Marko Vainio vuoden yksinyrittäjäksi

Marko Vainio. Marko Vainio. Kuva: Jari Laurikko

Turun Yrittäjien hallitus on valinnut vuoden 2020 yksinyrittäjäksi drag-artisti Marko Vainion. Divet-showssaan hän parodioi kymmeniä suomalaisia ja kansainvälisiä artisteja ja julkisuuden henkilöitä. Hänellä on takanaan 15 vuoden ura, jonka aikana hän on esittänyt noin 2 500 showta.

Vainio harrasti nuorena aktiivisesti kilpatanssia aina SM-tasolla asti. Koulujen jälkeen hän työskenteli laivan viihdeosastolla. Nähtyään Turussa yhden kollegan shown, hän tajusi, että haluaa tehdä työkseen sitä samaa. Hänen ensimmäinen esiintymisensä drag-artistina oli Viking Line Isabellalla vuonna 2005.

– Yrittäjyyteni lähti liikkeelle onnekkaasti. Ensimmäistä esitystäni olivat sattumalta katsomassa Auraviihteen edustajat. He ihastuivat esitykseeni, ja halusivat managerikseni. Heidän kauttaan sain tyylikkäät nettisivut ja ammattilaiset hoitamaan markkinointia heti alusta alkaen, Vainio muistelee.

Vainio on sisäistänyt b to b -ajattelun ja ostaa palveluita toisilta yrittäjiltä, mm. ompelijoilta, mainostoimistolta, kirjanpitäjältä ja tapahtumateknikoilta. Ajoittain hän työllistää myös joitain tanssijoita. Verkosto on Marko Vainolle tärkeä.

– Seuraan tiiviisti mediaa, viihdemaailmaa, televisiota ja juorulehtiä. Kaikki mitä tapahtuu ympärillä, inspiroi minua. Ideat esittämiini hahmoihin tulevat arjesta. Esimerkiksi Krista Kiuru on yksi tulevista hahmoistani ja aiemmin parodioin Päivi Räsästä. Sellaiset hahmot ovat kiehtovia, joita osa vihaa ja osa rakastaa, Vainio tiivistää.

Tänä vuonna Marko Vainion yrityksen liikevaihdosta on lähtenyt 80 prosenttia koronan rajoittaessa tapahtumia.

– Tämä on ollut erikoinen vuosi. Isäni on aina neuvonut minua säästämään pahan päivän varalle. Siitä neuvosta on nyt ollut apua, että selviän tästä pahasta vuodesta. Olen ollut tavallaan oravanpyörässä monta vuotta ja valmistellut uuden shown joka kevääksi ja syksyksi. Se on ollut ajoittain myös väsyttävää. Nyt tuli suurempi pysähdys, joka on mahdollistanut sen, että olen käyttänyt aikaa mm. sen suunnitteluun, että mihin suuntaan haluan showta viedä.

Vaikka Vainio on aina ollut esiintymisorientoitunut, hän on samalla vaivihkaa haaveillut hierojan ammatista. Koronan hiljentäessä esiintymiskalenterit hän on aloittanut ajankulukseen hierojaksi opiskelun.

– Ajatuksenani on tehdä hierontoja tämän saman toiminimen alla ainakin nyt kun esiintymisiä on vähemmän, mutta kenties myös myöhemmin muun työn ohessa. Yrittäjyydessä on hienoa se, että pystyy tällä tavalla luovimaan tilanteiden muuttuessa.

Aamuset-kaupunkimedia (AKM)

Nuorisorangaistus uudistuu ensi vuoden alussa

Tasavallan presidentti vahvisti perjantaina lakimuutokset, joilla pyritään lisäämään nuorisorangaistuksen käyttöä, selkeyttämään sen asemaa seuraamusjärjestelmässä ja parantamaan rangaistuksen vaikuttavuutta. Lait tulevat voimaan 1. tammikuuta 2027.

Littoistenjärven ympärijuoksu keräsi yli 200 juoksijaa

Kalle Linnasaari.

Littoistenjärven ympäri juostiin 21. toukokuuta. Pari päivää aikaisemmin LC Littoisen klubilaiset kiersivät reitin ja merkitsivät sen värinauhoin. Samalla kerättiin reitin varrelta kaikenlaista rojua ja roskaa.

MLL:n Varsinais-Suomen piiri palkitsi Perheiden päivänä Rebin Khezrin ja Turun Sanomat

Mannerheimin Lastensuojeluliiton Varsinais-Suomen piiri ry on valinnut Perheiden päivän kiitoksen saajiksi 16-vuotiaan Rebin Khezrin sekä Turun Sanomat . Kansainvälisenä Perheiden päivänä 15. toukokuuta piirillä on ollut perinteenä kiittää tahoa, joka on tehnyt esimerkillistä työtä lapsiperheiden hyvinvoinnin edistämiseksi. Nyt kiitoksemme aikataulu vähän venyi, mutta nyt molemmat kiitokset on nyt luovutettu.

Maskussa torjutaan vieraslajeja mobiilipelin avulla – lupiinin ja jättipalsamin torjunta alkaa kesäkuussa

Lupiinintorjunta alkaa Maskussa maanantaina 1. kesäkuuta.

