Väittelijä löysi uusia lupaavia sydänsairauksien hoitokohteita

Juho Heliste. Juho Heliste. Kuva: Turun yliopisto

Sydäninfarkti ja sydämen vajaatoiminta ovat hoitojen kehittymisestä huolimatta edelleen tappavia ja alihoidettuja sairauksia. Uusia potentiaalisia lääkehoidon kohteita ja tautiriskiä ennustavia geenitekijöitä voidaan tunnistaa perustutkimuksen laajoilla seulontamenetelmillä, selviää LL Juho Helisteen Turun yliopistossa tarkastettavassa väitöstutkimuksessa. Tutkimuksessa tunnistettiin lupaavia, suoraan lääkityskohteiksi sopivia sydänsoluissa esiintyviä molekyylejä.

Sepelvaltimotauti ja siitä aiheutuva sydäninfarkti ovat maailman yleisimpiä kuolinsyitä. Lisäksi sydämen vajaatoiminta, joka ilmaantuu usein juuri sepelvaltimotaudin seurauksena, johtaa edelleen usein muutamassa vuodessa kuolemaan. Näiden tautitilojen hoito on kehittynyt viimeisten vuosikymmenten aikana huomattavasti, mutta silti hoidoissa on useita parantamisen kohteita.

– Osana sydäninfarktin hoitoa pyritään palauttamaan sydämen heikentynyt verenkierto normaaliksi. Verenkierron palauttaminen on välttämätöntä, mutta se aiheuttaa itsessään sydämelle stressitilan, jota sanotaan iskemia-reperfuusiovaurioksi. Tämän vaurion estoon ei ole toistaiseksi onnistuttu kehittämään kliiniseen käyttöön asti päätynyttä hoitoa, Juho Heliste kertoo.

Toisaalta sydämen vajaatoiminnan geneettinen tausta on toistaiseksi melko heikosti tunnettu, vaikka tiedetään, että noin viidesosa tautiriskistä on perinnöllistä. Geenitaustan valottaminen voi auttaa löytämään uusia hoitokohteita ja ennustamaan paremmin yksilöllistä tautiriskiä.

Heliste etsi sydäninfarktiin liittyvän reperfuusiovaurion lääkehoitokohteita seulomalla laajasti sydänsolumalleja ja sian sydännäytteitä. Soluja ja sikojen sydämiä altistettiin hapenpuutteelle, millä simuloitiin sydäninfarktin aiheuttamaa iskemia-reperfuusiovauriota.

Väitöstutkimuksessaan Heliste tarkasteli sian sydännäytteiden avulla solujen pinnalla esiintyvien reseptorityrosiinikinaasien eli RTK-molekyylien perhettä. RTK:t osallistuvat solujen hengissä selviytymiseen ja jakautumiseen, minkä vuoksi ne ovat lupaavia lääkehoitokohteita solutuhoa aiheuttavassa sydäninfarktissa.

– Havaitsimme, että RTK-perheeseen kuuluvan ROR1-molekyylin aktiivisuus laski sydänsoluissa infarktin yhteydessä. Sydänsoluviljelmien avulla osoitimme, että ROR1:n toiminnan lisähiljentäminen paransi sydänsolujen elossapysymistä, Heliste selventää.

Heliste hyödynsi lääkevaikutuskohteiden etsimisessä myös nykyaikaisia seulontamenetelmiä, joita on käytetty runsaasti syöpätutkimuksessa, muttei juurikaan sydänsairauksien tutkimuksessa.

– Lääkkeellisen ja geneettisen seulonnan yhdistettynä tuloksena havaitsimme, että EGFR-reseptori, joka myös kuuluu RTK-perheeseen, on lupaava hoitokohde. Osoitimme seeprakalamallin avulla, että sydän selviytyy iskemia-reperfuusiovauriosta paremmin, kun sitä lääkitään alun perin syövän hoitoon kehitetyllä EGFR-estäjälääkkeellä, gefitinibillä, Heliste kertoo.

Sydämen vajaatoiminnan geneettistä riskitekijää tutkittiin geenisaksien avulla

Tutkimuksessa Heliste etsi myös sydämen vajaatoiminnalle altistavia geneettisiä riskitekijöitä suomalaisesta FINRISKI-aineistosta. Seulonnan tuloksena löytyi TRIM55-geenin muunnos, jota tutkittiin tarkemmin Nobel-palkinnon voittanutta CRISPR-geenisaksitekniikkaa hyödyntäen.

