Aika kaivaa heijastimet esille

Heijastin on tarpeen myös taajamassa, vaikka alueella olisikin katuvalaistusta. Heijastin on tarpeen myös taajamassa, vaikka alueella olisikin katuvalaistusta. Kuva: Nina Mönkkönen / Liikenneturva

Lähes jokainen Liikenneturvan kyselyyn vastanneista suomalaisista kokee heijastinmuistutuksen olevan syksyllä tarpeen. Ani harva kokee, että heijastimen käytöstä puhutaan liikaa. Valtakunnallinen heijastinpäivä 1. lokakuuta muistuttaa, että viimeistään nyt on aika kiinnittää heijastin. Lisääntyvä pimeys edellyttää myös kuljettajilta toimenpiteitä: nopeuden alentaminen antaa lisäaikaa havainnoinnille.

Liikenneturvan seurantojen mukaan lähes joka toinen jalankulkija varustautui heijastimin pimeällä taajamassa liikkuessaan. Pimeiden maantietaipaleiden lisäksi heijastin moninkertaistaa erottuvuuden myös taajamissa. Liikenneturvan kyselyyn vastanneista lähes joka kymmenes koki, ettei heijastimesta ole hyötyä valaistulla alueella.

– Lähivaloilla ajettaessa heijastimellinen erottuu jo noin 350 metrin päästä. Ilman heijastinta erotutaan vasta noin 50 metrin päästä. Vaikka pimeällä kuljettaisiinkin niin sanotusti valaistulla alueella, valojen ja varjojen vuorottelu haastavat näkemistä. Jos olosuhteisiin lisää syksyisen sateen ja tuulen, haastaa se kuljettajan näkemistä. Kun syksyyn varaudutaan heijastimin, autamme toisia liikenteessä liikkuvia huomaamaan itsemme, toteaa Liikenneturvan suunnittelija Laura Loikkanen.

Myös uudessa, kesäkuun alussa voimaantulleessa tieliikennelaissa heijastinpykälä säilyy: jalankulkijan on yleensä käytettävä pimeällä heijastinta.

Yhdeksän kymmenestä Liikenneturvan kyselyyn vastanneesta kertoo olevansa tavanomaista varovaisempi ylittäessään tietä pimeällä. Lähes yhtä moni kokee, että kuljettajien tulisi alentaa nopeuttaan entisestään, kun he ajavat pimeällä alueella, jossa on paljon suojateitä. Moni kyselyyn vastannut kuljettaja kertookin hiljentävänsä ajonopeuttaan taajamissa, kun näkyvyys on huonontunut. Kuljettajista yhdeksän kymmenestä kokee pimeällä ajamisen taajamassa kuormittavana, koska kävelijöitä ja pyöräilijöitä on vaikea nähdä.

– Pimeys haastaa liikenteessä on sitten liikkeellä jalan tai kumipyörillä. Auton ratissa ja fillarin satulassa heikentynyttä näkyvyyttä voidaan kompensoida alentamalla ajonopeutta. Havainnointiin saatu lisäaika vähentää ajon kuormittavuutta ja tarvetta äkkijarrutuksille. Lyhyesti sanottuna siis parantaa turvallisuutta, tiivistää Liikenneturvan yhteyspäällikkö Tapio Heiskanen.

Lähes jokainen Liikenneturvan kyselyyn vastannut kokee, ettei jokasyksyinen muistutus heijastimen käytöstä ole turha. Vain 11 prosenttia koki, että heijastimen käytöstä puhutaan liikaa. Liikenneturva kampanjoi tänäkin syksynä heijastimen käyttöön kannustaen.

– Varautumalla ennakkoon voi jokasyksyisen pimeyden antaa tulla turvallisin mielin. Aivan viimeistään heijastinkausi on syytä käynnistää heijastinpäivänä 1. lokakuuta. Eli nyt kaivamaan heijastimet esiin ja kiinnittämään niitä trikoisiin ja teryleeneihin, Loikkanen kehottaa.

Liikenneturvan seurantojen mukaan 47 prosenttia jalankulkijoista käytti heijastinta liikkuessaan pimeän aikaan valaistulla alueella viime vuonna.

Liikenneturva selvitti suomalaisten suhtautumista pimeän ajan liikkumiseen kyselytutkimuksella viime joulukuussa. Kyselyn toteutti Kantar TNS Oy ja siihen vastasi yhteensä tuhat henkilöä.

Aamuset-kaupunkimedia (AKM)

Kysely: Suomalaiset turvallisuushakuisempia kuin muut pohjoismaalaiset

Suomalaisen unelman ytimessä ovat arjen hyvinvointi, pahan päivän varalle säästäminen ja nopea velkojen maksu, kertoo Nordean tuore pohjoismainen Unelmaindeksi.

Funikulaari pois käytöstä perjantaina määräaikaistarkastuksen vuoksi

Funikulaari ei ole käytössä perjantaina päivällä.

Funikulaari on poissa käytöstä perjantaina 12. syyskuuta kello 7 alkaen määräaikaistarkastuksen vuoksi.

