Kahvi ja teippi yhdessä voivat olla muurahaisille ylittämätön vallitus

Muurahaiset ovat joukkovoiman mestareita, myös ihmisasumuksia vastaan. Muurahaiset ovat joukkovoiman mestareita, myös ihmisasumuksia vastaan. Kuva: Jonny Holmén

Pienet mustat muurahaiset, virallisemmin sokerimuurahaiset tai mauriaiset, tunkevat nyt taloihin. Talon patiolaatoituksen alla, kivijalan halkeamissa tai lattian alla pesäänsä pitävät murkut ovat heränneet ja nyt ne tarvitsevat ruokaa. Mauriaiset ansaitsevat normaalisti leipänsä maataloustuottajina. Tarkemmin sanoen ne ovat eräänlaisia maitotilallisia. Mauriaiskommuuni pitää lehtikirvakarjaa, josta ne saavat ravintoa.

Aikaisin keväällä karja on vielä talviunilla, joten isännät hakevat korvikeravintoa ihmisiltä. Sellaiseksi kelpaa vaikkapa hunaja, ylipäätään mauriaiset pitävät kaikesta makeasta.

Jos ötökkäarmeijan ruokkiminen ei innosta, muurahaiset voi karkottaa helposti joko myrkyillä tai myrkyttömästi. Myrkytön muurahaisten torjuminen kannattaa aloittaa siivoamalla keittiön tasot ja roskiskaappi. Tasoilla ei saisi lojua pullan- tai leivänmuruja, roskiksesta kannattaa siivota ainakin kaikki hedelmien kuoret.

Tiedustele murkkujen reitti. Jos ne näyttävät käyttävän sillanpääasemana lattialistan rakoa, voi rakoon ripotella hieman kuivia kahvinpuruja. Kahvi karkottaa muurahaiset nopeasti. Jos vieraat tunkevat tupaan vaikkapa keittiön yläkaapin ja seinän raosta, ripottele vähän kahvinpuruja leveän teipinpalan keskelle ja taputtele teippi raon tukkeeksi. Teipistä ei ole vastusta muurahaisen terävälle kidalle, mutta teipissä oleva kahvi estää muurahaisia lähestymästä. Jos mahdollista, muurahaisten päälle voi kaataa kiehuvaa vettä, johon on sekoitettu reilusti saippuaa tai suolaa.

Kun muurahaisten kulku- ja sisääntuloväylät on tiedusteltu, ne voi miinoittaa ripottelemalla talkkia. Jostain syystä muurahaiset eivät halua kulkea sen yli. Kaneli toimii samoin kuin talkki. Sitä voi joko sirotella väylille tai siitä voi tehdä muurahaissuihkeen sekoittamalla kanelia veteen.

Koska murkut tunkevat sisälle makeiden ruokien toivossa, niille voi tehdä monenlaisia ansoja. Loukun voi virittää kaatamalla lasin puolilleen siideriä. Makea neste houkuttelee muurahaiset kiipeämään lasiin, mutta ne eivät pääse sieltä enää pois. Jos siideriä ei ole tarjolla, myös lämpimään veteen liuotettu hunaja toimii mainiosti, samoin sokeri tai aspartaami. Jos käytät aspartaamia, kaada laimentamatonta, aspartaamilla makeutettua mehutiivistettä laakeaan astiaan. Aspartaami myrkyttää muurahaiset hengiltä.

Jostain syystä muurahaiset inhoavat myös liitua. Vaikka se vähän erikoiselta kuulostaakin, voit taistella invaasiota vastaan piirtämällä liidulla viivat talosi ympärille. Muurahaiset eivät tahdo kulkea viivojen yli, vaan jättävät näin talon rauhaan. Toista aina sateen jälkeen. Kannattanee valita pihalaatoituksen värinen liitu.

Jos talossasi ei asusta kissoja tai jos haluat pitää myös vieraat kissat poissa, voit suihkuttaa sitruunasuihketta sisätiloissa muurahaisten karkottamiseksi. Temppu toimii myös rajatusti ulkotiloissa, jos tiedät, mistä kohtaa murkut taloosi tulevat.

Myös piparminttuöljy toimii. Sitä voi laittaa rajatusti kulkureiteille. Kaikkien nesteiden käytön suhteen kannattaa olla varovainen, esimerkiksi lastulevystä valmistetut keittiön kalusteet ja jotkin lattian pintamateriaalit eivät ehkä kestä niitä.

Jos päädyt myrkyttämään, valitse myrkkyrakeita tai syöttejä, joissa myrkky on sisäpuolella. Varmista silti, että lapset tai lemmikit eivät pääse myrkkyjä tutkimaan.