– Pystyimme tämän uuden, tarkan metodin avulla tutkimaan geenimuunnoksen vaikutuksia sydänsoluissa ja seeprakalan sydämessä. Tulosten valossa vaikuttaa siltä, että kyseinen geenimuunnos voi heikentää sydämen supistumista ja altistaa sydänsolujen liikakasvulle, mitkä ovat sydämen vajaatoiminnan keskeisiä syntymekanismeja, Heliste avaa tuloksia.

Vaikka tutkimuksessa löydettiin useita lupaavia sydäninfarktin ja sydämen vajaatoiminnan hoitokohteita ja riskitekijöitä, matka perustutkimuksesta kliiniseen käyttöön on vielä pitkä. Helisteen tutkimuksen yhtenä lähtökohtana oli kuitenkin tulosten suora sovellettavuus.

– Yksilöllistyvä lääkehoito ja alihoidetut sydämen tautitilat vaativat tämänkaltaisia uusia molekyylitason löydöksiä. Tulosten kliinistä hyödyntämistä auttaa se, että osa tutkituista molekyyleistä on myös syöpätutkimuksen kuumia kohteita, joita vastaan on jo kehitetty kliiniseen käyttöön soveltuvia estäjälääkkeitä. Niiden kohdistaminen sydäntauteihin onkin suoraviivaisempaa kuin lääkekehityksen aloittaminen täysin nollasta, Heliste toteaa.

Heliste esittää väitöskirjansa Screening of Novel Therapeutic Targets and Risk Alleles for Cardiac Disorders julkisesti tarkastettavaksi Turun yliopistossa perjantaina 27. marraskuuta kello 12 (Turun yliopisto, PharmaCity, Pha 1 -luentosali).

Väitöstä voi seurata etäyhteyden välityksellä.

Vastaväittäjänä on professori Katriina Aalto-Setälä (Tampereen yliopisto) ja kustoksena professori Klaus Elenius (Turun yliopisto). Tilaisuus on suomenkielinen. Väitöksen alana on lääketieteellinen biokemia ja genetiikka.

Koronavirustilanteen vuoksi väitöstilaisuuden yleisömäärä paikan päällä on korkeintaan 50 henkilöä.

Väitöskirja on julkaistu sähköisenä.

Aamuset-kaupunkimedia (AKM)

Digitaalinen palvelu ei saa muuttua uudeksi jonoksi

Turun seudulla kehitetään sosiaali- ja terveyspalveluja tilanteessa, jossa henkilöstöstä ja rahasta on pidettävä tarkkaa huolta. Digitaaliset ratkaisut voivat auttaa tässä merkittävästi. Moni asia hoituu nykyään ilman matkustamista, odotushuonetta tai työpäivän keskeyttämistä.

Linnasmäen opisto valittiin vuoden kansanopistoksi

Raati kiitti Linnasmäen opistoa ennakointityöstä, koulutuksen laadun järjestelmällisestä kehittämisestä ja hyvistä tuloksista.

Suomen Kansanopistoyhdistys on myöntänyt Vuoden kansanopisto -palkinnon turkulaiselle Linnasmäen opistolle. Valinta perustui kansanopistojen yhteisiin tulevaisuuskuviin pohjautuviin palkintokriteereihin, joiden toteutumista Linnasmäen opisto on osoittanut pitkäjänteisellä koulutuksen laadun kehittämisellä, uudistumiskyvyllä ja koko kansanopistokenttää hyödyttävällä toimintamallilla. Palkinto jaettiin 2. marraskuuta Jämsän Kristillisellä Opistolla järjestetyssä Kansanopistokokouksessa.

Hallintosääntöön muutoksia ja täsmennyksiä, jotka koskevat toimivaltuuksia, henkilöstöasioita ja päätöksentekomenettelyjä

Turun kaupunginhallitus hyväksyi hallintosääntöön muutoksia ja täsmennyksiä, jotka koskevat muun muassa toimivaltuuksia, henkilöstöasioita ja päätöksentekomenettelyjä.

