Raisiossa kehitetystä uutuuslevitteestä odotetaan vientimenestystä
Suomen ainoa margariinitehdas Bunge Finland on tuonut markkinoille täysin uudenlaisen siemeniä sisältävän levitteen. Tuote valmistetaan Bungen Raision tehtaalla, ja viennin osuudeksi arvioidaan 80–90 prosenttia koko tuotantomäärästä. Kansainvälisen tuotekehitysprojektin päävastuu oli Suomessa.
Uusi Keiju Paahdetut siemenet -levite valmistetaan Bungen Raision tehtaalla, josta sitä viedään muihin Euroopan maihin. Tuotteessa yhdistyvät terveelliset paahdetut siemenet ja rypsiöljy.
– Tuote on tuotu markkinoille Puolassa ja Unkarissa jo toukokuussa, ja myynti on lähtenyt hyvin liikkeelle. Mikäli odotuksemme toteutuvat, uutuuden viennin osuus tulee olemaan jopa 80–90 prosenttia koko tuotantovolyymistä, kertoo Bunge Finlandin toimitusjohtaja Antero Lehtonen.
Vienti muodostaa Bunge Finlandin liikevaihdosta tällä hetkellä noin 25 prosenttia, ja suurimmat vientimaat ovat Viro, Ruotsi, Norja ja Tanska. Lehtonen arvioi, että uuden tuotteen myötä viennin osuus kasvaa jatkossa jo noin kolmannekseen Bunge Finlandin liikevaihdosta.
– Suomessa markkinaosuutemme kasvipohjaisissa levitteissä on noin 21 prosenttia, ja Virossa olemme markkinajohtaja. Myös muissa Pohjoismaissa olemme merkittävässä asemassa vähittäiskaupoissa, ja uusia asiakkuuksia olemme saaneet erityisesti Ruotsissa ja Norjassa.
– Uskomme, että kasvipohjaisten tuotteiden trendi suosii levitteidemme ja kasviöljyjemme käyttöä. Tuotteiden jäljitettävyys, tuotantoketjun läpinäkyvyys ja raaka-ainehankinnan vastuullisuus ovat entistä tärkeämpiä kuluttajille.
Uutuuslevitteen kehitysprojektia on johtanut Bunge Finlandin markkinointijohtaja Anri Saarinen, ja tuotekehityksestä on vastannut Bunge Euroopan levitepuolen innovaatiojohtaja Eija Piispa.
– Kehitysprojektiin osallistui myös muita Bunge-konsernin Euroopan maita, mutta päävastuu on ollut Suomessa. Oma tuotekehitystiimimme on ollut tiiviisti mukana alusta lähtien: projekti- ja tuotekehitysjohdon lisäksi kaikki prototyypit ja tuotekehitysversiot on valmistettu Bungen Raision tehtaalla. Yli 60 vuoden kokemus on tuonut meille vankan osaamisen, kertoo Saarinen.
Uutuuslevitteen tuotekehitysprojekti aloitettiin jo vuonna 2014. Tavoitteena on ollut uudistaa levitetuoteryhmää.
– Hyllyyn ilmestyy kyllä uusia tuotteita, mutta kaikki vaikuttavat hyvin samanlaisilta. Halusimme tehdä levitteestä pääasian, ei pelkkää leivänkostuketta, kertoo Saarinen.
Monien vaiheiden, kuluttajatestien ja tuotantoprosessiin liittyvien haasteiden jälkeen tuote saatiin markkinoille juuri ennen kesää. Suomessa tuote on tullut kauppojen hyllyille syyskuun alussa.
– Onnistuimme mielestämme hienosti yhdistämään hyvän maun, suutuntuman, terveellisyyden ja monipuoliset käyttömahdollisuudet. Keiju Paahdetut siemenet -levitettä voi käyttää myös ruoanlaitossa esimerkiksi maustevoina tai leivonnassa suoraan sämpylätaikinaan.
Bunge Finlandin tuotantolaitos on Suomen ainoa margariinitehdas. Se perustettiin Raisioon Margariini Oy -nimellä jo vuonna 1956. Perustamiskokousta johti Urho Kekkonen, josta samana vuonna tuli tasavallan presidentti. Ensimmäinen tuote oli leipureiden käyttöön tarkoitettu Raisa 21 -shortening tekoihra.
Nykyisin margariinitehdas valmistaa terveyttä edistäviä ja terveellisiä kasvipohjaisia margariineja, levitteitä ja kasviöljyjä. Tehdas on vuodesta 2009 ollut osa kansainvälistä Bunge-konsernia. Bunge Finlandin liikevaihto oli vuonna 2017 noin 38 miljoonaa euroa.
Bunge-konserni juhlii tänä vuonna 200-vuotista taivaltaan. Vuonna 2017 konsernin liikevaihto oli 46 miljardia USA:n dollaria, ja yhtiön palveluksessa oli 32 000 työntekijää yli 40 maassa.
Aamuset-kaupunkimedia (AKM)













