Västerbotten-juustolastut valmistuvat rapujuhlien alkupalaksi helposti uunissa
Loppukesän hämärtyvät illat ovat rapujuhlien parhainta aikaa. Perinteisesti ravut syödään paahtoleivän, voin ja hienonnetun tillin kanssa. Vaikka rapujuhlissa päätähtiä ovat itseoikeutetusti ravut, kannattaa juhliin varata muutakin syötävää, ainakin jälkiruoka sekä alkupaloja tai pääruoka riippuen siitä, syödäänkö rapuja alkupalaksi vai pääruoaksi.
Aterian voi aloittaa esimerkiksi alkukeitolla, piiraalla tai herkullisilla alkupaloilla, nauttia ravut pääruoaksi ja päättää raikkaaseen jälkiruokaan.
Alkuruoaksi tarjotaan perinteiden mukaan ruotsalaista juustopiirasta. Sen valmistuksessa on käytetty Ruotsin hovin suosikkia, västerbotten-juustoa. Hieman nopeampi ja kevyempi alkuruoka saa myös makunsa västerbotten-juustosta, mutta tässä reseptissä juustoraaste paistetaan rapeiksi juustolastuiksi uunissa. Juustolastujen kruunuksi käy mainiosti ranskankerma, mäti, punasipuli ja tilli.
Västerbotten-juustolastut
västerbotten-juustoa
2 dl ranskankermaa
raastettua sitruunan kuorta
suolaa ja pippuria
mätiä
1 punasipuli
tuoretta tilliä tai muita yrttejä
Lämmitä uuni 175 asteeseen. Pilko punasipuli pieneksi. Raasta juusto ja tee raastetusta juustosta pyöreitä ja litteitä kasoja pellin ja leivinpaperin päälle. 2 rkl on hyvä määrä juustoa yhteen juustolastuun. Paista uunissa 5-8 minuuttia, kunnes juusto näyttää sopivan kultaiselta ja rapealta. Seuraa paistoaikaa tarkasti, sillä juustolastut palavat erittäin helposti. Nosta leivinpaperilta talouspaperin päälle. Mausta ranskankerma sitruunankuorella, suolalla ja pippurilla.
Koristele jäähtyneet juustolastut ranskankermalla, mädillä, punasipulilla, raastetulla sitruunan kuorella ja tuoreilla yrteillä. Tarjoile heti, sillä lastut pehmenevät nopeasti täytteiden alla.
Henriikka Fingerborg