On kuvitteellinen perjantai-ilta 1960-luvun Turussa. Tupakka sytytetään aina niin, (ah!) aikuismaisen tiedostavasti, vaikka ikää on vaivaiset viisitoista. Upolaisilla pojilla Beatles-tukka, tytöillä tupeeratut tukat Bridget Bardot-tyyliin ja tietenkin monilla käännetyt farkut. Kultatalon Smantin-baarin Jukeboxista saattoi soida Rolling Stonesin You Better Move On. Suurten ikäluokkien kymmenpäisten paskasakkinuorien loputon lauma kiertää Hansa-korttelia. Välillä pärinäpoikien Harley Davidsonit jyräävät keskustassa, niin, että tärykalvot porisevat.

Kulttuurihistorian dosentti Rauno Lahtisen mukaan vaikutteet levisivät Turkuun laivamatkailun ansiosta.

– Turku oli Suomen nuorisokulttuurin suunnannäyttäjä, sillä laivaliikenteen ansiosta Tukholman nuorison trendit saatiin Turkuun tuoreeltaan, kertaa Lahtinen.

Heli Saari-Uusimäki muistelee ajanjaksoa 1965-67, kun hän itse aktiivisesti liikkui Turun keskustan alueella osana Upo-jengiä. Nuorison kokoontumispaikkoja olivat keskustan baarit niin sisä- kuin ulkopuoleltakin.

– Upon-baarit, kolme, oli meillä semmoiset. Me käytiin niissä vuorotellen. Ehkä eniten Ikillä. Sitten oli Lasi-Eerikinkadulla, mistä mennään Wiklundin valopihaan, se oli suosittu paikka, Saari-Uusimäki kertoo.

Joskus tilanteet saattoivat tulla yllätyksenä ja paikkoja särkyi, kun kyseessä oli levoton nuoriso.

– Kerran joku ajoi Wiklundin valopihaan – kun ovet olivat auki – vespalla läpi baariin, päivittelee Saari-Uusimäki.

Jengien kutsumanimet heijastelivat asuinpaikkaa

– Oli Mikurit – Paskasakki – mikä oli Mikaelin kirkon luona. Sitten oli keskustan paskasakkilaiset, niilläkin oli ihan omat nimet. Heitä oli ihan joka puolella. Aurakatu, Eerikinkatu, Kristiinankatu, Yliopistonkatu oli se kortteliralli, missä paskasakkilaiset pyöri. Hämähäkkiluola oli paskasakin eräs tärkeimmistä kokoontumispaikoista, sanoo Saari-Uusimäki.

1960-luvun Turussa sosiaaliset rajat ja luokkajako näkyivät selvästi nuorison pukeutumisessa.

– 1960-luvun Suomessa luokkajaolla oli keskeinen asema nuortenkin keskuudessa. Turun upolaiset olivat kielitaitoisia oppikoululaisia, jotka omaksuivat alun perin Englannista tulleita kansainvälisiä mod-vaikutteita. Paskasakkilaiset olivat puolestaan työläistaustaisia ammatti- tai kansalaiskoululaisia, joita eivät niinkään kiinnostaneet kansainväliset trendit, kertoo Lahtinen.

Nuorisokulttuuri sai Suomessa alkusysäyksensä sodan jälkeen 1950-luvulla, jolloin alettiin erottautua pukeutumis- ja musiikkityylien mukaan. 1960-luvulla oltiin kansainvälisessä nuorisomuodissa menossa jo ns. toista kierrosta. Siinä missä 1950-luvun nuoriso oli sodan aikana tai sitä ennen syntynyttä, niin 1960-luvun nuoriso koostui ns. suurista ikäluokista. Nuorisomuodissa keskiluokkaisten perheiden nuoret olivat nimenomaan niitä, jotka seurasivat kansainvälistä nuorisomuotia.

– Pojat olivat semmoisia rasvalettejä, paskasakkilaiset. Meidän jengin pojilla oli siisti Beatles-tukka, ei se mikään kauhean pitkä tukka, kun nyt ajattelee. Paskasakkilaisten tytöillä oli tupeeratut tukat ja meillä oli pitkät siistit, vähän Bridget Bardot-tyyliset, pitkä kauniit tukat, muistelee Saari-Uusimäki.

Nuori joka liittyi jengiin 1960-luvulla kohosi jengissä evolutionaarisesti.

– Olin ensin pipolainen, kun olin 13-14-vuotias. Sitten olin upolainen, sama jengi, mutta vähän vanhempana. Sitten olin taikkarilainen, Saari-Uusimäki muistelee.

Väkivaltaakin esiintyi, vaikka sivullisten, jengeihin kuulumattomat eivät välttämättä kuitenkaan kokeneet väkivaltaa.

– Ei minun mielestäni kohdeltu huonosti. Enemmän se oli jengien välistä hioutumista ja kanssakäymistä. Kerran kun paskasakkilaiset kokoontuivat Hämähäkkiluolan luona, oli Upolais-jengi tullut vastaan rantaa myöten, olivat he paiskanneet kättä ystävällisesti keskenään, kertoo Saari-Uusimäki.

– Kyllä siellä oli väkivaltaa. Mutta sitä oli vähemmän, kun poliisit pääsivät väliin. Ne hajottivat isoja porukoita välillä, Saari-Uusimäki painottaa.

Aseet eivät kuitenkaan olleet tavallisia nuorten välisissä tappeluissa.

– Nyrkkirauta saattoi joskus puhua. Oma nyrkki sitten. Kaverillani Pirjolla oli nyrkkirauta. Hän oli sen jengin naishahmo, Paskasakkijengin kuningatar, toteaa Saari-Uusimäki.

Työväenluokkaisten nuorten jengiytyminen nähtiin 1960-luvulla viranomaisten taholta uhkana.

– Pahatapaisen” nuorison oli perinteisesti oletettu olevan työväenluokkaista, kun taas oppikoululaisten ja varakkaampien perheiden lasten oletettiin käyttäytyvän odotusten mukaan. Todellisuudessa tämä nuoriso-ongelma oli vielä 1960-luvun Turussa varsin pieni, mutta vähäinenkin joukko normeja rikkovia nuoria sai kuitenkin helposti aikaan moraalisen paniikin, korostaa Lahtinen.

Kurt Hedborg