Varsinais-Suomessa tehtiin viime vuonna 14 300 lastensuojeluilmoitusta. Se tarkoittaa 13 prosentin kasvua edellisestä vuodesta. Kodin ulkopuolelle oli sijoitettuna peräti 1 616 varsinaissuomalaista lasta.

Sosiaalityöntekijät uupuvat työtaakkansa alle. Vastuulla on liikaa lapsia yhtä työntekijää kohti. Ala on huonosti palkattua ja vaihtuvuus on suurta. Osaamistakin puuttuu.

Lastensuojelu on retuperällä, mutta miksi? Miksi hyvinvointiyhteiskunta tuottaa enenevässä määrin pahoinvointia? Vastausta ei tiedetä. Sitä lähdetään selvittämään Turun yliopistossa, johon on palkattu Oona Ylönen työelämäprofessoriksi kolmeksi vuodeksi kolmen säätiön tuella. Stiftelsen Eschnerska Frilasarettet, Johanna och G. A. Petrelius stiftelse ja Kommunalrådet C. G. Sundells stiftelse lahjoittavat yli 640 000 euroa lastensuojelun työelämäprofessorin sekä käytäntötutkijan palkkaamiseen.

Ylönen linjaa tavoitteiksi alueellisen tilannekuvan kartoittamisen, mentoroinnin ja sosiaalityön tukemisen sekä työmenetelmien ja suositusten kehittämisen.

– Lastensuojelun tilanne on vakava. Turvaa tarvitsevat lapset eivät saa tällä hetkellä riittävällä tavalla sellaista tukea, jolla olisi merkitystä elämänkulun kannalta, sanoo Ylönen, joka aloitti työnsä syyskuun alussa.

Ylönen puhuu systeemivirheestä. Kun ongelmat ovat jo vakavia, sosiaalityön on vaikea saada muita ammattilaisia avuksi. Toisaalta lasten kanssa työskentelevien on varhaisessa vaiheessa vaikeaa saada sosiaalityötä apuun.

– Lastensuojelun sosiaalityössä on pulaa ajasta. On jopa vaikeuksia tavata niitä lapsia, jotka ovat omalla vastuulla. On rekrytointivaikeuksia ja vakava vaihtuvuusongelma. On työnjohtamiseen liittyviä haasteita.

Kaksikielisyys tuottaa lisäongelmia. Apua pitäisi pystyä antamaan lapsen omalla kielellä. Muuten se ei mene perille.

Varsinais-Suomen LAPE-muutosagentti Mikko Hulkkonen on tarkkaillut lasten ja perheiden ongelmia maakunnan tasolla ja ollut miettimässä sitä, millaisia uudistuksia tarvitaan.

– Olen vähän häpeissäni siitä, lastensuojelu on jätetty niin vähäiselle huomiolle.

Sosiaalityö on kuntien vastuulla. Pieni kunta joutuu vastaamaan vaikeistakin ongelmista yksin. Toisin kuin terveydenhoidossa, kuntayhtymiä ei ole, eikä tutkimuksen ja palveluiden välillä ole toimivaa yhteyttä. Yhteistyö on kaikin tavoin riittämätöntä.

– Kuvitellaan, että kaikki mahdolliset ongelmat kyetään ratkaisemaan ennaltaehkäisyn keinoin. Sen ajatellaan olevan kivaa ja halpaa, erilaisia söpöjä tempauksia ja somemyrskyjä tai kauniita kevätjuhlapuheita. Ne eivät näitä lapsia lämmitä. Puhutaan lapsiperheköyhyydestä, mielenterveysongelmista, päihdeongelmista, jopa perheväkivallasta.

– Tämä ei toimi niin hyvin kuin pitäisi.

– On tietty porukka, jonka kanssa epäonnistutaan nykyjärjestelmässä, summaa Ylönen.

Tilanteen kärjistyminen sai säätiöt liikkeelle.

– Tämä on meidän mittakaavassa iso avustus, arvioi Henrik Karlsson, joka on Stiftelsen Eschnerska Frilasarettet -säätiön toimitusjohtaja.

– Täytyy saada aikaiseksi jotakin. Tilanne on katastrofaalinen.

Lasse Virtanen