Micael Vuorio Aboa Maren ruoriin, Per-Olof Karlsson jatkaa toimitusjohtajana

Per-Olof Karlsson. Per-Olof Karlsson. Kuva: Timo Jakonen

Per-Olof Karlsson on vuoden alusta alkaen antanut merenkulun koulutuksen johtaja ruorin merikapteeni (AMK) Micael Vuoriolle. Karlsson aloitti työsuhteensa 32 vuotta sitten Åbo Navigationsinstitutissa, joka on nykyiseltä nimeltään merenkulun koulutuskeskus Aboa Mare. Hän oli sen johtaja 18 vuoden ajan.

Karlsson jatkaa toimitusjohtajana Aboa Mare Ab:ssä, kunnes jää kesällä eläkkeelle.

– Aboa Mare on hyvissä käsissä. Merenkulun koulutus jatkuu ennallaan, ja kompassikurssi pidetään samana – steady as she goes. Pysymme kehityksessä mukana ja koulutus vastaa kysyntää. Digitalisaatio ja sen tuomat mahdollisuudet tulevat vaikuttamaan merenkulkuun yhä enemmän tulevaisuudessa, sanoo Karlsson.

Vuorio haluaa pitää koulutuksen tavoitteet korkealla.

– Tulevaisuus Aboa Maressa näyttää hyvin kiinnostavalta. Tästä alkaa vuosikymmen, jolloin koulutus siirtyy vanhasta uuteen. Meillä on hyvin kunnianhimoinen Simulator Road Map 2020–30, jossa on määritelty miten kehitämme simulaattoreita tulevaisuudessa, sekä koulutuksen että tutkimus- ja kehitystyön puolesta. Tästä hyötyvät sekä omat opiskelijamme että varustamot ja meriklusterin yritykset. Merikapteenikoulutus tullaan uudistamaan Merikapteeni 2.0:ksi, joka on mahdollista nykysäännöstön puitteissa, jossa digitaalisilla työkaluilla on keskeinen rooli. Tekniikan koulutuksen määrää tullaan lisäämään niin tutkintokoulutuksissa kuin kurssitoiminnassa. Avainasemassa on juuri perustettu Tekniikan ja Merenkulun yksikkö ammattikorkeakoulu Noviassa, sekä paikallinen yhteistyö muiden kouluttajien kanssa, kertoo Vuorio.

Vuorio ehti työskennellä sekä kotimaisilla että ulkomaalaisilla aluksilla 17 vuotta kestäneen merimiesuransa aikana. Vuonna 2001 hänelle tarjottiin lehtorin virkaa Yrkeshögskolan Sydvästissä. Siitä lähtien Vuorio on työskennellyt koulutuksen parissa ja työnsä lomassa opiskellut pedagogiikkaa ammattiopettajille, sekä suorittanut Teknologiaosaamisen johtamisen ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon.

– Merenkulkualalla kehittyvä uusi tekniikka on aina kiinnostanut minua, joten tuntui luonnolliselta kehittää, myydä ja toteuttaa uusia kursseja varustamoille, yhteistyössä kollegoiden kanssa. Näin saimme kurssitoiminnan kasvamaan Aboa Maressa, kertoo Vuorio, joka ennen nykyistä nimitystään toimi Aboa Maren kurssijohtajana.

Väistyvä johtaja Karlsson ei aio jäädä toimettomaksi kesän eläköitymisen jälkeen.

– Ensin minulla on suunnitelmissa pitää hieman vapaata, mutta sen jälkeen ei ole ollenkaan poissuljettua että jatkaisin jossain toiminnoissa merenkulkualalla, mikäli kiinnostavia mahdollisuuksia ilmenee – tulevaisuus saa näyttää, sanoo Karlsson.

Koulutuskeskus Aboa Maressa on noin 400 merenkulun opiskelijaa toisen asteen oppilaitos Axxellista sekä ammattikorkeakoulu Noviasta. Jatkokoulutus- ja kotimaanliikenteenkursseille osallistuu vuosittain noin 1 700 henkilöä.

