Keväällä 1995 21-vuotias Vesa Hanski valmistautui uinnin pitkän radan EM-kilpailuihin luottavaisena. Alla oli hyvin sujuneet maailman cup -kilpailut ja satsaukset urheiluun kovia.

– Se oli ensimmäinen vuosi, kun pystyin keskittymään kunnolla uintiin. Kevään 1995 aikana minulle oikeastaan kirkastui se, että tulen keskittymään lähivuodet uintiin, Hanski muistelee 24 vuotta myöhemmin.

EM-kisat kauhottiin Wienissä elokuussa. Hanski pääsi keskittymään suhteellisen rauhassa kisoihin, kun mediassa suurimman huomion veivät Jani Sievinen ja Antti Kasvio.

– Tein edellisenä talvena vahvoja uinteja maailmancupissa, mutta se jäi aika vähälle huomiolle. Wienistä tuli sellainen selkeä läpimurtoni kansainvälisen uintimaailman tietoisuuteen.

200 metrin perhosuinnissa Hanski ui finaaliin, vaikka alkueräuinti ei ollutkaan parasta Hanskia. Finaalissa Hanski ui laidassa.

– Wienissä uitiin ulkona ja keli vaihteli tosi paljon. 200 metrin perhonen uitiin sateisessa ja kylmässä säässä. Ehkä sen takia finaalin yleinen tulostaso oli heikompi kuin etukäteen itse ajattelin, Hanski sanoo.

– Finaalissa sattui sellainenkin juttu, että ensimmäisessä lähtöyrityksessä tuli varaslähtö ja uimarit kutsuttiin takaisin. Mietin altaassa, että jos nyt nousen altaasta ja menen odottamaan omalle paikalleni, niin ehdin jäätyä pystyyn. Jäin sitten odottamaan ja nousin vasta viimeisenä altaasta.

Kun matkaan päästiin, Hanski ui tasapainoisen uinnin. Venäjän Denis Pankratov perhosteli ylivoimaiseen mestaruuteen, mutta hänen perässään oli tasaista. Hanski pysäytti kellon lopulta aikaan 2.00,96. Se riitti neljänteen sijaan. Mitali jäi 39 sadasosan päähän, eikä hopeakaan ollut kuin 85 sadasosan päässä.

– Olin tyytyväinen ja yllättynyt sijoituksesta. Aikakin oli sellainen, että niissä olosuhteissa se oli mielestäni tosi hyvä aika. Ei minulta varmaan odotettu tuon tyyppistä sijoitusta. Aika oli varmaan aika odotettu, mutta sijoitus oli varmaan muillekin yllätys.

Vaikka Hanski Wienin jälkeenkin ui lähellä maailman huippua, aikuisten arvokisamitalit 200 metrin perhosuinnissa jäivät haaveeksi. 1996 Atlantan olympialaisissa hän paransi kahteen otteeseen Suomen ennätystä, mutta jäi lopputuloksissa kymmenenneksi. Sevillan EM-kisoissa 1997 Hanski ui edelleen voimassaolevan Suomen ennätyksen 1.59,32, mutta oli vasta viides.

– Sekä Atlantassa että Sevillassa oli vähän samanlainen tilanne. Sairastelu vei parhaan terän. Esimerkiksi Atlantassa tein kaksi kertaa Suomen ennätyksen, mutta olin pettynyt suoritukseeni, koska olin mielestäni paremmassa kunnossa. Olosuhteisiin nähden pääsin kisoissa maksimiini, mutta teoreettinen maksimi jäi saavuttamatta. Wienissä kaikki meni nappiin.

Ilkka Lappi