Osuuskuntien palautukset jäsenille ennätyslukemissa – yli 1,2 miljardia

Suomalaiset osuuskunnat ja keskinäiset yhtiöt palauttivat omistajajäsenilleen viime vuonna yhteensä 1,26 miljardia euroa. Summa on uusi ennätys ja osoitus siitä, miten osuuskunnat ja keskinäiset yhtiöt kanavoivat tuloksensa takaisin jäsenilleen.

Cecilia Raunio nimitetty Åbo Akademin uudeksi talous- ja rahoitusjohtajaksi

Cecilia Raunio.

Åbo Akademin hallitus nimitti 5. syyskuuta KTM Cecilia Raunion Åbo Akademin talous- ja rahoitusjohtajaksi (Chief Financial Officer, CFO).

Lapsen atooppinen ihottuma kuormittaa perheitä luultua enemmän

Lapsen atooppinen ihottuma kuormittaa perheitä huomattavasti enemmän kuin usein ymmärretään. Ihottuman aiheuttamaa taakkaa ei tunnisteta riittävästi päiväkodeissa, kouluissa, työpaikoilla eikä edes terveydenhuollossa. Atopialasten vanhemmat tarvitsevat tukea niin terveydenhuollon ammattilaisilta kuin lähipiiriltään, painottaa Allergia-, iho- ja astmaliitto 14. syyskuuta Kansainvälisenä atopiapäivänä.

Kaarinassa torjuttiin 24 500 neliömetriltä vieraslajeja mobiilipelillä

Lupiini on näyttävä mutta haitallinen vieraslaji, joka leviää nopeasti. Se tuottaa kukinta-aikaan runsaasti siitepölyä.

Kesän vieraslajitorjunta on saatu päätökseen Kaarinassa. Crowdsorsa-pelaajat kitkivät kesän aikana yhteensä lähes 24 500 neliömetriä haitallisia lupiineja ja jättipalsameja. Tehokkain vieraslajiraivaaja tienasi yli 980 euroa.

Uutta tietoa tutkijoita kiehtoneesta mysteeritähdestä – kaksoistähteä ympäröi valtava kiekko

Hyvin kirkas ja yllättävästi kirkkauttaan muuttava kohde V Sagittae on askarruttanut tähtitieteilijöitä jo yli sadan vuoden ajan. Uudessa kansainvälisessä tutkimuksessa tutkijat saivat tästä mysteeritähdestä paljon uutta tietoa.

Iiro Järvinen jatkaa Interissä myös ensi kaudella

Iiro Järvinen.

FC Inter on käyttänyt keskikenttäpelaaja Iiro Järvisen sopimuksessa olleen option. Järvinen jatkaa Turussa myös kaudella.

Turkuun mies- ja poikatyön verkosto

Turkuun on perustettu mies- ja poikatyön verkosto. Verkosto koordinoi, järjestää tilaisuuksia sekä tekee yhteistyötä eri tahojen kanssa Turun seudun miesten ja poikien hyvinvoinnin tukemiseksi.

Työtapaturmien määrä laskee – suurin muutos työmatkoilla

Työtapaturmien määrä vuosina 2005-2025. Vuoden 2025 tieto on TVK:n ennuste.

Tapaturmavakuutuskeskuksen (TVK) tuoreen ennusteen mukaan työtapaturmia sattuu tänä vuonna neljä prosenttia vähemmän kuin viime vuonna. Suurin lasku nähdään työmatkatapaturmissa, joiden määrä vähenee 13 prosenttia.

Eurojackpotin potti kohoaa sataan miljoonaan euroon – Suomeen kaksi suurvoittoa

Eurojackpotin tiistain arvonnassa ei löytynyt täysosumia. Perjantaina pelin potti kohoaa noin sataan miljoonaan euroon.

Sasha Pepeljajevin uutuus ensi-illassa Aurinkobaletissa

Sasha Pepeljajevin tanssiteos SOMEONE LIKE ME saa ensi iltansa Monitaidefestivaali Manifestissa torstaina 11. syyskuuta. Teos on Tallinnassa asuvan huippukoreografin yhdeksäs vierailu Aurinkobaletissa. Someone like me on tanssiteos valinnoista – oman tien löytämisestä, sen pohtimisesta ja kyseenalaistamisesta.

Työmarkkinoiden alakulo heijastuu kielteisesti erityisesti maahanmuuttajanaisiin

Runsas puolet kyselyyn vastanneista maahanmuuttajanaisista (52 %) kokee yhteiskunnallisen ilmapiirin heikentyneen viimeisten vuosien aikana. Reilu viidennes (22 %) koki ilmapiirin parantuneen. Haastatteluiden perusteella heikko talouden suhdanne ja lisääntynyt työttömyys vaikeuttavat erityisesti maahanmuuttajanaisten työllistymismahdollisuuksia.

Uusi illalliselämys starttaa Logomossa

Smörrebröd.