Koulutuskeskukselle on myönnetty lupa aloittaa merenkulun insinöörikoulutus, Bachelor of Engineering, syksyllä ammattikorkeakoulu Noviassa. Meripäällystökoulutus on Suomen vanhin ammattikoulutus. Merenkulun koulutus alkoi Turussa yli 200 vuotta sitten vuonna 1813. Koulu on vaihtanut nimeä useasti, mutta koulutus on jatkunut katkeamatta siitä lähtien. Turun merenkulun koulutuksia markkinoidaan nykyään koulutuskeskus Aboa Maren nimellä.

Aamuset-kaupunkimedia (AKM)

Hannele Lehtonen aloittaa Turun kaupunginmuseon kokoelmaintendenttinä

Hannele Lehtonen.

Filosofian maisteri Hannele Lehtonen on valittu Turun kaupunginmuseon Kokoelmat-vastuualueen intendentiksi. Lehtonen aloittaa tehtävässään 1. tammikuuta.

Ville Niinistö: Uusi EU:n pakotepaketti syventää kiristysruuvia Venäjän talouteen

Europarlamentin Venäjä-valtuuskunnan puheenjohtaja Ville Niinistö (vihr.) kiittää EU-komissiota ja jäsenmaita uuden 19. pakotepaketin hyväksymisestä. Siinä pakotteiden piiriin tulee Venäjän LNG-kaasuntuonti Eurooppaan ja siinä lisätään toimia Venäjän varjolaivaston pysäyttämiseksi. Niinistö peräänkuuluttaa sen vaikutusten vahvistamista sillä, että parlamentin ja jäsenmaiden energiaministerineuvoston käsittelyssä parhaillaan oleva laki kaasuntuonnin pysyvästä kiellosta hyväksytään mahdollisimman tiukkana. Niinistö on asiassa parlamentin pääneuvottelijana.

Viemäri- ja vesijohtotyö sulkee ajokaistan Köydenpunojankadulla

Viemäri- ja vesijohtotyö jatkuu Köydenpunojankatu 13:n kohdalla 23.10.–5.11. Yksi ajokaista on pois käytöstä. Nopeusrajoituksena on 30 km/h.

Jokaiselle varsinaissuomalaiselle nimetty omatiimi terveysasemalta

Varsinaissuomalaiset ohjataan koko Varsinais-Suomen hyvinvointialueella (Varha) ensisijaisesti oman hoitotiiminsä ammattilaiselle, kun he asioivat terveysasemalla. Uudistus parantaa kiireettömän hoidon jatkuvuutta ja siten tiedonkulkua ja potilasturvallisuutta. Potilaalta oman tiimin saaminen ei edellytä toimenpiteitä.

Papinsaareen avattu uusi leikkipaikka

Papinsaaren uusi leikkipaikka.

Hirvensalon Papinsaaren on avattu uusi leikkipaikka. Luontoteema näkyy leikkipaikan polkujen sijoittelussa, kasvillisuudessa ja välineissä. Leikkipaikka on terassitason ympärille. Terassille pääsee esteetöntä luiskaa ja portaita pitkin.

Lääkeinfo.fi-palvelu modernisoitu sekä ulkoasultaan että käyttöliittymältään

Lääkeinfo.fi-verkkopalvelun sisältämät pakkausselosteet ovat virallisia ja viranomaisen hyväksymiä, ja ne koskevat Suomessa myytäviä lääkevalmisteita. Palvelu on ollut kansalaisten käytettävissä jo lähes 20 vuoden ajan. Uudistunut Lääkeinfo.fi-palvelu on julkaistu 22. lokakuuta.

Jätelaki muuttuu – LSJH:n jätepalvelut hyvinvointialueelle ja sote-toimijoille päättyvät vuoden lopussa

Kunnan vastuulla ovat jatkossa pääosin vain kotitalouksissa ja vapaa-ajan asumisessa sekä kunnan omassa hallinto- ja palvelutoiminnassa syntyvät jätteet.

Muuttunut jätelaki rajaa kunnan järjestämän jätehuollon ulkopuolelle jätteen, joka syntyy hyvinvointialueille siirtyneissä sosiaali-, terveys- ja pelastuspalveluissa sekä yksityisten tai julkisten sote-toimijoiden palveluasumisessa ja sote-palveluita tarjoavissa toimipaikoissa. Tiettyjä poikkeuksia lukuun ottamatta Lounais-Suomen Jätehuollon (LSJH) jätehuoltosopimukset näiden toimijoiden kanssa päättyvät viimeistään vuoden 2025 lopussa. Muutos vaikuttaa satojen sote- ja pelastuspalvelukiinteistöjen jätehuoltoon.

