Näin varmistat, että talon ulkoseinän maalaus ei mene pieleen

Paras sää talon ulkoseinien maalaukseen on pilvipoutainen keli. Paras sää talon ulkoseinien maalaukseen on pilvipoutainen keli. Kuva: Sokeva

Kesä ja loma ovat ulkotöiden kulta-aikaa, ja moni innokas kotimaalari ryhtyy ehostamaan talonsa ulkoseiniä. Talon maalausurakka kestää väistämättä useamman päivän, ja maalari saattaa kompastua urakan edetessä esimerkiksi vääränlaisiin työvälineisiin, yllättäviin kesäsäihin tai hätäiseen etukäteissuunnitteluun.

Kun talon julkisivu kaipaa kohennusta tai uutta väriä pintaan, moni tarttuu innokkaana siveltimeen, satoi tai paistoi. Sääennusteen kurkkaaminen on kuitenkin maalausurakan sääntö numero yksi. Maalauspuuhiin ei tule ryhtyä sateella, auringon paahtaessa kirkkaalta taivaalta eikä kostealla kelillä, esimerkiksi aamukosteuden aikaan. Paras sää talon ulkoseinien maalaukseen on pilvipoutainen keli.

– Ilman suhteellisen kosteuden tulisi olla alle 80 prosenttia, jotta päästään hyvään lopputulokseen. Aurinkoisella kelillä voi maalata talon varjoisan puolen, mutta suorassa auringonpaisteessa maali kuivuu aivan liian nopeasti, eikä ehdi kiinnittymään kunnolla. Tällöin se ei suojaa puupintaa niin kuin sen on tarkoitus, Sokevan toimitusjohtaja Markku Kärppä opastaa.

Yksi pinta kannattaa maalata aina kerralla valmiiksi eikä jättää esimerkiksi kokonaista seinää kesken. Sääennusteita onkin syytä seurata ahkerasti urakan aikana, jotta voi tarvittaessa tehdä muutoksia suunnitelmaan.

Maalaus voi mennä pilalle myös silloin, jos pohjatöihin ei käytetä tarpeeksi aikaa. Ennen maalipensseliin tarttumista on tärkeää tehdä esityöt huolella. Jos aiempi maalipinta irtoilee, sen päälle ei saa maalata uudelleen. Hilseilevä maali tulee ensin poistaa esimerkiksi teräsharjalla harjaamalla, rappaamalla tai kaapimalla. Pintojen kolot tasoitetaan tasoitteella.

– ¬Pohjien teon merkitystä ei voi korostaa liikaa, sillä se vaikuttaa suoraan lopputulokseen ja maalin pysyvyyteen. Seinässä voi olla kaikenlaista likaa tai homepilkkuja ja niitä yritetään yleensä maalata turhaan piiloon. Home ei katoa päälle maalaamalla, vaan se tulee aina poistaa huolellisesti pesemällä., Kärppä neuvoo.

– Kun talon julkisivu on puhdistettu, niin maalarille saattaakin iloisesti koittaa ylimääräinen loma. Pintaa ei välttämättä tarvitse lainkaan maalata, vaan pelkkä puhdistus riittää. Ajan säästön lisäksi tulee lomakassaan parhaimmillaan jopa muutama tonni ylimääräistä.

Jos maalaukseen kuitenkin ryhdytään, niin maali levitetään aina puhtaalle ja kuivalle pinnalle. Seinien puhdistus käy kätevästi BioComb Maalipesulla ja Maalinpesuliinoilla, jotka karhentavat aiemman maalipinnan uutta maalia varten. Käsittelemättömät pinnat, kuten ikkunat, tulee suojata muovilla pesun ajaksi.

Ennen pintamaalausta on syytä tehdä myös huolellinen pohjamaalaus, sillä seinät joutuvat kestämään vuodenaikojen säärasitusta kovista sateista pakkasiin ja kesähelteisiin. Pohjamaalaus antaa suojaa puulle, sillä se ehkäisee veden imeytymistä puun rakenteisiin ja pidentää maalauksen huoltoväliä.

Ennen maalausurakkaan ryhtymistä on myös syytä selvittää, milloin talo on maalattu ja millä maalilla, öljy- vai vesiliukoisella. Maalivalinta vaikuttaa oikeanlaisten työvälineiden valintaan.

Työvälineisiin kannattaa panostaa, sillä koko talon ulkoseinien maalaus ei ole kevyt urakka. Työvälineeksi kannattaa valita laadukas ulkomaalisivellin, jonka saa kiinnitettyä tarvittaessa myös jatkovarteen. Hyvä sivellin nostaa aina tarpeeksi maalia kerralla eikä siitä irtoa karvoja maalipintaan.