Ihan pasta kirja valittiin vuoden kotimaiseksi keittokirjaksi

Ruokatoimittajat ry palkitsee Vuoden kotimaisena keittokirjana Joonas Laurilan Ihan pasta kirjan . Se on kunnianhimoinen, oivaltava ja inspiroiva teos, joka tarkastelee pastaa uudesta näkökulmasta. Teos on paljon enemmän kuin reseptikirja, toteaa Ruokatoimittajien raati.

Turku vetäytyy jääkiekon nuorten MM-kilpailujen isännyydestä, mikäli Venäjä osallistuu turnaukseen

Turku luopuu vuodenvaihteessa 2027–28 pelattavien nuorten jääkiekon MM-kilpailujen isännyydestä, mikäli Venäjän maajoukkue osallistuu turnaukseen. Kaupunki toivoo, että Kansainvälinen Jääkiekkoliitto ja Suomen valtio löytävät ratkaisun, joka estää Venäjän osallistumisen. Jos kisat järjestetään ilman Venäjän osallistumista, Turku on mielellään kisaisäntänä.

Yli miljoona tulisijaa odottaa päivitystä

Suomessa on edelleen noin 1,5 miljoonaa ennen vuotta 2018 asennettua tulisijaa.

Nykyaikaisen tulisijan hyötysuhde voi nousta 75–85 prosenttiin, kun vanhemmilla malleilla se jää usein 50–60 prosenttiin, ilmenee Tulisija- ja savupiippuyhdistys TSY:n tuoreesta Puulämmityskäyttötutkimuksesta. Suomessa on edelleen noin 1,5 miljoonaa ennen vuotta 2018 asennettua tulisijaa. Niiden päivittäminen säästäisi vuosittain 5,3 miljoonaa kuutiometriä puuta ja 6,36 terawattituntia energiaa.

Varsinais-Suomelle paikka lisää eduskuntaan

Ensi kevään eduskuntavaaleissa jokaisesta vaalipiiristä valittavien kansanedustajien määrät on laskettu väestötietojärjestelmän tietojen perusteella. Vuoden 2023 eduskuntavaaleihin verrattuna vaalipiirien edustajapaikkojen määriin on tullut yksi muutos. Varsinais-Suomen vaalipiiri saa yhden edustajapaikan lisää ja Hämeen vaalipiiri menettää yhden paikan.

Hesburgerille kaksi tunnustusta EY Entrepreneur Of The Year -kilpailussa

EY Entrepreneur Of The Year 2026 -kilpailussa Helsingissä perheyritys sai arvostetun EY Brand Award -tunnustuksen ja voitti kilpailun yleisöäänestyksen.

Hesburger palkittiin kahdella tunnustuksella EY Entrepreneur Of The Year 2026 -kilpailussa Helsingissä perjantaina 30. lokakuuta: perheyritys sai arvostetun EY Brand Award -tunnustuksen ja voitti kilpailun yleisöäänestyksen.

Perhekeskuspäivä kokoaa ammattilaiset ja opiskelijat keskustelemaan vanhemmuuden tuesta Turussa

Turussa järjestetään perhekeskuspäivä 3. marraskuuta, joka tuo yhteen lasten, nuorten ja perheiden parissa työskenteleviä ammattilaisia sekä sosiaali- ja terveysalan opiskelijoita. Tapahtuma järjestetään Turun ammattikorkeakoululla Lemminkäisenkadun kampuksella sekä verkossa. Tapahtuma sisältää verkostoitumisosuuden sekä asiantuntijaluentoja vanhemmuuden tukemiseen liittyvistä ajankohtaisista teemoista.

Kaarina-talossa Kaffepaussi, Käsityökino ja kaksi konserttia

Gustav Nyström.

Kaarina-talon aulassa järjestetään torstaina 5. marraskuuta iltapäivällä Kaffepaussi, joka tarjoaa leppoisan kahvihetken musiikin säestyksellä. Tilaisuudessa esiintyvät Musiikkiopisto Arkipelagin oppilaat sekä S:t Karins svenska skolanin lapsikuoro Kakofoni. Kuorossa laulaa koulun 2.–5. luokkien oppilaita. Kuoroa johtaa Sofia Berlin .

Diakoniatyön Lahja lapselle -keräys alkaa

Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymän järjestämä Lahja lapselle -keräys yhdistää diakonia-asiakasperheiden lasten lahjatoiveet, lahjoittajat ja vapaaehtoiset. Diakoniatyöntekijät ovat syksyn aikana kysyneet kaikilta tämän vuoden asiakasperheiltään lasten joululahjatoiveita, joita välitetään lahjoittajille puhelimitse 10.–13. marraskuuta. Lahjoittajille kerrotaan lahjan saajan ikä ja sukupuoli, mutta lasten henkilöllisyys jää vain diakoniatyöntekijöiden tietoon.

