– Voitamme Suomen mestaruuden ja pelaamme eurokentillä!

Pitsakeisari Dennis Rafkinin lupaukset kuulostivat suuruudenhulluilta omistamansa seuran HC Denniksen ensimmäisessä lehdistötilaisuudessa. Paikalle tulleet median edustajat saattoivat hymähtää epäuskoisina moisia tavoitteita. Seura, joka oli lähes vastaperustettu, puhui jo mestaruuksista.

Erikoisinta oli se, että HC Denniksen puuhamiesten, Kim Rafkinin ja Juhana Laineen, suut loksahtivat yllätyksestä auki. Alun perin näiden nuorten kavereiden tarkoituksena oli pitää käsipalloa ja seuratoimintaa vain mukavana harrastuksena.

– Isäni totesi, että ei lähde mukaan huvin vuoksi. Kuulosti hurjalta: kolmessa vuodessa noustaan SM-sarjaan ja kolmessa vuodessa ollaan mitaleilla. Ei lähdetä pelleilemään vaan tehdään kunnolla, muistelee Kim Rafkin isänsä innostuneisuutta.

Käytännössä asetetut tavoitteet realisoituivat suunniteltua nopeammin ja menestyskin oli ennakoitua parempi.

Täysin päinvastaisissa tunnelmissa oltiin keväällä 2005, kymmenen vuotta seuran perustamisen jälkeen. HC Dennis ilmoitti lopettavansa toimintansa. Tähän väliin sijoittuu poikkeuksellisen värikäs tarina suomalaista palloiluhistoriaa.

HC Dennis tuli hämmentämään isolla lusikalla kotimaista käsipallokulttuuria - lajia, joka on Suomessa pienenä lajina marginaalissa. Yhtäkkiä lehdet kirjoittivat käsipallosta ja televisiokameratkin tulivat paikalle.

Kaiken täydensi tietysti seuran menestys. Kruunana kolme Suomen mestaruutta. Pronssimitalien lisäksi HC Dennis voitti Suomen Cupin viidesti.

Amerikkalainen jalkapallo oli tullut Kimille tutuksi Yhdysvalloissa vietetyn vaihto-oppilasvuosien aikana. Harrastus jatkui Turussa.

– Mietimme Trojansin pelaajien kanssa, mikä vauhdikas laji sopisi hyvin talviharjoittelumuodoksi. Turun Weikot pelasi silloin käsipalloa alimmalla sarjatasolla kakkosdivarissa. Menimme sinne pelaamaan. Saimme omien pelaajien lisäksi mukaan vanhoja käsipallonpelaajia.

Jatkon kannalta tuli ratkaiseva muutos, kun Turun Weikot päätti luopua kokonaan käsipallotoiminnasta.

– He tarjosivat sarjapaikkaa meille. Otimme sen vastaan, ja pian yllätykseksemme nousimme sarjaporrasta ylemmäksi.

Samalla tuli tarve perustaa oma seura.

– Käännyimme Denniksen puoleen. Teimme laskelmat kustannuksista, mitä yksi kausi maksaisi. Mietimme vain pikkusummaa, jotta saadaan seuraava kausi vietyä läpi. Isä innostui ja ehdotti, että tehdään kunnon joukkue. Hän tunsi lajin ja häntä harmitti, kun käsipallo oli Turussa vaatimattomassa kunnossa.

HC Denniksen ilmestyminen tyhjästä Turkuun synnytti tilanteen, missä toinen seura, ÅIFK, sai yhtäkkiä paikalliskilpailijan. Käsipallo oli pysynyt pitkään Suomessa lähinnä ruotsinkielisten lajina. Moni ei edes tiennyt, että sitä pelataan Turussakin.

– Dennis on tunnettu persoona Turussa. Saimmekin hänen avullaan heti paljon julkisuutta. Monet turkulaiset tulivat sanomaan, että kiva, kun täällä taas pelataan pitkästä aikaan käsipalloa. Ihmiset eivät tienneet, että ÅIFK:kin pelaa käsipalloa.

Uuden seuran nimeksi oli useita ehdotelmia. Lopulta päädyttiin HC Dennikseen. Se herätti joissakin piireissä heti närää. Nimi nähtiin vielä 1990-luvulla pitsayrityksen mainoksena.

– Denniksellä oli lajin tuntevana kaksi vaatimusta. Jo uransa ehtoopuolella oleva Thomas Isaksson tulee olla joukkueessa, jota valmentaa Juhana Laine. Aluksi suurin osa meidän pelaajistamme oli muiden seurojen ylijäämäpelaajia. Osalla peliura olisi päättynyt, jos eivät olisi tulleet meille.

Ennen HC Denniksen syntymistä ÅIFK:n pahin ”paikalliskilpailija” oli Pargas IF. Yllättäen seura ilmoitti luopuvansa sarjapaikasta.