Näkemämme mustat muurahaiset ovat todennäköisesti mauriaisten lajiin kuuluvia työläismuurahaisia. Ne lähettää retkilleen kuningatar, joka elää jopa 15 vuotta. Sokerimuurahainen eli mauriainen on yleisin sisätiloissa esiintyvä laji. Yleensä sen pesä on ulkona maassa: ruohomättäissä, kukkapenkissä, laattojen, kivien ja laudankappaleiden alla tai sokkelin vieressä. Rakennuksissa ne asettuvat mielellään kivijalan halkeamiin ja koloihin sekä lattian alle. Sisään se tunkeutuu kevättalvella, keväällä ja kesällä ravinnonhakumatkoillaan.

Jos sokerimuurahaisia esiintyy myös talvella, se johtuu siitä, että pesä on joko talon rakenteissa, talon alla tai talon välittömässä läheisyydessä. Rakennuksen lämpö pitää tavallisesti horrokseen vaipuvat sokerimuurahaiset hereillä ympäri vuoden.

Lähteet: Hyönteismaailma.fi, Wikipedia.

Jarno Keskinen

Mauriaiset ovat makean perään, mutta myös muut hyönteiset maistuvat. Mauriaiset ovat makean perään, mutta myös muut hyönteiset maistuvat. Kuva: Pixabay

EVA: Investointeja jää toteutumatta verottajan käytäntöjen vuoksi

Verotuksen tulkinnanvaraisuus, kalliit ennakkoratkaisut ja ankarat sanktiouhat ajavat yrittäjiä ja omistajia varovaisuuteen, arvioi Elinkeinoelämän valtuuskunta EVA ry:n johtava veroasiantuntija Emmiliina Kujanpää tuoreessa EVA Analyysissä Arvaamaton verokarhu.

Kuka muistaa kulttuuripääkaupunkivuoden?

Kulttuuripääkaupunkivuosi oli täynnä tapahtumia. Tanssiva torni -esitys nähtiin Logomossa.

Kuka muistaa vielä Turun vuoden Euroopan kulttuuripääkaupunkivuoden? Moni muistaa. Elettiin armon vuotta 2011. Turku oli toinen suomalaiskaupunki, joka tittelin sai. Ensimmäinen oli Helsinki vuonna 2000.

Raision Vihreät: Ratikkahanke avaa mahdollisuuden koko kaupunkiseudun kehittämiselle

Raision Vihreät onnittelee Turkua ratikkahankkeen etenemisestä ja pitää päätöstä merkittävänä askeleena kohti kestävää ja vetovoimaista kaupunkiseutua.

Taloyhtiöt voivat edistää luonnon monimuotoisuutta oppaan avulla

Opas tarjoaa taloyhtiöille konkreettisia ja helposti toteutettavia keinoja pihan luonnon monimuotoisuuden edistämiseen.

Taloyhtiöiden pihat voivat olla merkittävä osa kaupunkiluonnon monimuotoisuutta – usein ilman suuria investointeja tai lisätyötä. Turun ammattikorkeakoulu on julkaissut uuden oppaan, joka tarjoaa taloyhtiöille konkreettisia ja helposti toteutettavia keinoja pihan luonnon monimuotoisuuden edistämiseen.

Monitoimikentän kesä starttaa ensi lauantaina Kupittaalla

Kupittaan monitoimikentän kesä käynnistyy koko perheen kesän avaustapahtumassa Turussa lauantaina 23. toukokuuta kello 11–14. Ohjelmassa on lajikokeiluja, näytösotteluita, kilpailuja, tarjoiluja sekä paljon muuta. Tapahtumaan on vapaa pääsy.

Turun Metro-pikatukku avautuu uudistuneena

Metro-pikatukkuja on uudistettu ilmeen ja esillepanon osalta.

Turun Metro-pikatukku avaa keskiviikkona 20. toukokuuta ovensa uudistuneena. Pikatukku palvelee alueen ravintolatoimijoita. Turun pikatukun avajaisten jälkeen Wihuri Metro-tukku on uudistanut koko pikatukkuketjunsa.

Tutkimusryhmä selvittämään hyvinvointialueiden rahoitusmallin vaihtoehtoja

Valtiovarainministeriö on asettanut tutkimusryhmän arvioimaan hyvinvointialueiden rahoitusmallin kehittämisvaihtoehtoja. Selvitys tehdään hyvinvointialueiden tulevaisuutta käsittelevän parlamentaarisen työryhmän työn tueksi.