Veneluun murtuma ei aina näy röntgenissä – diagnoosiviiveet korostuvat rannemurtumien potilasvahingoissa

Ranteen alueen murtumiin liittyvissä vahingoissa korostuivat leikkaushoidon puutteet, diagnoosiviiveet ja murtuman virheasentoon reagoimatta jättäminen.

Potilasvakuutuskeskus on korvannut kymmenen vuoden aikana yhteensä 544 ranteen alueen murtumiin liittyvää potilasvahinkoa. Veneluun murtumiin liittyi 83 vahinkoa, ja 88 prosentissa niistä oli kyse diagnoosiviiveestä. Kaikissa ranteen alueen murtumiin liittyvissä vahingoissa korostuivat myös leikkaushoidon puutteet ja murtuman virheasentoon reagoimatta jättäminen.

Markkinaoikeus: Suorituskyvyttömyysvakuus pakollinen myös yhden asunnon kohteissa

Markkinaoikeus on hyväksynyt kuluttaja-asiamiehen vaatimukset ja katsonut, että perustajaosakkaan on asetettava suorituskyvyttömyysvakuus myös tilanteissa, joissa aiemmin olemassa olevaan asunto-osakeyhtiöön on muutostöillä rakennettu vain yksi uusi asuinhuoneisto.

Tommi Kinnusen Ei kertonut katuvansa saa ensi-iltansa Teatteri Akselissa

Ei kertonut katuvansa -näytelmä kuvaa viiden naisen rankkaa vaellusta Norjan vankileiriltä halki poltetun Lapin jatkosodan päättymisen jälkeen vuonna 1945. Kuvassa etualalla Irenen roolissa nähtävä Piia Leppämäki ja taustalla Hanna Pihlaja Lindqvist (vas.), Varpu Jokimaa, Tarja Westman-Linhala sekä Silver Flink.

Tommi Kinnusen Finlandia-ehdokkaana vuonna 2020 olleen menestysteoksen Ei kertonut katuvansa ensi-ilta on Teatteri Akselissa 6. marraskuuta. Dramatisoinnin näytelmäksi on tehnyt Mikko Roiha . Näytelmän ohjaa ja sovittaa Kauno Takarautio , joka ohjasi myös Teatteri Akselissa vuonna 2025 yleisömenestykseksi nousseen, Kinnusen esikoisteokseen pohjautuneen Neljäntienristeyksen .

Lokakuu Suomessa laajalti poikkeuksellisen lämmin

Lokakuun keskilämpötila oli koko maan tasolla korkeampi viimeksi vuonna 2000. Osaan maan pohjoisosaa satoi ensilumi, mutta kuun lopussa koko Suomi oli lumeton.

Ommi Mingsupphakunille thainyrkkeilyn Euroopan mestaruus

Ommi Mingsupphakun voitti thainyrkkeilyn ISKA-liiton Euroopan mestaruuden 63,5 kilon sarjassa teknisellä tyrmäyksellä.

Turku Muay Thain Ommi Mingsupphakun voitti viime lauantaina thainyrkkeilyn ISKA-liiton Euroopan mestaruuden 63,5 kilon sarjassa toisen erän teknisellä tyrmäyksellä. Mingsupphakun löi Tanskan Siam Warriors -tapahtumassa Kööpenhaminassa kyynärpäällä haavan vastustajalle silmien väliin. Mingsupphakun on vienyt jo kolmannen mestaruusvyön ulkomailta.

Varha sai ministeriöltä lisäaikaa alijäämien kattamiseen ensi vuoden loppuun

Varsinais-Suomen hyvinvointialue (Varha) sai hakemuksensa mukaisesti lisäaikaa alijäämien kattamiseen vuoden 2027 loppuun saakka. Valtiovarainministeriö kertoi päätöksestään hyvinvointialueelle 30. lokakuuta.

Kuolonkolareissa yli puolella kuljettajista terveysongelmia

Vuosina 2020–2024 tapahtui 445 kuljettajan ajoterveysongelmiin liittynyttä kuolemaan johtanutta moottoriajoneuvo-onnettomuutta.

