Verovähennys voi tehdä työasunnosta jopa täysin ilmaisen
Verottaja tukee mahdollisuutta työllistyä oman kotipaikkakunnan ulkopuolelle avokätisesti. Työasunnon kuluja voi verotuksessa vähentää 450 euron edestä kuukaudessa. Vuodessa tästä kertyy jo 5 400 euron vähennykset.
Monella pienemmällä paikkakunnalla vähennysoikeus tarkoittaa samalla sitä, että asuminen on ilmaista. Vesi- ja sähkölaskut jäävät kuitenkin yleensä asukkaan itsensä maksettaviksi, vaikka vuokran osuus jäisi alle 450 euron rajan.
– Vähentää voi enintään maksetun vuokran verran. Työsuhdeasunnosta vähennys lasketaan asunnon luontoisetuarvon tai siitä maksetun vuokran perusteella, kertoo asiantuntija Minna Palomäki Verohallinnosta.
Tähän on kuitenkin olemassa poikkeus. Vuokraan luetaan suoritukset, jotka vuokralainen maksaa vuokrasuhteen perusteella vuokranantajalle. Jos vesimaksut siis sisältyvät perittyyn vuokraan, ne oikeuttavat vähennykseen. Vuokrasta erillisenä perityn vesimaksun perusteella vähennystä ei voi saada. Vuokralaisen kolmannelle osapuolelle maksamia maksuja, joiden suorittamisesta vuokranantaja ei ole vastuussa, ei pidetä vuokrana.
– Esimerkiksi sähkölaskuja, jotka vuokralainen maksaa sähkölaitokselle solmimansa sähkösopimuksen perusteella, ei katsota työasunnosta maksetuksi vuokraksi, Palomäki selventää.
Työasunnon verovähennysoikeus ei ole uusi asia, mutta vähennysoikeutta on nostettu tuntuvasti. Vuoden 2019 alusta lukien vähennyksen määrä on ollut 450 euroa, ennen sitä maksimivähennys oli 250 euroa kuussa.
Työasuntovähennys myönnetään verovelvollisen esittämän vaatimuksen ja selvityksen perusteella. Vähennykseen on oikeutettu henkilö, jolla on samanaikaisesti käytössään kaksi asuntoa eli vakituinen asunto, jossa hän asuu puolisonsa tai alaikäisen lapsensa kanssa ja työasunto. Vakituisen asunnon tulee sijaita yli sadan kilometrin etäisyydellä työasunnosta sekä siitä varsinaisesta työpaikasta, jonka sijainnin vuoksi työasunto on hankittu.
Työasuntovähennys myönnetään yleensä vain avioliitossa oleville henkilöille sekä henkilöille, joilla on alaikäisiä lapsia. Perheettömällä henkilöllä on oikeus työasuntovähennykseen vain silloin, kun hänellä on samanaikaisesti kaksi varsinaista työpaikkaa ja kaksi eri asuntoa kummankin varsinaisen työpaikan sijainnin vuoksi.
– Vähennystä ei myönnetä, jos verovelvollinen on saanut toisella paikkakunnalla asumiseen liittyvää verovapaata korvausta tai etuutta, esimerkiksi asumistukea, eikä siltä osin kuin verovelvollinen on vähentänyt verotuksessaan muun säännöksen nojalla asunnon käyttöön liittyviä kustannuksia, esimerkiksi tehnyt työhuonevähennyksen.
Asumisen kestolla ei ole merkitystä vähennysoikeuden syntymiseen, asuminen on voinut kestää kuukauden tai vaikka koko verovuoden. Vajailta kuukausilta vähennystä ei kuitenkaan saa. Vuositasolla vähennyksen saajia on noin 9 000.
Jarno Keskinen