Logomon MOVE 5D-tila saa uuden fine dining -kokonaisuuden, kun syyskuussa käynnistyy kolmas immersiivinen illalliskonsepti – The Essence of Taste. Tällä kertaa vieraat pääsevät matkalle maailman ympäri – kahdeksan kohdetta, kaksitoista ruokalajia ja täysin uusi tarina tekevät illasta moniaistillisen seikkailun, jollaista ei muualla Suomessa koeta.

Pääosassa suomenruotsalainen vammaishistoria

Vammaishistoriakuukautta vietetään syyskuussa toista kertaa Suomessa. Kuukautta koordinoi verkosto, jossa on mukana yksityishenkilöitä, aktivisteja, instituutioita ja järjestöjä, joilla on erilaisia yhteyksiä vammaisliikkeeseen ja vammaisten ihmisten kulttuuriperintöön.

Termostaatit kuntoon, kulutus kuriin

Mekaaniset termostaatit, kuten vesikiertoisten pattereiden termostaatit ja niiden ohjaamat venttiilit, saattavat kesän aikana jumiutua.

Kiinteistön talotekniikan järjestelmät ja automatiikan säädöt kannattaa laittaa ajoissa kuntoon lämmityskauden varalle, vaikka syksy vielä lämpimältä näyttäisikin. Kulutuksen seuranta on yhä tärkeämpää paitsi energian ja kustannusten säästön myös järjestelmien vikaantumisen havaitsemisen vuoksi.

Mediakuvasto kotihoidosta vahvistaa ikääntyviin liitettyä taakkapuhetta

Ikääntyneiden kotihoitoa on käsitelty mediassa runsaasti viime vuosina. Itä-Suomen yliopiston tutkimuksessa havaittiin, että sanomalehdissä julkaistut kuvat kotihoidosta rakentavat mielikuvaa kiireisestä työn arjesta ja ikääntyneistä passiivisina hoivan kohteina.

Raisiolaiset lapset ja nuoret oppivat uimataidon Ulpukassa

Raisiolaiset lapset ja nuoret oppivat uimataidon Uintikeskus Ulpukassa. Ulpukassa käyvät koululaisryhmät esikoululaisista lukiolaisiin. Nuorimmille oppilaille opetuksen toteuttaa uimaopettaja.

Urheilu

Iiro Järvinen jatkaa Interissä myös ensi kaudella

Iiro Järvinen.

FC Inter on käyttänyt keskikenttäpelaaja Iiro Järvisen sopimuksessa olleen option. Järvinen jatkaa Turussa myös kaudella.

Turkulaiset salibandyjoukkueet uuden edessä

TPS:n ja FBC Loiston keskinäisestä taistosta on lupa odottaa entistä tasaisempaa. Kauden ensimmäistä derbyä joudutaan odottamaan lokakuun alkuun.

TPS ja Loisto lähtevät F-liigan kauteen muuttuneessa tilanteessa

TPS:n Mika Suoraniemi luottaa kauden kynnyksellä ympärillään oleviin

Mika Suoraniemi on toiminut TPS:ssä muun muassa pelaajana, juniorivalmentajana, pelaajatarkkailijana ja nyt urheilutoimenjohtajana.

Liiga-kausi käynnistyy huomenna 9. syyskuuta, kun kiekko putoaa Hämeenlinnassa jäähän HPK–TPS-ottelun alkamisen merkiksi. Myös pitkän päivätyön TPS:ssä eri rooleissa tehneelle Mika Suoraniemelle uusi kausi on uuden alku. Alkava kausi on Suoraniemen ensimmäinen TPS:n urheilutoimenjohtajana.

Otteluanalyysi: Onni Helén ja Elmer Vauhkonen sulattivat EIF:n puolustuksen

Onni Helén iski kaksi maalia.

TPS pudotti EIF:n kyydistä toisen puoliajan alussa ja eteni 4–0-voittoon jalkapalloilun Ykkösliigan ottelussa Kupittaalla. TPS vankisti asemaansa sarjan kärjessä. FC Lahti, joka on pelannut ottelun vähemmän, vaanii kuitenkin kolmen pisteen päässä.

Jussi Niska jatkaa Interin väreissä

Jussi Niska.

FC Inter on käyttänyt Jussi Niskan viime kaudella solmitussa jatkosopimuksessa olleen optiovuoden, jonka myötä Niska nähdään turkulaisten riveissä myös kaudella 2026.

Otteluanalyysi: Pikkuhuuhkajat aloitti karsinnat vakuuttavasti

Mika Lehkosuon valmentamat pikkuhuuhkajat aloittivat EM-paikan metsästyksen odotetulla voitolla.

Suomen alle 21-vuotiaiden jalkapallomaajoukkue aloitti EM-karsinnat odotetulla voitolla San Marinosta, kun karsinnat Kupittaalla torstaina alkoivat. Pikkuhuuhkajilla oli ennen karsintojen alkua vain kolme harjoitusta alla, mutta se ei ottelussa pahemmin näkynyt. Toki San Marino ei myöskään ollut merkittävä mittari joukkueen todellisesta iskukyvystä. Isompia haasteita Mika Lehkosuon valmennettaville on luvassa myöhemmin syksyn aikana, muun muassa marraskuussa, kun Suomi saa Kupittaalla Romanian vieraakseen.