Merivartiosto: Vesillä paljon ruorijuopumuksia, rikkomuksia ja leväperäisyyttä
Merivartiostolla riitti viikonloppuna tehtäviä niin merellä kuin rajanylityspaikoillakin. Meripelastus- ja avustustehtävien määrä ei poikennut tavanomaisen vilkkaasta kesäviikonlopusta, mutta vesiliikenteen valvonnan tuloksena havaittiin huolestuttavan paljon ruorijuopumuksia, rikkomuksia ja leväperäisyyttä.
Viikonlopun aikana Meripelastuskeskus Turku johti 12 meripelastustehtävää ja koordinoi kymmenen merellistä avustustehtävää. Muiden viranomaisten johtamiin tehtäviin osallistuttiin yhdeksän kertaa. Länsi-Suomen merivartioston vastuualueella vakavilta onnettomuuksilta vältyttiin.
Hätätilanteiksi luokiteltiin kaksi tehtävää, joista toisessa vene täyttyi vedellä kesken ajon Kokkolan edustan merialueella ja toisessa tapahtumassa kaksi uimassa ollutta lasta oli vaarassa ajautua merivirtauksen mukana merelle Porissa. Molemmissa tehtävissä säästyttiin henkilövahingoilta. Muissa merellisissä tehtävissä kyse oli karilleajoista, konevikaisista veneistä tai polttoaineen loppumisesta kesken matkan.
Merellisen ympäristön suojelua valvottiin Vartiolentolaivueen valvontalentokoneen ja Euroopan meriturvallisuusvirasto EMSA:n miehittämättömän RPAS-kopterin valvontalennoilla sekä EMSA:n satelliittivalvonnalla. Satelliittikuvista paljastui yksi alusöljypäästöepäily, joka varmistui luonnollista alkuperää olevaksi kalaöljyksi. Toisessa tapauksessa laivan epäiltiin laskevan veteen laittomasti käymäläjätevesiä, mutta tässä tapauksessa kyse oli niin ikään luonnollisesta mutta valitettavasta ilmiöstä, sinilevästä.
Laivat selvisivät puhtain paperein, mutta samaa ei voi sanoa huviveneilijästä, joka tyhjensi kelluvan yllätyksen septitankin sisällön muodossa yksityishenkilön rantaan Nauvossa. Lisäksi vastaanotettiin Euroopan unionin pelastuspalvelumekanismin mukainen avunpyyntö öljyntorjunta-avun antamisesta Mauritiuksella tapahtuneeseen öljyvahinkoon, johon Suomi ei kuitenkaan voinut osoittaa resursseja.
Sisärajavalvonta on edelleen palautettu muun muassa Suomen ja Ruotsin välisessä liikenteessä huvialusliikennettä lukuun ottamatta. Rajavalvonnan ja rajatarkastusten yhteydessä otettiin kiinni muutamia etsintäkuulutettuja, havaittiin valtionraja- ja väärennysrikoksia sekä käännytettiin joitakin henkilöitä, joilla ei ollut edellytyksiä maahantuloon.
Merivartioston venepartiot valvoivat vesiliikenteen sujumista. Erilaisia valvontaan liittyviä tarkastuksia tehtiin noin 670. Vaikka valtaosalla veneilijöistä asiat olivat kunnossa, ruorijuopumuksia, ylinopeuksia ja muuta törttöilyä havaittiin valitettavan paljon. Ruorijuopumusepäilyjä kohdattiin 12. Osa kuljettajista oli myös huumausaineiden vaikutuksen alaisena. Ylinopeuksista, varustepuutteista ja muista rikkomuksista jaettiin liikennevirhemaksuja ja sakkovaatimuksia yhteensä 39. Lisäksi useita kuljettajia huomautettiin lievistä ylinopeuksista ja vähäisistä varustepuutteista.
Aamuset-kaupunkimedia (AKM)