RKP: Ruotsinkielisen oppilashuollon saatavuus turvattava Turussa

Aluevaltuutettu Nicke Wulff (r.) on jättänyt aloitteen, joka koskee ruotsinkielisen oppilashuollon henkilöstön saatavuutta ja oppilashuollon suurta henkilöstön vaihtuvuutta Turussa.

Nana Rashid vierailee lauantaina Flame Jazz -illassa

Nana Rashid.

Logomon Flame Jazz -illassa 25. lokakuuta kello 19 tarjoillaan sielukasta laulua ja syvällistä tarinankerrontaa. Lavalle nousee ensimmäistä kertaa Suomessa esiintyvä, palkittu tanskalaisvokalisti Nana Rashid yhtyeineen.

Syntyvyydessä hienoista nousua – maahanmuuttoja edellisvuotta vähemmän

Tammi–syyskuussa on syntynyt 1 301 lasta enemmän kuin viime vuonna vastaavaan aikaan. Viimeisen 12 kuukauden (lokakuu 2024–syyskuu 2025) ennakollinen kokonaishedelmällisyysluku oli 1,28 eli 0,03 korkeampi kuin vuonna 2024.

Jyrsintä- ja päällystystyö sulkee ajokaistan Satakunnantiellä

Satakunnantiellä tehdään 23.–31. lokakuuta jyrsintä- ja päällystystyötä Markulantien ja Raisiontien välillä. Yksi ajokaista on pois käytöstä. Työstä on haittaa molemmissa ajosuunnissa.

Kaarinan uusi kesäfestari nimettiin Summer Start Festivaliksi

Henri Kulmala.

Kaarinassa Hovirinnan ranta-alueella järjestetään ensi vuoden kesäkuun alussa uusi festivaali Summer Start Festival. Tapahtuman nimi valikoitui yleisölle järjestetyn nimikilpailun kautta, johon ehdotuksia saapui useita satoja eri vaihtoehtoja. Festivaaleja juhlitaan 5.–6. kesäkuuta.

Turun kehätie neljän henkilöauton ketjukolari

Turun kehätiellä oli neljän henkilöauton ketjukolari kehätiellä Urusvuoren kohdalla Helsingin suuntaan torstaina aamulla. Kolari ei aiheuttanut henkilövahinkoja.

Silmäsairauksien hoitoon uusi valmiste verenluovuttajien avulla

Seerumisilmätippavalmiste henkilön kädessä.

Suomen Punaisen Ristin Veripalvelu alkaa toimittaa seerumisilmätippoja vaikeasta kuivasilmäisyydestä ja silmän pintasairauksista kärsiville potilaille. Kyseessä on uusi verestä erotellusta seerumista tehty valmiste, joka helpottaa silmätautipotilaiden hoitoa.

Varsinais-Suomen hyvinvointialue tavoittelee talouden tasapainoa vasta vuodeksi 2028

Varsinais-Suomen hyvinvointialueen (Varha) aluevaltuusto hyväksyi talousarvion ja -suunnitelman 2026–28 valmistelulinjaukset. Valmistelua tehdään niin, että Varhan talous on tasapainossa vuoden 2028 lopussa.

Raitiotielinjalla sijaitsevat katualueet ja jalkakäytävät säilyttäneet arkeologiset kerrokset hyvin vaihtelevasti

Uudenmaankadulla tehtiin koekaivauksia keväällä.

Turun raitiotien arkeologisten koekaivausten tutkimusraportit on julkaistu. Toteutussuunnitteluvaiheen koekaivauksissa tarkennettiin tietämystä raitiotien reitin historiallisista kerrostumista. Lisäksi historiallisen Turun läpi kulkeville kaduille tehtiin arkeologinen vyöhykeanalyysi. Tulosten avulla arvioidaan raitiotien rakentamisen aikaisten arkeologisten tutkimusten laajuutta ja kustannuksia. Tutkimuksissa vahvistui aiempi käsitys siitä, etteivät historialliset kerrostumat ole este raitiotien rakentamiselle.