– Yhtäkkiä meille tuli uusia laadukkaita pelaajia Paraisilta. Meidän onni oli se, että he valitsivat mieluummin HC Denniksen kuin verivihollisen ÅIFK:n. Muun muassa saimme kovan viivapelaajan Jan "Bambu" Erikssonin sekä Joni Lindbergin, josta tuli joukkueemme pitkäaikainen kapteeni. Joni oli todellinen pelikenttien showmies.

HC Denniksen ilmestyminen samalle ”hiekkalaatikolle” aiheutti hämmennystä.

– Profiloimme itsemme suomalaiseksi käsipallojoukkueeksi. Paikalliskilpailija koki meidät ehkä uhkakuvakseen. Yhtäkkiä piti jakaa treenivuoroja. Piti neuvotella, kuka saa pitää kahvioita jne. Samoista pelaajistakin väännettiin. Keskinäisistä kiihkeistä paikallisotteluista hyötyivät tietysti molemmat joukkueet.

Vaikka kyse oli amatööreistä, pyrki HC Dennis tekemään asiat mahdollisimman ammattimaisesti.

– Ostimme halvan pikkubussinkin ja maalasimme sen hienosti seuran väreillä. Pelaajilla oli omat paikat ja meillä oli ruuat aina mukana. Kaikki ihmettelivät, mutta bussi oli vanha ja sitä joutui usein korjaamaan. Se oli kuitenkin imagollisesti tärkeä.

HC Dennis nousi nopeasti pääsarjaan. Ensimmäisellä kaudella kausi päättyi pronssimitaleihin. Vuonna 2000 HC Dennis voitti ensimmäisen Suomen mestaruutensa, viisi vuotta seuran perustamisesta. Toinen mestaruus tuli 2001 ja kolmas 2004.

Ikimuistoisimmat hetket ovat tietysti kolme Suomen mestaruutta. Eri vuosina loppuottelut pelattiin Caribian palloiluhallissa, Kupittaan urheiluhallissa ja Kupittaan jääkiekkohallissa. HC Dennis onkin viimeinen turkulainen palloilujoukkue, joka on voittanut Suomen mestaruuden vanhassa Kupittaan jäähallissa.

Kimille on jäänyt monta mukavaa muistoa mieleen. Finaalitappiot toki harmittavat sekä eräs päätös, jonka seura teki vauhdin kasvaessa liian suureksi.

– Yksi asia on jäänyt kaduttamaan. Tomi Salminen oli ollut meillä pitkään valmentajana ja voitimme hänen aikana Suomen mestaruuksia. Silti oli tarve mennä eteenpäin, ja niinpä värväsimme Tanskasta ammattivalmentajan Morten Oldrupin. Meidän joukkue oli huippujoukkue Suomessa, mutta Tanskassa käsipallokulttuuri on meitä paljon edellä. Kaksi kulttuuria törmäsivät. Olimme amatöörejä ja uusi valmentaja ajoi pelaajat henkisesti loppuun. Hän ei ymmärtänyt, että pelaajat kävivät töissä ja opiskelivat.

Kaikki päättyy aikanaan. HC Denniksen tarinan päätös kulminoituu, kun Dennis Rafkin joutui sairastumisen myötä hidastamaan vauhtia. Lopettamispäätöstä edesauttoi myös kaupungin silloinen huono hallitilanne. Vaikka käsipallo oli HC Denniksen avulla saanut paljon uutta näkyvyyttä, laji ei onnistunut laajentamaan suosiotaan.

– Isän sairastuminen osui samaan hetkeen, kun ravintolamme toiminta oli suuresti laajentunut. Oma perheenikin kasvoi ja työajastani meni aina vaan enemmän seuran asioiden hoitamiseen. Varainhankinta oli suurin ongelma, koska Dennis oli lähes yksin vastannut siitä. Isä näki aina painajaisia, kun seuraava kausi lähestyi, ja piti kääntyä jälleen yhteistyökumppaneiden puoleen rahaa pyytääkseen.

Seuran budjetti kasvoi vuosi vuodelta. Laadukkaat ulkomaalaisvahvistukset tulivat kalliiksi. Vaikka seuralla oli omaa juniorituotantoa, se ei vielä mahdollistanut pelaajapolkua aikuisiin asti. Koska tyhjästä aloittaneella HC Denniksellä ei ollut perinteitä, ei seuraorganisaatiota saatu laajennettua samaan tahtiin kuin, mitä tuli menestystä. Kuorma kasvoi liian suureksi pienelle organisaatiolle.

Vaikka edustusjoukkue kuopattiin, seuran junioritoimintaa jatkettiin vielä muutaman vuoden ajan nimellä HC Fenix.

Vaikka Suomen värikkäimmän käsipalloseuran taival jäi lyhyeksi, on seuraperustaja Kim Rafkin yhä innostunut siitä, mitä tuli tehtyä.

– Se oli mahtavaa aikaa ja meillä oli mahtava porukka.

Hannu Tuominen