Parvekkeesta on iloa ympäri vuoden
– Talvella parveke koristellaan tyynyillä, peitoilla ja valoilla, tunnelmoi parvekeharrastaja Johanna Pelto.
Valaistus asetellaan siten, että se näkyy myös sisätiloihin talvi-iltoina. Valoja voi sijoittaa lyhtyjen sisään, havuihin ja talvikasvien ruukkuihin sekä kieputtaa kaiteen ympärille, ikkunalistoihin ja kattoon. Lasittamattomalla parvekkeella kalusteiden pitää kestää pakkasta ja kosteutta. Myös tuuli täytyy siellä ottaa huomioon esimerkiksi kynttilöiden asettelussa.
– Lumi tulee luoda lasittamattomalta parvekkeelta. Se painaa rakenteita ja aiheuttaa liukastumisvaaran. Lunta ei saa heittää alas, vaan se on vietävä vaikka ämpärissä kylpyhuoneeseen sulamaan, Pelto ohjeistaa.
Lasitetulla parvekkeella kalusteiden materiaalille ei ole yhtä suuria vaatimuksia. Verhot ja matot säilyvät siellä talvellakin. Lasittamattomalta parvekkeelta matot on syytä nostaa suojaan kosteudelta. Sähkölaitteiden kanssa tulee muistaa, että parveke on aina ulkotila.
Pelto on jo useamman vuoden ylläpitänyt harrastuksenaan parveke.fi -sivustoa. Hän halusi luoda sivuston, mistä kaikki parvekkeisiin liittyvä tieto löytyisi helposti yhdestä paikasta. Pelto toteaa, että parvekeyhteisölle oli selvästi kysyntää. Facebook-ryhmissä parvekeharrastajat voivat jakaa kuvia ja vinkkejä.
– Sivustoa on tarkoitus rakentaa yhdessä harrastajien kesken. Nimenomaan aidoista ja tavallisista parvekkeista jokainen saa poimittua ideoita itselleen, Pelto kertoo.
Pelto on ilahtunut huomatessaan, että parvekkeiden laiton kiinnostus on nouseva trendi.
– Kausivalojen käyttö on selvästi lisääntynyt. Kyllä, ne ovat kausivaloja – eivät jouluvaloja. Pimeänä vuodenaikana kaikki valaistus on tervetullutta piristystä.
Hyötykasvien suosion lisääntyminen näkyy myös parvekeinnostuksena, koska parvekkeen laittaminen alkaa usein juuri esimerkiksi chilin kasvatuksesta.
– Siitä se sitten laajenee onnistumisen kautta muihin hyötykasveihin. Niiden lisäksi parvekkeelle voi laittaa kukkia tai pelkän oleskelutilan vaikka grillauspaikkoineen.
Johanna Pelto on sitä mieltä, että kun parveke on viihtyisä kesäisin, se tulee helpommin muokattua myös talvioleskeluun sopivaksi. Hän kannustaa hyödyntämään parvekkeen tarjoamat ylimääräiset neliöt muuhun, kun varastokäyttöön. Täyteen ahdettu varastoparveke on paloturvallisuusriski.
Jo kevättalvella parveke saa ensimmäiset kukat. Esimerkiksi kotimaiset tete-narsissit kestävät jopa 10 asteen pakkasta. Pellon parvekkeen kevätvalmistelut alkavat heti ilmojen lämmetessä. Ensin pestään lasitukset ja puhdistetaan kalusteet ja lattiat. Sitten alkaa sisustaminen ja monivuotisten kasvien talvisuojauksien vähentäminen.
– Koko talvi on suunniteltu tulevia sisustuksia ja istutuksia.
Linnea Lahtinen

