Maskussa voi tulevana kesänä ansaita palkkioita hävittämällä haitallista jättipalsamia ja lupiinia Crowdsorsa-mobiilipelin avulla. Jokainen voi osallistua torjuntatyöhön lataamalla sovelluksen omaan älypuhelimeen ja lähtemällä luontoon. Maskun kunnan järjestämään peliin osallistuville on jaossa yhteensä 2 000 euroa palkkioina.

Kesälomien siirtoa koskeva ehdotus lausuntokierrokselle

Opetusministeri on lähettänyt lausuntokierrokselle kesälomien siirtoa koskevan ehdotuksen. Lausuntoja voi antaa 3. heinäkuuta saakka.

Kadunrakennus katkaisee moottoriajoneuvoliikenteen Tiilentekijänkadulla juhannukseen asti

Kadunrakennustyö katkaisee Tiilentekijänkadulla moottoriajoneuvoliikenteeltä Itäisen Rantakadun risteyksen kohdalta. Kiertotie on opastettu kulkemaan Vilhonkadun ja Tervahovinkadun kautta.

Eloranta: Tietokirjailijoiden eriarvoinen asema apurahoissa korjattava

Kansanedustaja, sivistysvaliokunnan jäsen Eeva-Johanna Eloranta (sd.) vaatii tietokirjailijoille yhdenvertaista kohtelua valtion apurahapolitiikassa. Eloranta on jättänyt hallitukselle kirjallisen kysymyksen tietokirjailijoiden asemasta valtion tukijärjestelmässä.

Myllypellon koulun peruskivi muurattiin Raisiossa

Peruskiven muurauksessa täytetään aikakapseli ja muurataan peruskivi.

Raision kaupungin Myllypellon koulun peruskiven muuraustilaisuutta vietettiin 22. toukokuuta. Vuonna 2028 valmistuvaan kouluun rakennetaan 5.–9.-luokkien opetustilojen lisäksi Mylly-Antin koulun toimintatilat sekä kirjasto- ja nuorisotilat.

Paraisilla, Liedossa ja Nousiaisissa tehdään asfalttitöitä ensi viikolla

Päällystystöitä ja erilaisia päällystystä edeltäviä ja valmistelevia töitä tehdään viikolla 22 Varsinais-Suomessa Salossa, Paraisilla, Liedossa, Kemiössä ja Nousiaisissa. Vilkkaimmin liikennöidyt kohteet sijaitsevat ykköstiellä ja kymppitiellä sekä maantiellä 180.

Aivotulehdus epätodennäköinen syy pitkittyneisiin koronaoireisiin

Oikeanpuoleinen aivojen TSPO-PET-kuva näyttää kohonnutta glia-aktivaatiota talamuksessa, mantelitumakkeessa ja hippokampuksessa long-covid potilaalla, jolla voimakkaat uupumus-, ahdistus- ja masennusoireet ovat jatkuneet pitkään SARS-CoV-2-infektion jälkeen. Vasemmalla vastaava kuva tilanteessa, jossa oireet ovat lievemmät.

Uusi aivokuvantamistutkimus ei löytänyt pitkittyneistä koronataudin oireista kärsivien potilaiden aivoista laaja-alaista aivotulehdusta. Sen sijaan voimakkaimmat long covid-oireet olivat yhteydessä lisääntyneeseen aktivaatioon alueilla, jotka liittyvät mielialaan ja tunteisiin.

Raision kirjasto kiinni ensi keskiviikkona

Raision kaupunginkirjasto on poikkeuksellisesti kiinni keskiviikkona 27. toukokuuta henkilökunnan koulutuspäivän takia. Kirjasto on auki normaalisti torstaista 28. toukokuuta lähtien. Raision museo Harkko on avoinna keskiviikkona normaalisti kello 10–18.

Veneilijät avaavat saariston veneilykauden viikonloppuna Naantalissa

Naantalin Venemessut järjestetään Vanhankaupungin vierasvenesatamassa. Messupäällikkö Jani Ollikainen ja Helsingin venemessujen myyntipäällikkö Risto Wuolle viimeistelevät messualuetta ennen avajaisia.

Perjantaina aukeavat Naantalin Venemessut kokoavat veneilyn harrastajat, saariston asukkaat ja mökkiläiset sekä venealan toimijat Naantalin Vanhankaupungin satamaan. Esillä on yli sata venettä ja runsasta ohjelmaa koko viikonlopun ajan.

Turun kaupunki hakee purkamislupaa tulipalossa vaurioituneelle hirsirakennukselle

Linnanpuistossa sijaitseva Perniön tupana tunnettu hirsirakennus tuhoutui osittain tuhopolton seurauksena viime syyskuussa. Rakennus on Turun kaupungin omistama.

Palokuntien SM-kilpailut järjestetään Turussa

Kilpailun pääpalkinto Jehumalja.

Palokuntien suomenmestaruudesta kilpaillaan lauantaina 23. toukokuuta Turussa. Kilpailun järjestävät Suomen Palopäällystöliitto ja tämänvuotisena yhteistyökumppanina Varsinais-Suomen pelastuslaitos.

