Tuomiokirkon puistossa istuu puistonpenkillä pitkähkö vanhempi herrasmies, joka tapailee jousellaan soittimestaan viulumaisharppumaisia sointuja. Hän on usein ollut tuttu näky panhuilunsa kanssa Turun kaduilla. Nyt soitin on vaihtunut avainviuluun, mutta meininki on sama.

– Katusoittaminen on esimerkiksi hyvä tilaisuus treenata ja saan lisäksi kadulla soittamisesta pari euroa, kertoo katusoittaja ja soitinrakentaja Yrjänä Ermala.

– Kyllä sen nyt huomaa tämän koronatauon aikana kun on ollut vähän aikaa soittamatta, että ei se yksinään treenaaminen ole sama asia kuin parhaillaan yleisölle soittaminen voi olla.

Varsinaista mielipaikkaa ei hänellä Turussa ole katuesiintymisten suhteen, vaikka torinkulmilla liikkuu hyvin ihmisiä.

– Yleensä niissä paikoissa, joissa esiinnyn, on terasseja ja joitain terasseilla istujia saattaa musiikkini häiritä, se on usein sellaista tasapainoilua.

Ermala nostaa esiin alalla vallitsevat kirjoittamattomat säännöt ja pelinlukutaidon. Kaikki nuoret alalle tulleet eivät aina ole selvillä tietyistä seikoista.

– Toiset katusoittajat ovat pitäneet kohteliaan etäisyyden. Se nyt kuuluu peruskohteliaisuuteen, että ei mennä ihan viereen soittamaan, joitain ikäviä poikkeuksia lukuun ottamatta. Jotkin nuoret musisoijat eivät ymmärrä, että ei sitä ihan viereen tulla soittamaan. Kyllä soittajilla yleensä on pelisilmää toisten soittajien suhteen, muotoilee Ermala.

Hän kokee myös, että itse katusoittamisessa ei ole mitään muuta haastavaa kuin itse soittaminen. Toisaalta haastavaa on se, että tulevaisuudessa ihmiset siirtyvät käteisestä rahasta pois.

– Varsinkin näin korona-aikaan monellakaan ei ole mitään kolikkoja taskussa. Katusoittaminen alkaa olla enemmän treenaamisen vuoksi soittamista.

– Soitan enimmäkseen panhuilua. Olen soittanut 15-vuotiaasta ja olen nyt 61-vuotias.

Ermala on freelancer-muusikko. Hän päätyi ratkaisuunsa toimia itsenäisesti, kun varsinaista työnantajaa ei ollut, kuten yleensä hänen valitsemallaan alalla harvemmin on.

– Varsinainen peruskoulutukseni on kuvataitelija ja se on yksinyrittäjänä toimimista.

Ermala on kokenut katuyleisön mukavana ja hän ei koe aihetta valittaa siltä puolen. Ylipäätään mukavinta on ollut ihmisten positiivinen kiinnostus.

Nuorten katusoittajien esiinmarssin hän kokee samanlaisena kuin konkareidenkin soittamisen.

– Joitain kitaristeja joskus näkee, mutta en ole kauheasti tarkkaillut heitä. Jos näen, että joku soittaa lähettyvillä, yritän mennä kauemmaksi.

Ermalan tänä kesänä katusoitinkeikoillaan käyttämä avainviulu, jota hän pitelee käsissään, on vanha ruotsalainen jousisoitin. Avainviulua voisi luonnehtia viulun ja kampiliiran välimuodoksi ja se on lisäksi Ruotsin kansallissoitin. Avainviulun eli ruotsiksi nyckelharpan vanhimmat säilyneet kappaleet ovat 1500-luvulta. Varsinkin Uplannin seudulla avainviulu on perinnesoitin.

Kurt Hedborg