Kaikki leivät tykkäävät grillistä
Leipä kuuluu olennaisena osana suomalaiseen ruokapöytään, mutta kesällä se on usein tarjolla vain grilliruoan lisukkeena. Leivästä voi kuitenkin tehdä joskus myös grillijuhlien maukas pääherkku.
– Leipiä ja kasviksia on helppo kuljettaa pitkiäkin matkoja ilman kylmäsäilytystarvikkeita ja niitä saa helposti muunneltua erilaisilla päällysteillä ja täytteillä. Mielikuvitusta käyttämällä löytyy uusia makuelämyksiä, vinkkaa Leipätiedotuksen toiminnanjohtaja Kaisa Mensonen.
Terveellinen iltapala esimerkiksi mökillä syntyy, kun leivän tuikkaa pihagrilliin. Kannattaa kokeilla paahtoleivän tai pikkurieskojen täyttämistä omena- ja juustoviipaleilla.
– Juusto sulaa ihanasti leipäviipaleiden väliin ja omena tuo uudenlaista makua. Juustotyyppejä voi vaihdella oman maun mukaan.
Esimerkiksi sämpylät sopivat mainiosti grilliin. Puolitetun sämpylän päällysosasta voi tehdä hatun ja kovertaa alapuolen pesäksi niin, että sen voi täyttää esimerkiksi kasviksilla. Kasvikset kannattaa kuitenkin grillata ensin erikseen ja laittaa vasta sitten leivän sisään.
Suomalaisille niin tuttu karjalanpiirakka paahtuu grillissä maukkaaksi, ja päälle voi laittaa vaikka grillattua kesäkurpitsaa. Myös ruisleipä sopii mainiosti grilliin, paahtaminen antaa sille hyvän aromin. Grillissä jo hieman kuivahtanut leipä saa uuden elämän.
Grillauksen kanssa pitää olla tarkkana, jottei ruoka kypsy liiaksi.
– Jos leivät pääsevät vahingossa kärventymään, ei koko apetta tarvitse kumota bioastiaan. Terveyden kannalta haitalliset palaneet osat kannattaa rapsuttaa kuitenkin pois, Leipätiedotuksen toiminnanjohtaja Kaisa Mensonen muistuttaa.
Omenasandwichit (neljälle)
8 viipaletta täysjyväpaahtoleipää tai pikkurieskaa
1 omena paksuhkoina viipaleina
4 viipaletta juustoa
1. Asettele neljän leivän päälle ensin omenaviipaleet ja niiden päälle juustoviipaleet siten, että juusto pysyy leipien reunojen sisäpuolella.
2. Laita toiset neljä viipaletta kansiksi.
3. Grillaa sandwichejä miedolla lämmöllä molemmin puolin niin kauan, että juusto ehtii sulaa.
4. Nauti
Kasviskarjalanpiirakat (neljälle)
4 ruiskuorista karjalanpiirakkaa
4-6 rkl porkkana-munalevitettä
1-2 kapeaa kesäkurpitsaa
1 rkl rypsiöljyä
mustapippuria
basilikaa tai muuta yrttiä
Porkkana-munalevite
100 g porkkanoita ohuina viipaleina
vettä
1 kovaksi keitetty kananmuna
noin 20 g levitettä (60 %)
ripaus suolaa
mustapippuria
Valmista ensin porkkana-munalevite:
1. Keitä porkkanat kattilassa pienessä vesitilkassa noin 10 minuuttia kannella peitettynä.
2. Soseuta porkkanat hienoksi muusinuijalla tai sauvasekoittimella.
3. Jäähdytä kylmäksi ja lisää joukkoon haarukalla hienonnettu kananmuna ja levite.
4. Mausta mustapippurilla (myllystä) ja lisää ripaus suolaa. Sekoita hyvin. Porkkana-munalevite maistuu hyvälle minkä tahansa leivän päällä.
Jatka sitten grillaushommia:
1. Leikkaa kesäkurpitsat pitkittäin noin puolen sentin viipaleiksi. Voitele kevyesti öljyllä.
2. Grillaa viipaleita miedolla lämmöllä muutaman kerran kääntäen, kunnes ne tuntuvat pehmeiltä, muttei lötköiltä.
3. Grillaa karjalanpiirakoita hetki kummaltakin puolelta ja levitä päälle porkkana-munavoita.
4. Nosta pinnalle kaksinkerroin taitetut, grillatut kesäkurpitsat.
5. Mausta mustapippurilla (myllystä) ja koristele basilikalla tai muulla yrtillä.
6. Nauti lämpimänä
Aamuset-kaupunkimedia (AKM)


















