Tieteellisen toiminnan piirteitä ja niiden mahdollisia kytköksiä yhteiskuntaan, kulttuuriin ja teknologiaan ei kuitenkaan ymmärretä niin hyvin kuin tieteen keskeinen asema vaatisi. Turun yliopistossa väittelevä Veli Virmajoki selvitti väitöskirjassaan, miten tieteellisen toiminnan piirteitä voidaan ymmärtää tutkimalla tieteen historiaa. Tutkimus muotoilee uuden viitekehyksen, jonka avulla tieteen historia voidaan tehdä ymmärrettäväksi ja joka auttaa ratkomaan tieteenhistorian tutkimuksessa aiemmin esiin tulleita ongelmia.

Tieteen historian tarkastelua usein pidetty keinona, joka auttaa ymmärtämään tieteen luonnetta. Tieteen historia on kuitenkin osoittautunut ongelmalliseksi tutkimuskohteeksi.

– Harva tutkija kiistää, että historiallisesta tarkastelusta on hyötyä tieteen ymmärtämiseen. Erimielisyyttä on kuitenkin siitä, miten tieteen historiaa voidaan tutkia ja millaisista lähtökohdista. Erimielisyydet koskevat myös sitä, onko tieteen historia mahdollista vai pitäisikö keskittyä yleisemmin tiedon historiaan. Itse puolustan näkemystä, jonka mukaan tieteen historia vaatii erityishuomiota ja voi olla monessakin suhteessa relevanttia nykyhetken kannalta, Virmajoki toteaa.

Väitöskirjassaan Virmajoki puolustaa nykyhetki-keskistä lähestymistä tieteen historiaan. Tämän lähestymistavan mukaan tieteenhistoria tutkii kehityskulkuja, jotka johtivat nykyiseen tieteeseen ja joista nykytilanteeseen päätyminen on riippunut.

– Esitän, että tieteen historia on nähtävä suurena syy-seuraus-suhteiden kokonaisuutena. Ei ole oleellista, muistuttiko jokin menneisyyden toiminta tiedettä vai ei tai mikä on historiallisesti sensitiivinen tapa käsitteellistää menneitä aikakausia. Tärkeintä on ymmärtää kehityskulut, kehityskulkujen dynamiikka ja niiden väliset yhteydet. Se, mikä on osa tieteenhistoriaa, ei riipu tavastamme käsitteellistää menneisyyttä vaan historian tosiasiallisesta kausaalikudelmasta.

Virmajoki argumentoi, että syvällinen historiallinen ymmärrys perustuu kyvylle vastata mitä jos -kysymyksiin. Vain jos kykenemme tuomaan esiin vaihtoehtoisia kehityskulkuja, jotka olisivat johtaneet erilaiseen tieteeseen, ymmärrämme, miksi tiede on nykyään sellaista kuin se on.

Virmajoki korostaa, että historian ymmärtäminen vaatii siten tarkkojen kuvausten lisäksi myös kykyä ymmärtää kontrafaktuaalisia tilanteita, jotka eivät koskaan vallinneet mutta jotka olisivat muuttaneet tieteen piirteitä. Hänen mukaansa yleensä ”jossittelua” pidetään historiallisena paheena, mutta nykyisen tieteenfilosofian valossa kontrafaktuaaleja voidaan pitää täysin legitiimeinä työkaluina.

– Kausaliteetin, selittämisen ja kontrafaktuaalien suhde on osoittautunut filosofisten analyysien myötä hyvin läheiseksi. Sovellan tätä ajattelua tieteenhistoriaan ja esitän, ettei historiallinen selittäminen poikkea luonteeltaan muusta selittämisestä. Itse asiassa väitöskirjassani selvisi, että kontrafaktuaalinen ajattelu ei ole pelkästään sovellettavissa historiaan vaan se on myös erittäin hedelmällistä tieteenhistoriassa.

Aamuset-kaupunkimedia (AKM)