Nimpparisankari: Kaimoina lähinnä koiria
Siihen nähden, että ensimmäisen kerran Elmo annettiin Suomessa etunimeksi 1888 ja almanakkaankin nimi tuli jo 1929, Elmo on ollut hämmästyttävän harvinainen nimi. Virallisten tilastojen mukaan Suomessa vain runsaat 2 100 henkilöä on saanut Elmo-etunimen.
– Olen tykännyt nimestäni. Se on ollut aina vähän erikoinen, mutta en ole kokenut siitä koskaan mitään häpeää. Mitä vanhemmaksi olen tullut, sen paremmalta nimi on tuntunut, kertoo Elmo Aittola.
– Virallinen nimeni on Elmo-Aleksi, joka on käsittääkseni ainoa Suomessa, eikä niitä taida muuallakaan olla, hän jatkaa.
Jääkiekkopiireissä eri tavoin vaikuttavalle Aittolalle Elmo-nimi sopii. Monelle urheiluorientoituneelle Elmo-nimi assosioituu vahvasti Juhani Peltosen fiktiiviseen urheilusankari-Elmoon. Peltosen vuonna 1977 toteuttama kuunnelma oli myös kipinänä 1980-luvun alkupuolella syntyneen Aittolan nimeen.
– Näin minulle on kerrottu. Olen myös myöhemmin saanut Peltosen kirjoittaman kirjan lahjaksi omalta isältäni. Kai vanhempani minusta urheilijaa toivoivat, vaikka omat urheilusaavutukseni jäivätkin kauaksi fiktiivisen Elmon saavutuksista, Aittola nauraa.
Vaikka Elmo-nimi on hieman yleistynyt 2000-luvulla, Aittolan elämänpiirissä muita Elmoja ei juurikaan ole.
– Tiedän muutamia muita Elmoja, mutta koskaan ei ole ollut minkäänlaisia kaimaongelmia. Pääasiassa kaimani ovat olleet koiria.
Juurtuneita lempinimiä Aittolalla ei juurikaan ole ollut.
– Esimerkiksi Elmeriksi on joskus sanottu. Lempinimiä on kyllä ollut, mutta ne ovat liittyneet esimerkiksi työhön. Olen ollut Koutsi tai Jore tai jotain muuta. Ne ovat tulleet muualta kuin suoraan nimestäni.
Nimipäivän merkitys Aittolan elämässä on vähentynyt ikääntymisen myötä.
– Kun ikää on kohta 40, ei syntymäpäivilläkään ole oikein enää merkitystä. Lapsena oli eri juttu. Silloin kaikki päivät, jolloin sai lahjoja, oli hienoja päiviä. Kyllä minä yleensä jotain pientä nimipäivänä sain.
Elmon nimipäivä on 3. tammikuuta.
Ilkka Lappi