Nimpparisankari: Miro Marjamäelle suunniteltu etunimi menikin serkulle
Miro on nimi, joka on noussut suosituksi vasta viime vuosikymmeninä. Ennen vuotta 1980 Miroja oli Suomessa alle sata, mutta 1980-luvusta eteenpäin Miro on ollut tasaisen suosittu nimi. Nykyisellään Miroja on Suomessa jo lähes 6 500.
Yksi heistä on Suomen ratagolfliiton toiminnanjohtaja, vuonna 1995 syntynyt Miro Marjamäki.
– Olen aina tykännyt nimestäni. Se on lyhyt ja nopea kirjoittaa. Kouluaikoina koulukavereiden joukossa oli pari muutakin Miroa, mutta en ole koskaan kokenut, että nimeni olisi liian yleinen, Marjamäki kertoo.
Mutta vaikka Marjamäki pitääkin nimestään, ei hänestä pitänyt tulla Miroa lainkaan. Vanhempien mielessä oli toinen nimi.
– Vanhemmillani oli mielessä Miko pitkään. Miko piti tulla jo isosiskostani, mutta hän oli sitten tyttö. Sitten minusta piti tulla Miko, mutta kaksi vuotta ennen minua syntynyt serkkuni, joka myös on ratagolfpiireissä tuttu nimi, sai tuon nimen. Minulle piti sitten keksiä joku muu nimi.
– Minulla on sellainen käsitys, että vanhemmillani oli joitain muitakin vaihtoehtoja, mutta äidin sana valinnassa lopulta ratkaisi.
Koska Marjamäen etunimi on vain neljäkirjaiminen, lempinimet ovat yleensä olleet kutsumanimeä pidempiä väännöksiä.
– Yleensähän se menee niin päin, että lempinimi on lyhyempi, mutta minulla lempinimet ovat pidentäneet. Miko-serkku esimerkiksi kutsuu minua Myrkyksi. Myös siskoillani on minulle Miroa pidempiä lempinimiä.
Almanakkaan Miro on tullut vuonna 2000. Marjamäkien suvussa nimipäiviä on juhlittu aina isommalla porukalla.
– Ehkä nimipäivät ovat olleet vain hyvä tekosyy kutsua sukua kokoon, mutta niin kauan kuin muistan, nimipäiviä on kyllä juhlittu.
Vaikka Marjamäki on tyytyväinen nimeensä, muistuttaa hän kieli poskessa, että nimestä saattaa myös koitua ongelmia.
– Minulla oli pienenä kirjoittamisvaikeuksia. Kirjaimet menivät usein minulla peilikuvaksi. Isäni sanoi, että se johtuu nimestä. Miro kun on aika lähellä englanninkielen sanaa peili (mirror). Että jos joku nyt miettii, että antaisi lapselleen nimen Miro, niin tällaisia lieveilmiöitä siitä voi seurata.
Miron nimipäivä on 7. syyskuuta.
Ilkka Lappi

