Valtaosa omaishoitajista naisia, yli puolet on eläkkeellä

Omaishoitajien määrä jakautuu alueittain epätasaisesti. Viime vuonna joillakin hyvinvointialueilla omaishoitajia oli suhteessa yli puolet enemmän kuin toisilla alueilla. Viime vuonna koko Suomessa toimi 62 000 sopimuksen tehnyttä omaishoitajaa ja sijaishoitajaa. Tiedot ilmenevät Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) tilastoraportista.

Väitöstutkimus selvitti PARP14-entsyymin merkitystä suoliston limakalvon suojelussa tulehduksen aikana

MSc Madhukar Vedanthamin väitöstutkimuksessa selvitettiin, miten PARP14-entsyymi vaikuttaa suoliston limakalvon kykyyn kestää tulehdusta sekä pitkäaikaissairauksissa että infektioissa.

Urheilu

Otteluanalyysi: Inter punnersi voiton vajaamiehisestä Gnistanista

Dimitri Legbo oli jälleen tehokas.

Inter nousi jalkapalloilun Veikkausliigassa pisteen päähän sarjakärki Kuopion Palloseurasta voittamalla Gnistanin maalein 2-1 Kupittaalla. Neljä joukkuetta – KuPS, Inter, SJK ja Ilves – on neljän pisteen sisällä, kun jäljellä on neljä ottelukierrosta. Nämä joukkueet ratkaisevat mestaruuden kohtalon Inter kohtaa vielä HJK:n ja KuPS:n vieraskentällä sekä SJK:n ja Ilveksen Kupittaalla.

TPS:n Ilona Heinonen pikkuhelmareiden mukana Ruotsiin

Ilona Heinonen kuuluu maajoukkueen kalustoon.

Suomen alle 19-vuotiaiden naisten maajoukkue pelaa 23. ja 27. lokakuuta harjoitusottelut Ruotsia vastaan. Ne ovat Suomelle viimeiset harjoituspelit ennen marraskuussa pelattavaa EM-karsintaturnausta, jossa Suomi kohtaa Ranskan, Walesin ja Turkin. Ruotsi-maaotteluissa Suomen joukkueessa pelaa myös TPS:n Ilona Heinonen .

Rasmus Holmasta FC TPS Turku Oy:n toimitusjohtaja

Rasmus Holma.

TPS Jalkapallon organisaatio vahvistuu paluumuuttajalla, kun entinen TPS-kapteeni, kahdeksan kauden aikana 186 virallista ottelua raitapaidoissa pelannut Rasmus Holma aloittaa seuran miesten edustusjoukkueen taustayhtiön, FC TPS Turku Oy:n, toimitusjohtajana.

Alfan kisoissa mukana sekä kokeneita nyrkkeilijöitä että ensikertalaisia

Sisu Salminen.

Turun Urheiluliitto, Turun Jyry ja Turun Teräs järjestävät nyrkkeilyn Alfan kisat Turussa Liikuntakeskus Alfassa lauantaina 25. lokakuuta kello 12.

Raision Loimu avaa vihdoin kautensa

Raision Loimu kohtaa lentopallon Mestaruusliigan avauksessa Hurrikaanin Kerttulan liikuntahallissa keskiviikkona 22. lokakuuta.

Raision Loimu aloittaa pitkän odottelun jälkeen lentopallon Mestaruusliiga-kautensa kotisalissa Kerttulan liikuntahallissa keskiviikkona 22. lokakuuta. Avausvastustajaksi saapuu kivikova paikallisvastustaja Hurrikaani-Loimaa, jota on povattu tälläkin kaudella aivan sarjan kärkikastiin mitali- ja mestariehdokkaaksi.

Turkulaiset futsalseurat lähtevät kauteen erilaisista lähtökohdista

TPK:n looginen tavoite alkaneella kaudella miesten Futsal-liigassa on palauttaa turkulainen futsal mitalipeleihin.

Turkulainen futsal astui tänä syksynä uuteen aikaan, kun miesten Futsal-liigassa pelaa kaksi turkulaista joukkuetta. TPK:lla alkoi viides peräkkäinen kausi korkeimmalla sarjatasolla. Perinteikäs seura sai tänä vuonna kirittäjäkseen KF Kosovan.