Naisten itsemurhien määrä kääntynyt kasvuun

Alkoholi, huumeet ja itsemurhat ovat edelleen suurimmat syyt ennenaikaisiin kuolemiin Suomessa. Vuosittain menetetään noin 230 000 ennenaikaista elinvuotta, joista noin 170 000 olisi vältettävissä. Tämän arvioidaan maksavan Suomelle noin seitsemän miljardia euroa vuodessa.

Kulttuurijokilautta sai luvan

Havainnekuva kulttuurijokilautasta.

Rakentamis- ja lupalautakunta myönsi torstaina Aurajokeen WAM-museon edustalle tulevalle kulttuurijokilautalle rakentamisluvan. Töihin päästään vasta, kun rantamuuri on korjattu ensin.

Tuomaanpuiston peruskorjaus alkaa

Tuomaansillan kupeessa, Helsinginkadun ja Kasarmikadun välillä sijaitseva historiallinen Tuomaanpuisto peruskorjataan ja puiston leikkipaikka uudistetaan. Puiston vehreys ja hienot puut säilytetään.

Herkules-kortteliin asuntoja noin 350 asukkaalle

Havainnekuva Itäisen Rantakadun ja Martinkadun risteysalueelta.

Kaupunkiympäristölautakunta hyväksyi torstaina Herkules-tontin asemakaavanmuutoksen, jolla mahdollistetaan Aurajoen varrelle kolme asuin-, liike- ja toimistorakennusten korttelia noin 350 asukkaalle.

Näköislehti

Urheilu

Viisi ikimuistoista Kupittaan derbyä

Derbyt ovat kovaa taistoa. Pallosta kamppailivat elokuussa 2020 Interin Timo Furuhom ja Rick Ketting sekä TPS:n Sami Rähmönen, Aldyir Hernandez ja Rasmus Holma.

Inter ja TPS kohtaavat 23. toukokuuta Veikkausliigaottelussa kuuden vuoden tauon jälkeen. Derbyjen paluun kunniaksi muistelemme aiempia ikimuistoisia derbyjä.

Lars Bryggman Turun Palloseuraan kahden vuoden sopimuksella

Lars Bryggman (kesk.) edusti vuosina 2022-25 Pelicansia. Hän juhlii lokakuussa 2023 maalia yhdessä Ryan Laschin ja Patrik Carlssonin kanssa.

Turun Palloseura on tehnyt kaksivuotisen sopimuksen ruotsalaishyökkääjä Lars Bryggmanin kanssa. Kookas, 193-senttinen vasemmalta ampuva 33-vuotias hyökkääjä siirtyy Turkuun Ruotsin SHL-seura Skellefteå AIK:sta, jossa hän teki päättyneellä kaudella runkosarjassa 47 ottelussa tehopisteet 10+11=21 sekä pudotuspeleissä 15 ottelussa tehot 5+4=9.

Puukkokatsomo: Pitkä tie maailmanmestareiksi

Leea Kaisti.

Palataan vielä toviksi salibandyn alle 19-vuotiaiden naisten MM-kisoihin, jotka päättyivät Suomen kultajuhliin. FBC Loiston ja TPS:n pelaajia oli kultajoukkueessa yhteensä seitsemän. Tuoreita maailmanmestareita ovat muun muassa Ella Virtanen , Leea Kaisti , Aada Honkuri , Minnea Kärki , Janella Järvinen , Neea Rinne ja Ella Holopainen .

Kristian Tuohilammesta väliaikainen Tuto Hockeyn toimitusjohtaja

Kristian Tuohilampi.

Tuto Hockey ja toimitusjohtaja Toni Arppe ovat purkaneet sopimuksensa. Arppe ehti olla Tuton toimitusjohtajana vain vajaan vuoden. Tuton väliaikaisena toimitusjohtajana toimii pitkään Tutoa kaukalon puolella edustanut Kristian Tuohilampi . Muutos liittyy Tuton omistajamuutoksiin.

Tanssiurheiluseura Bolerolle SM-menestystä Järvenpään ikäkausimestaruuskilpailuista

Boleron juniorijoukkue.

Vakio- ja latinalaistanssien ikäkausimestaruuskilpailut Järvenpäässä kokosivat 16.–17. toukokuuta Suomen parhaat kilpatanssijat ratkomaan SM-mitaleita useissa ikäluokissa. Tanssiurheiluseura Bolero oli viikonlopun aikana näkyvästi esillä laajalla osallistujamäärällä ja useilla finaali- sekä mitalisijoilla. Aikuisten joukkuekilpailussa Bolero tanssi itsensä SM-pronssille 23 joukkueen joukosta.

Tekniset murheet romuttivat Aatolan viikonlopun

Vilho Aatola joutui taistelemaan kalusto-ongelmien kanssa Canadian Tire Motorsport Parkin radalla.

Suomalaiskuljettaja Vilho Aatolan viikonloppu Kanadan Canadian Tire Motorsport Parkissa oli suuri pettymys. Tekniset ongelmat pilasivat mahdollisuudet hyviin sijoituksiin USF Juniors -sarjan osakilpailuissa.