Eduskuntavaaleissa ratkaistaan taas Suomen suunta. Minkälaista politiikkaa tehdään seuraavat neljä vuotta? Se riippuu vaalituloksesta ja siitä, minkälainen hallitus sen perusteella saadaan aikaiseksi.

Hallitusneuvotteluista ei tule helppoja. Euroopan parlamentin vaalit käydään 26. toukokuuta. Niitä ennen tuskin käydään vakavia hallitusneuvotteluja, tunnusteluja tehdään varmaan kyllä. Jos hallitus on kasassa ennen lomia, niin hyvä niin.

Hallitsemisesta on tullut vaikeaa. Poliittinen kenttä on fragmentoitunut. Vielä Paavo Lipposen (sd.) ja Esko Ahon (kesk.) aikaan kahdella suurimmalla puolueella oli vahva mandaatti ja niiden koalitioilla hyvä ote valtaan. Enää ei ole suuria puolueita, mutta keskisuuria on monta. Kahden suuren sijasta hallituspohjaksi tarvitaan ainakin kolme keskisuurta. Se hankaloittaa sekä hallituksen muodostamista että hallitsemista.

Suomi siirtyi Urho Kekkosen (kesk.) neljännesvuosisataisen valtakauden jälkeen Mauno Koiviston (sd.) luotsaamana niin sanottuun normaaliparlamentarismiin eli enemmistöparlamentarismiin. Lähtökohtana on, että enemmistöhallitus istuu koko vaalikauden, joskin pääministeri on jo useasti heittänyt pyyhkeen kehään kesken kaiken.

Koiviston johdolla myös presidentin valtaoikeuksia karsittiin. Valtikka siirtyi presidentiltä pääministerille. Nykyisen presidentin eli Sauli Niinistön asema on poikkeuksellisen vahva suuren kansansuosion takia, mutta sisäpolitiikassa presidentin rooli on muodollinen.

Onko enemmistöparlamentarismi tiensä päässä? Tuskin. Vähemmistöhallitus joutuisi neuvottelemaan alati ja kaikesta. Eduskunnan rooli korostuisi, mutta hallitseminen olisi vielä hankalampaa.

Enemmistöparlamentarismiin liittyi myös se, ettei kolmasosan määrävähemmistö pystynyt enää äänestämään lakeja lepäämään yli vaalien. Yksinkertainen enemmistö riitti. Oppositiosta tuli rakkikoira. Sitä satoa niitetään nyt. On aika ottaa askel taaksepäin kohti neuvottelevampaa poliittista kulttuuria.

Lasse Virtanen