– Hyvällä pensselillä maalaat jopa vuodesta toiseen. Pensselin leveyden on hyvä olla sama kuin mitä maalattava lautakin on. Tärkeintä olisi maalata yksittäinen lauta tai hirsi alusta loppuun yhdellä kertaa, jolloin jäljestä tulee tasaista. Lisäksi maalaaminen kannattaa aloittaa aina ylhäältä alaspäin edeten, Kärppä opastaa.

Talon ulkoseinään voi levittää maalia myös telalla, joka on sivellintä nopeampi työväline. Pensseliä kuitenkin tarvitaan maalin tasoittamiseen ja kauniin lopputuloksen aikaansaamiseen. Telan valinnassa ratkaisevat nukan pituus ja telan materiaali. Mitä pidempi nukka on, sitä enemmän se nostaa maalia ja sitä voimakkaammin nukan kuviot näkyvät työn jäljessä. Seinien ja kattojen maalausta varten myös teloihin on saatavana jatkovarsia, jotka helpottavat työskentelyä.

Ne talon rakenneosat, joita ei käsitellä, tulee suojata huolellisesti – samoin kuin itse maalarikin. Itsensä on hyvä suojata väriroiskeilta oikeanlaisella vaatetuksella, kuten pitkähihaisella paidalla, hanskoilla, lippiksellä ja suojalaseilla. Puhdistusaineita käytettäessä tulee tuotteiden merkinnät ja valmistetiedot lukea ennen käyttöä sekä käyttää biosideja sisältäviä tuotteita turvallisuus- ja käyttöohjeiden mukaisesti. Joidenkin maalien kohdalla myös hengityssuojaimen käyttö on paikallaan.

Kotimaalari ei koskaan unohda hyvää etukäteissuunnittelua eikä sääennustetta. Sen jälkeen ulkoseinien maalaus sujuu seuraavassa järjestyksessä: irtonaisen maalin poisto, pinnan huolellinen puhdistus, paljaan maalipinnan puunsuojakäsittely, pohjamaalaus ja pintamaalaus.

Mitä paremmin pohjatyöt on tehty, sitä paremmalta jälki näyttää ja maali pysyy pinnassa.

Aamuset-kaupunkimedia (AKM)

Nuorisorangaistus uudistuu ensi vuoden alussa

Tasavallan presidentti vahvisti perjantaina lakimuutokset, joilla pyritään lisäämään nuorisorangaistuksen käyttöä, selkeyttämään sen asemaa seuraamusjärjestelmässä ja parantamaan rangaistuksen vaikuttavuutta. Lait tulevat voimaan 1. tammikuuta 2027.

Littoistenjärven ympärijuoksu keräsi yli 200 juoksijaa

Kalle Linnasaari.

Littoistenjärven ympäri juostiin 21. toukokuuta. Pari päivää aikaisemmin LC Littoisen klubilaiset kiersivät reitin ja merkitsivät sen värinauhoin. Samalla kerättiin reitin varrelta kaikenlaista rojua ja roskaa.

MLL:n Varsinais-Suomen piiri palkitsi Perheiden päivänä Rebin Khezrin ja Turun Sanomat

Mannerheimin Lastensuojeluliiton Varsinais-Suomen piiri ry on valinnut Perheiden päivän kiitoksen saajiksi 16-vuotiaan Rebin Khezrin sekä Turun Sanomat . Kansainvälisenä Perheiden päivänä 15. toukokuuta piirillä on ollut perinteenä kiittää tahoa, joka on tehnyt esimerkillistä työtä lapsiperheiden hyvinvoinnin edistämiseksi. Nyt kiitoksemme aikataulu vähän venyi, mutta nyt molemmat kiitokset on nyt luovutettu.

Maskussa torjutaan vieraslajeja mobiilipelin avulla – lupiinin ja jättipalsamin torjunta alkaa kesäkuussa

Lupiinintorjunta alkaa Maskussa maanantaina 1. kesäkuuta.

Maskussa voi tulevana kesänä ansaita palkkioita hävittämällä haitallista jättipalsamia ja lupiinia Crowdsorsa-mobiilipelin avulla. Jokainen voi osallistua torjuntatyöhön lataamalla sovelluksen omaan älypuhelimeen ja lähtemällä luontoon. Maskun kunnan järjestämään peliin osallistuville on jaossa yhteensä 2 000 euroa palkkioina.

Kesälomien siirtoa koskeva ehdotus lausuntokierrokselle

Opetusministeri on lähettänyt lausuntokierrokselle kesälomien siirtoa koskevan ehdotuksen. Lausuntoja voi antaa 3. heinäkuuta saakka.

