Linnunpönttöä ei kannata askarrella jämälaudoista. Vaivalleen saa kunnollisen palkinnon, kun projektiin käyttää lehtipuuvaneria ja vahvaa raakalautaa. 50 vuoden aikana 7000 pönttöä tuottanut Urpo Koponen tietää, miksi materiaaliin kannattaa panostaa.

– Lehtipuun kylki on aina kostea, joten laudasta tehty takaseinä ei kestä. 20 millimetrin filmivaneri kestää ainakin sen 50 vuotta, minkä pisimpään käytössä olleet pönttöni ovat tähän mennessä kestäneet, Koponen toteaa.

Pöntön katto ja sivuseinät tehdään koivuvanerista. Vaneri harmaantuu nopeasti kelonharmaaksi, mikä antaa pöntölle arvokkaan ulkonäön. Katon sopiva paksuus on vähintään 10 millimetriä, sivuseinien 15.

– Sivuseinänkin pitää olla vahva. Tikka menee muuten siitä läpi, jos ei lentoaukosta pääse.

Raakalaudasta tehdään vain etuseinä ja pohja. Etuseinä saa olla jopa 30 millimetriä paksu, jotta se kestää tikan ja oravan pahantekoyritykset. Lattiaan porataan reikiä ilmanvaihdon ja pesän kuivana pysymisen varmistamiseksi. Pikkulinnun pöntössä riittää pari 10 millimetrin reikää, isompaan vesilinnun tai pöllön pönttöön kannattaa tehdä neljäkin.

Pöntön tuleva huolto otetaan huomioon jo rakennusvaiheessa.

– Pönttö kannattaa tehdä niin, että etuseinän saa irti purkamatta koko pönttöä. Niin sen voi tarvittaessa helposti vaihtaa uuteen.

Pöntön puhdistamisessa Koponen on huomannut toimivimmaksi irrotettavan katon. Kaikki muutkin keinot on kokeiltu, kuten saranoitu lattia ja etuseinä.

– Toimivia, mutta eivät pitkäikäisiä rakenteita, Koponen toteaa.

Lentoaukko suojataan perinteisesti metallilla. Lentoaukon ympärille tulevasta metallikauluksesta tehdään vähän suurempi kuin lentoaukko on. Jos metallikauluksessa on samankokoinen reikä kuin lentoaukko on, joutuu emolintu koville.

– Emot käyvät pesässä 5 000 kertaa parin viikon sisällä. Siipisulat kuluvat siinä pahasti, jos ne hankaavat joka kerta metalliin.

Toinen tapa suojata lentoaukko on pala kattohuopaa. Sitä nakuttava tikka sotkee nokkansa liimaan.

– Se lyö pari kertaa, pysähtyy ihmettelemään ja lyö vielä pari kertaa. Sitten se lentää toiseen puuhun puhdistamaan nokkaansa eikä tule mielellään uudestaan, Koponen kertoo.

Kun pönttö on valmis, sinne laitetaan toivotusta asukkaasta riippuen pesäpehkuja. Pikkulintu ei yleensä pehkuja kaipaa, mutta vesi- ja petolinnut kyllä. Lannoittamaton turve kelpaa useimmille. Kutterilastu ei sovi ainakaan vesilinnuille. Turpeen sekaan voi laittaa sahajauhoa, mutta ei teräketjuöljyä sisältävää moottorisahan purua.

– Vesilinnulle riittää kymmenen senttiä, tuulihaukalle niin paljon, että lintu voi maata pesässä ja näkee pöntön reunan yli ympärilleen, Koponen antaa esimerkkejä.

Pöntön voi tehdä myös kierrätystavarasta, kunhan materiaali on hyvää. Esimerkiksi maalattu lauta käy hyvin.

– Linnuilla on hyvin heikko hajuaisti. Lateksi tai edes silikoni laudassa ei pesimistä estä. Silikonilla voikin korjata pöntön halkeamia.

Pönttömestari Koponen ei anna kaupoissa myytäville pöntöille hyvää arvosanaa.

– Pöntöt on usein koottu naulapyssyllä tai nitojalla. Sellaiset eivät kestä puun elämistä lämpötilojen mukaan. Huonointa en ehtinyt edes saada puuhun, sen liitokset hajosivat itsestään parissa kuukaudessa, kun se odotti pihalla puuhun viemistä.

Oikeat mitat ja ohjeet kestävien linnunpönttöjen rakentamiseen saa esimerkiksi Juha Laaksosen yhteistyössä Koposen kanssa kirjoittamasta kirjasta Pihan linnut ja pöntöt tai Birdlife Suomen sivuilta.

Jarno Keskinen