Turkulaiset poikkeuksellisen ahkeria ruoanlaittajia

Peräti 43 prosenttia Turun alueen asukkaista kertoo, että ruoanlaitto tuntuu helpolta ja rutiininomaiselta.

Turun seudulla 68 prosenttia valmistaa arki-illan päivällisen alusta asti itse, vain kaksi sadasta turvautuu säännöllisesti valmisruokaan ja 15 prosenttia helpottaa ruoanlaittoa osittain, esimerkiksi valmislihapullilla tai valmiilla pastakastikkeella. Turkulaiset ovat poikkeuksellisen ahkeria ruoanlaittajia, sillä muualla Suomessa ruokaa tekee alusta asti itse vain hiukan yli puolet.

Somejätit tahkoavat edelleen miljardivoittoja huijausmainoksista

Alustajätit, kuten somepalvelut olisi velvoitettava vahvasti petosrikollisuuden ennakolliseen torjuntaan yhteistyössä pankkien, viranomaisten ja teleoperaattoreiden kanssa, arvioi Finanssiala ry (FA). Meta sai huijausmainoksista jopa 16 miljardin dollarin tulot vuonna 2024.

Minna Pirkkanen nimetty Turun Satama Oy:n uudeksi toimitusjohtajaksi

Minna Pirkkanen.

Minna Pirkkanen on nimetty Turun Satama Oy:n uudeksi toimitusjohtajaksi. Pirkkanen on kansainvälisesti kokenut muutosjohtaja ja toiminnankehittäjä, jolla on vahva näyttö liiketoiminnan kasvun ja kannattavuuden kehittämisestä. Hän on toiminut useissa eri tehtävissä muun muassa Koneella ja Sandvikilla, vastaten laajoista teknologia-, palvelu- ja liiketoimintamuutoksista kansainvälisessä toimintaympäristössä.

Työmarkkinaennuste: Pitkäaikaistyöttömyys kääntyy laskuun kesän jälkeen

Työ- ja elinkeinoministeriö ennustaa työllisyyden kasvavan vuosina 2027 ja 2028 voimakkaammin kuin kuluvana vuonna. Pitkäaikaistyöttömyyden ennustetaan kääntyvän laskuun kesän 2026 jälkeen.

Vallaistentie katkaistaan kesäkuun ajaksi siltatöiden takia Mynämäessä

Raukkaan silta.

Lounais-Suomen elinvoimakeskus aloittaa Mynämäessä maantiellä 12393 (Vallaistentie) Raukkaan sillan korjaustyöt. Liikenne työmaan kohdalla joudutaan katkaisemaan sillan puukannen purkutöiden alkaessa ja ohjaamaan kiertotielle 1.–30. kesäkuuta. Kiertotien pituus on noin 17 kilometriä.

Muovinen tuhkakuppi kärähti parvekkeella

Muovinen tuhkakuppina käytetty astia syttyi tulee parvekkeella Itäisellä Pitkälläkadulla tiistaina puolita päivin ja poltti myös alustana toiminutta puista terassilaattaa.

Tanssiurheiluseura Bolerolle SM-menestystä Järvenpään ikäkausimestaruuskilpailuista

Boleron juniorijoukkue.

Vakio- ja latinalaistanssien ikäkausimestaruuskilpailut Järvenpäässä kokosivat 16.–17. toukokuuta Suomen parhaat kilpatanssijat ratkomaan SM-mitaleita useissa ikäluokissa. Tanssiurheiluseura Bolero oli viikonlopun aikana näkyvästi esillä laajalla osallistujamäärällä ja useilla finaali- sekä mitalisijoilla. Aikuisten joukkuekilpailussa Bolero tanssi itsensä SM-pronssille 23 joukkueen joukosta.

Salasanoissa piilee iso riski

S-Pankin Arjen turvabarometri -kysely osoittaa, että valtaosalta suomalaisista kodin ovien ja ikkunoiden lukitseminen hoituu rutiinilla, ja noin kolme neljästä varmistaa ne päivittäin. Digiturvassa jäädään silti jälkeen. Vaikka noin seitsemän kymmenestä lukitsee laitteensa säännöllisesti, vain noin puolet huolehtii salasanojen turvallisesta käytöstä. Moni kantaa huolta läheistensä pärjäämisestä verkossa. S-Pankki muistuttaa, että digiturvallisuudessa ihmisen oma osaaminen ja valppaus ovat usein tärkeimpiä turvatekijöitä.