Kadunrakennus katkaisee moottoriajoneuvoliikenteen Tiilentekijänkadulla juhannukseen asti

Kadunrakennustyö katkaisee Tiilentekijänkadulla moottoriajoneuvoliikenteeltä Itäisen Rantakadun risteyksen kohdalta. Kiertotie on opastettu kulkemaan Vilhonkadun ja Tervahovinkadun kautta.

Eloranta: Tietokirjailijoiden eriarvoinen asema apurahoissa korjattava

Kansanedustaja, sivistysvaliokunnan jäsen Eeva-Johanna Eloranta (sd.) vaatii tietokirjailijoille yhdenvertaista kohtelua valtion apurahapolitiikassa. Eloranta on jättänyt hallitukselle kirjallisen kysymyksen tietokirjailijoiden asemasta valtion tukijärjestelmässä.

Myllypellon koulun peruskivi muurattiin Raisiossa

Peruskiven muurauksessa täytetään aikakapseli ja muurataan peruskivi.

Raision kaupungin Myllypellon koulun peruskiven muuraustilaisuutta vietettiin 22. toukokuuta. Vuonna 2028 valmistuvaan kouluun rakennetaan 5.–9.-luokkien opetustilojen lisäksi Mylly-Antin koulun toimintatilat sekä kirjasto- ja nuorisotilat.

Paraisilla, Liedossa ja Nousiaisissa tehdään asfalttitöitä ensi viikolla

Päällystystöitä ja erilaisia päällystystä edeltäviä ja valmistelevia töitä tehdään viikolla 22 Varsinais-Suomessa Salossa, Paraisilla, Liedossa, Kemiössä ja Nousiaisissa. Vilkkaimmin liikennöidyt kohteet sijaitsevat ykköstiellä ja kymppitiellä sekä maantiellä 180.

Aivotulehdus epätodennäköinen syy pitkittyneisiin koronaoireisiin

Oikeanpuoleinen aivojen TSPO-PET-kuva näyttää kohonnutta glia-aktivaatiota talamuksessa, mantelitumakkeessa ja hippokampuksessa long-covid potilaalla, jolla voimakkaat uupumus-, ahdistus- ja masennusoireet ovat jatkuneet pitkään SARS-CoV-2-infektion jälkeen. Vasemmalla vastaava kuva tilanteessa, jossa oireet ovat lievemmät.

Uusi aivokuvantamistutkimus ei löytänyt pitkittyneistä koronataudin oireista kärsivien potilaiden aivoista laaja-alaista aivotulehdusta. Sen sijaan voimakkaimmat long covid-oireet olivat yhteydessä lisääntyneeseen aktivaatioon alueilla, jotka liittyvät mielialaan ja tunteisiin.

Raision kirjasto kiinni ensi keskiviikkona

Raision kaupunginkirjasto on poikkeuksellisesti kiinni keskiviikkona 27. toukokuuta henkilökunnan koulutuspäivän takia. Kirjasto on auki normaalisti torstaista 28. toukokuuta lähtien. Raision museo Harkko on avoinna keskiviikkona normaalisti kello 10–18.

Veneilijät avaavat saariston veneilykauden viikonloppuna Naantalissa

Naantalin Venemessut järjestetään Vanhankaupungin vierasvenesatamassa. Messupäällikkö Jani Ollikainen ja Helsingin venemessujen myyntipäällikkö Risto Wuolle viimeistelevät messualuetta ennen avajaisia.

Perjantaina aukeavat Naantalin Venemessut kokoavat veneilyn harrastajat, saariston asukkaat ja mökkiläiset sekä venealan toimijat Naantalin Vanhankaupungin satamaan. Esillä on yli sata venettä ja runsasta ohjelmaa koko viikonlopun ajan.

Turun kaupunki hakee purkamislupaa tulipalossa vaurioituneelle hirsirakennukselle

Linnanpuistossa sijaitseva Perniön tupana tunnettu hirsirakennus tuhoutui osittain tuhopolton seurauksena viime syyskuussa. Rakennus on Turun kaupungin omistama.

Palokuntien SM-kilpailut järjestetään Turussa

Kilpailun pääpalkinto Jehumalja.

Palokuntien suomenmestaruudesta kilpaillaan lauantaina 23. toukokuuta Turussa. Kilpailun järjestävät Suomen Palopäällystöliitto ja tämänvuotisena yhteistyökumppanina Varsinais-Suomen pelastuslaitos.

Naisten itsemurhien määrä kääntynyt kasvuun

Alkoholi, huumeet ja itsemurhat ovat edelleen suurimmat syyt ennenaikaisiin kuolemiin Suomessa. Vuosittain menetetään noin 230 000 ennenaikaista elinvuotta, joista noin 170 000 olisi vältettävissä. Tämän arvioidaan maksavan Suomelle noin seitsemän miljardia euroa vuodessa.