Tuoreesta OTI-ajoterveysraportista selviää, että vuosina 2020–24 yli puolella (57 %) kuljettajista, jotka aiheuttivat kuolemaan johtaneen moottoriajoneuvo-onnettomuuden, havaittiin terveysongelmia. Ajaessa saatujen sydänperäisten sairauskohtauksien ohella tyypillisimpiä ajoterveysongelmia ovat päihderiippuvuus sekä mielenterveyden ongelmat. Raportissa esitetään liikenneonnettomuuksien tutkijalautakuntien tuottaman tiedon perusteella keinoja kuljettajien ajoterveyden varmistamiseksi. Esimerkiksi viranomaisten ja terveydenhuollon tietojärjestelmien kehittämisen uskotaan auttavan paljon.

Näköislehti

Urheilu

Otteluanalyysi: Inter roikkuu mukana mestaruustaitossa

Jean Botué päätti kuivan kautensa Veikkausliigassa.

Inter ja Gnistan järjestivät todelliset maalikarkelot jalkapalloilun Veikkausliigan toiseksi viimeisellä pelikierroksella, joka oli samalla Interin viimeinen kotiottelu. Inter vei maalijuhlat lopulta 4-3. Etenkin loppuhetkillä mätettin maaleja vuoronperään.

Ommi Mingsupphakunille thainyrkkeilyn Euroopan mestaruus

Ommi Mingsupphakun voitti thainyrkkeilyn ISKA-liiton Euroopan mestaruuden 63,5 kilon sarjassa teknisellä tyrmäyksellä.

Turku Muay Thain Ommi Mingsupphakun voitti viime lauantaina thainyrkkeilyn ISKA-liiton Euroopan mestaruuden 63,5 kilon sarjassa toisen erän teknisellä tyrmäyksellä. Mingsupphakun löi Tanskan Siam Warriors -tapahtumassa Kööpenhaminassa kyynärpäällä haavan vastustajalle silmien väliin. Mingsupphakun on vienyt jo kolmannen mestaruusvyön ulkomailta.

Puukkokatsomo: Raju ulospuhallus TPS:ssä

Jos joku olisi sanonut jalkapallokauden 2026 alla, että TPS on Veikkausliigassa yhdeksäs, eikä joudu jännittämään sarjapaikkansa puolesta viimeisillä kierroksilla, moni turkulainen olisi varmasti ottanut tilanteen avosylin vastaan.

Maahockeyseura Kilppari vetäytyy Slovakian turnauksesta venäläisseurojen mukaantulon takia

Turkulainen maahockeyseura HC Kilppari vetäytyy ensi toukokuussa Slovakiassa järjestettävästä kansainvälisestä turnauksesta. Syynä on venäläisseurojen mahdollinen hyväksyminen turnaukseen. Jo aiemmin Valko-Venäjä hyväksyttiin takaisin eurooppalaiseen hockeykilpailutoimintaan.

Iida Suloselle tuplapotti tanko- ja ilmaurheilun MM-kisoista

Iida Sulonen nousi toisen kerran kakkoskorokkeelle.

Turkulainen Iida Sulonen , 18, voitti torstai-iltana hopeaa Artistic Pole Senior 18+ Women -sarjassa tanko- ja ilmaurheilun maailmanmestaruuskilpailuissa Prahassa. Kisat ovat lajien vuoden suurimmat. Tapahtumaan osallistuu yli 650 urheilijaa kymmenistä eri maista ja useassa sarjassa vain maansa paras lunastaa paikan MM-kisoihin.

FBC Loisto on syksyn positiivinen urheiluyllätys

Ruotsalainen Emeli Falkman (23) on sopeutunut hyvin FBC Loiston ykköskenttään.

Naisten F-liigan alkukauden positiivisiin yllättäjiin kuuluu ilman muuta FBC Loisto. Kauden alla keskikastiin povattu ryhmä on aloittanut tuloksellisesti vahvasti ja on kauden seitsemästä ensimmäisestä ottelustaan ottanut kuusi voittoa. Kauden ainoa tappio tuli maalin erolla SB-Prolle. Seuraavaksi edelliset viisi liigaotteluaan voittanut Loisto kohtaa 31. lokakuuta Kupittaalla PSS:n, joten kaikki mahdollisuudet voittoputken kasvattamiseen on olemassa.