Kaukolämpötyö sulkee ajokaistan Linnankadulla, liikenne ruuhkautuu ajoittain

Linnankadulla tehdään kaukolämpötyötä kaupungintalon kohdalla 19.5.–12.6. Yksi ajokaista on pois käytöstä. Liikenne ruuhkautuu ajoittain.

Alle 3-vuotiaiden huostaanotot lisääntyneet

Huostassa olleiden 0–2-vuotiaiden määrä kasvoi 9 prosenttia viime vuonna. Huostassa oli kaikkiaan 292 alle 3-vuotiasta lasta viime vuonna. Avohuollossa olleiden alle 3-vuotiaiden määrä kasvoi kymmenen prosenttia.

Taideakatemian sirkusopiskelijoiden avoin lava kutsuu

Luvassa on erilaisia sirkusesityksiä, niin harrastajilta kuin ammattilaisiltakin.

Turun AMK:n Taideakatemian All Stars Circus Show open stage on jo perinteeksi muodostunut sirkusopiskelijoiden järjestämä tapahtuma, jossa lava on avoinna erilaisille esityksille ja keskeneräisillekin esityskokeiluille taiteen ystävistä muodostuvan yleisön edessä. All Star Circus Show'n esiintyjiä on etsitty avoimen haun kautta.

Näköislehti

Urheilu

Tanssiurheiluseura Bolerolle SM-menestystä Järvenpään ikäkausimestaruuskilpailuista

Boleron juniorijoukkue.

Vakio- ja latinalaistanssien ikäkausimestaruuskilpailut Järvenpäässä kokosivat 16.–17. toukokuuta Suomen parhaat kilpatanssijat ratkomaan SM-mitaleita useissa ikäluokissa. Tanssiurheiluseura Bolero oli viikonlopun aikana näkyvästi esillä laajalla osallistujamäärällä ja useilla finaali- sekä mitalisijoilla. Aikuisten joukkuekilpailussa Bolero tanssi itsensä SM-pronssille 23 joukkueen joukosta.

Tekniset murheet romuttivat Aatolan viikonlopun

Vilho Aatola joutui taistelemaan kalusto-ongelmien kanssa Canadian Tire Motorsport Parkin radalla.

Suomalaiskuljettaja Vilho Aatolan viikonloppu Kanadan Canadian Tire Motorsport Parkissa oli suuri pettymys. Tekniset ongelmat pilasivat mahdollisuudet hyviin sijoituksiin USF Juniors -sarjan osakilpailuissa.

Lietoon uusi frisbeegolfseura uusittua kenttää pyörittämään

Liedon uusittu frisbeegolfkenttä avattiin vapun jälkeen.

Liedon vuonna 2017 avattu frisbeegolfrata on kokenut viimeisten kuukausien aikana merkittäviä muutoksia. Vastikään uudelleen avatun radan kunnostamisen ja muokkauksen myötä on myös perustettu uusi frisbeegolfseura Liedon Frisbeegolfseura.

Derbykatsomo täyttyy – myyty jo yli 4 500 lippua

Veikkausliigassa nähdään paikalliskamppailu lähes kuuden vuoden tauon jälkeen.

Veikkausliigakauden odotetuin ottelu pelataan Veritas Stadionilla 23. toukokuuta lauantaina, kun FC Inter isännöi vuoden ensimmäistä Turun derbyä. Puolentoista viikon päästä pelattavaan otteluun on myyty jo yli 4 500 katsomopaikkaa, joka käsittää yli puolet Veritas Stadionin katsomokapasiteetista.

Mäkikyröstä Loimun päävalmentaja, neljällä omalla kasvatilla sopimus

Teemu Mäkikyrö.

Raision Loimu valmistautuu ensi kaudella edessä olevaan 50. pääsarjakauteen sekä sitä seuraavan kauden 70-vuotisjuhliin. Viime kauteen käynnistetty paluu parrasvaloihin -projekti jatkuu edelleen tähtäimenään 70-vuotisjuhlallisuudet.

Åboraakkeli: Torilla tavataan?

Aleksander Barkov.

Jokakeväinen kiekkokarnevaali, jääkiekon MM-kisat, pyörähtää tällä viikolla käyntiin Sveitsissä. Suomen osalta kisat käynnistyvät perjantaina 15. toukokuuta, kun vastaan luistelee Saksa. Melko lailla pitkän, kaikkiaan seitsemän ottelun, alkusarjan jälkeen puolivälieriä pelataan 28. toukokuuta. Finaali pelataan 31. toukokuuta, joten nippanappa saadaan kisat pelattua toukokuun puolella.