Kulttuurijokilautta sai luvan

Havainnekuva kulttuurijokilautasta.

Rakentamis- ja lupalautakunta myönsi torstaina Aurajokeen WAM-museon edustalle tulevalle kulttuurijokilautalle rakentamisluvan. Töihin päästään vasta, kun rantamuuri on korjattu ensin.

Tuomaanpuiston peruskorjaus alkaa

Tuomaansillan kupeessa, Helsinginkadun ja Kasarmikadun välillä sijaitseva historiallinen Tuomaanpuisto peruskorjataan ja puiston leikkipaikka uudistetaan. Puiston vehreys ja hienot puut säilytetään.

Herkules-kortteliin asuntoja noin 350 asukkaalle

Havainnekuva Itäisen Rantakadun ja Martinkadun risteysalueelta.

Kaupunkiympäristölautakunta hyväksyi torstaina Herkules-tontin asemakaavanmuutoksen, jolla mahdollistetaan Aurajoen varrelle kolme asuin-, liike- ja toimistorakennusten korttelia noin 350 asukkaalle.

Näköislehti

Urheilu

Viisi ikimuistoista Kupittaan derbyä

Derbyt ovat kovaa taistoa. Pallosta kamppailivat elokuussa 2020 Interin Timo Furuhom ja Rick Ketting sekä TPS:n Sami Rähmönen, Aldyir Hernandez ja Rasmus Holma.

Inter ja TPS kohtaavat 23. toukokuuta Veikkausliigaottelussa kuuden vuoden tauon jälkeen. Derbyjen paluun kunniaksi muistelemme aiempia ikimuistoisia derbyjä.

Lars Bryggman Turun Palloseuraan kahden vuoden sopimuksella

Lars Bryggman (kesk.) edusti vuosina 2022-25 Pelicansia. Hän juhlii lokakuussa 2023 maalia yhdessä Ryan Laschin ja Patrik Carlssonin kanssa.

Turun Palloseura on tehnyt kaksivuotisen sopimuksen ruotsalaishyökkääjä Lars Bryggmanin kanssa. Kookas, 193-senttinen vasemmalta ampuva 33-vuotias hyökkääjä siirtyy Turkuun Ruotsin SHL-seura Skellefteå AIK:sta, jossa hän teki päättyneellä kaudella runkosarjassa 47 ottelussa tehopisteet 10+11=21 sekä pudotuspeleissä 15 ottelussa tehot 5+4=9.

Puukkokatsomo: Pitkä tie maailmanmestareiksi

Leea Kaisti.

Palataan vielä toviksi salibandyn alle 19-vuotiaiden naisten MM-kisoihin, jotka päättyivät Suomen kultajuhliin. FBC Loiston ja TPS:n pelaajia oli kultajoukkueessa yhteensä seitsemän. Tuoreita maailmanmestareita ovat muun muassa Ella Virtanen , Leea Kaisti , Aada Honkuri , Minnea Kärki , Janella Järvinen , Neea Rinne ja Ella Holopainen .

Kristian Tuohilammesta väliaikainen Tuto Hockeyn toimitusjohtaja

Kristian Tuohilampi.

Tuto Hockey ja toimitusjohtaja Toni Arppe ovat purkaneet sopimuksensa. Arppe ehti olla Tuton toimitusjohtajana vain vajaan vuoden. Tuton väliaikaisena toimitusjohtajana toimii pitkään Tutoa kaukalon puolella edustanut Kristian Tuohilampi . Muutos liittyy Tuton omistajamuutoksiin.

Tanssiurheiluseura Bolerolle SM-menestystä Järvenpään ikäkausimestaruuskilpailuista

Boleron juniorijoukkue.

Vakio- ja latinalaistanssien ikäkausimestaruuskilpailut Järvenpäässä kokosivat 16.–17. toukokuuta Suomen parhaat kilpatanssijat ratkomaan SM-mitaleita useissa ikäluokissa. Tanssiurheiluseura Bolero oli viikonlopun aikana näkyvästi esillä laajalla osallistujamäärällä ja useilla finaali- sekä mitalisijoilla. Aikuisten joukkuekilpailussa Bolero tanssi itsensä SM-pronssille 23 joukkueen joukosta.

Tekniset murheet romuttivat Aatolan viikonlopun

Vilho Aatola joutui taistelemaan kalusto-ongelmien kanssa Canadian Tire Motorsport Parkin radalla.

Suomalaiskuljettaja Vilho Aatolan viikonloppu Kanadan Canadian Tire Motorsport Parkissa oli suuri pettymys. Tekniset ongelmat pilasivat mahdollisuudet hyviin sijoituksiin USF Juniors -sarjan osakilpailuissa.