyhtiöissä tehdään remontteja nyt miljardeilla euroilla

Lähes viidennes asunto-osakeyhtiöistä suunnittelee seuraavan kymmenen vuoden aikana julkisivuremonttia ja 17 prosenttia kattoremonttia.

Taloyhtiöiden korjaushankkeissa laatu on myös turvallisuuskysymys. Onnistuneen hankkeen taustalla ovat luotettavat suunnittelijat, urakoitsijat ja valvojat, joiden valintaan kannattaa panostaa.

Monet vammaisten ja ikääntyneiden perhekodit ympäri Varsinais-Suomen mukana Avoimet perhekodit -päivässä

Tervetuloa tutustumaan perhehoitoon Avoimet perhekodit -päivässä 25. syyskuuta. Useat vammaisten ja ikääntyneiden perhekodit ympäri Varsinais-Suomen toivottavat kiinnostuneet tervetulleiksi tutustumaan perhekotien ja niiden asukkaiden arkeen sekä perhehoitoon palveluna.

Sota voi jättää sotilaaseen moraalisen vaurion myös sankarillisista teoista

Laura Puumala.

Moraalinen vaurio on yleinen ilmiö sotaveteraanien keskuudessa. Laura Puumala osoittaa väitöstutkimuksessaan, että moraalinen vaurio voi olla seuraus myös moraalisesti oikeista tai ihailtavista teoista.

Varhan aluehallitus yksimielinen säästöohjelmasta – asiakasmaksujen korotuksista aiotaan luopua

Varsinais-Suomen hyvinvointialueen aluehallitus päätti maanantaina yksimielisesti esittää aluevaltuustolle tuottavuus- ja taloudellisuusohjelman hyväksymistä. Neuvotteluissa ohjelmaan tehtiin useita merkittäviä muutoksia, joilla turvataan asukkaiden palveluja ja kohtuullistetaan säästötoimenpiteitä. Lopullisen päätöksen ohjelmasta tekee aluevaltuusto.

Yksityislääkärin palkkiosta maksetut korvaukset kasvoivat viime vuonna 20 prosenttia

Kela maksoi viime vuonna yksityislääkärin palkkioista korvauksia 107 miljoonaa euroa ja korvausta sai yli 1,5 miljoonaa henkilöä. Luvut selviävät Kelan sairausvakuutustilastosta 2025.

Talouskasvu nopeutuu, mutta julkisen talouden alijäämä pysyy syvänä

Suomen talouden kasvu on ollut odotettua nopeampaa, ja kasvu jatkuu koko ennustejakson ajan. Noususuhdanne ei kuitenkaan riitä oikaisemaan julkisen talouden rakenteellista epätasapainoa, arvioi valtiovarainministeriö 21. syyskuuta julkaisemassaan talousennusteessa.

Näköislehti

Urheilu

Nyrkkeilijät kokoontuvat Alfan kisoihin

Turun Urheiluliitto, Turun Jyry ja Turun Teräs järjestävät järjestyksessään kolmannet Alfan kisat Turussa Liikuntakeskus Alfassa lauantaina 26. syyskuuta kello 12–17.30. Laji on olympiatyylin nyrkkeily.

Kolme turkulaista jalkapallon U17-maajoukkueeseen

Suomen alle 17-vuotiaiden poikien jalkapallomaajoukkue kohtaa Ranskan harjoitusmaaotteluissa 23. ja 25. syyskuuta. Interistä maaotteluihin on valittu Otso Saikkonen ja Vilho Grönblom sekä TPS:stä Joel Ahen . Maaottelut toimivat Minihuuhkajien EM-karsintakenraaleina.

Niko Lehtirannan kausi jatkuu Hockenheimissa

Niko Lehtiranta.

Moottoripyöräilijä Niko Lehtirannan kilpailukausi on edennyt loppusuoralle, mutta kausi ei suinkaan ole vielä ohi. Suunta käy Saksan Hockenheimiin ja Euro Moto -sarjan finaaliin.

Otteluanalyysi: Ilves kantona TPS:n kaskessa

Kauden tarina. Ilves tekee maalit ja jättää TPS:n pisteittä.

Ilves oli liian kova vastustaja TPS:lle jalkapalloilun Veikkausliigassa tällä kaudella. Joukkueet kohtasivat kolme kertaa ja joka kerralla Ilves oli parempi. Ilves pudotti TPS:n myös Suomen cupista. Viimeisessä kohtaamisessa Kupittaalla liigan karsintasarjassa Ilves otti puhtaan 3–0-voiton. Peli ei ollut näin epätasainen mutta Ilves teki maalit paikoistaan, TPS ei.

RaiFu lähtee vahvistuneena alkavaan futsal-kauteen

RaiFu sai pidettyä viime kauden runkopelaajat ryhmässään. Lisäksi uusina pelaajina tuli mielenkiintoisia vahvistuksia.

Viime kausi naisten Futsal-liiga päättyi pettymykseen Raisiossa. RaiFu lähti puolustamaan kevään 2025 Suomen mestaruuttaan runkosarjan ykkösenä. Kausi päättyi kuitenkin ilman mitalia, kun välierissä Ilves oli parempi ja pronssiottelussa HIFK kaatoi RaiFun.

Åboraakkeli: Interillä maalikuninkuus otettavissa

Alie Conteh.

Inter tavoittelee tänä syksynä kahden Cup-mestaruuden lisäksi Suomen mestaruutta tosissaan. Kotimainen tripla olisi joukkue- ja organisaatiotasolla huikea juttu, mutta panosta riittää myös yksilötasolla.