Sähkölämmitteisen kylpytynnyrin talvikäyttö herättää kysymyksiä
Drop design pool -altaiden myyntipäällikkö Jesse Teleni kertoo, että hyvillä eristyksillä kustannukset saadaan alas, vaikka palju olisikin käyttövalmiina ympäri vuoden. Keskiarvokustannukset ovat euron per päivä, talvi mukaan lukien.
– Jos palju on poissa käytössä kaikkein kylmimmät kuukaudet, leikkautuvat kustannukset entisestään, Teleni sanoo.
Ylläpitolämmitteisessä sähköpaljussa veden voi pitää talvellakin jatkuvasti samalla tavalla kuin kesäaikana. Perinteinen puukamiinalla lämpiävä palju pitää puolestaan muistaa aina käytön jälkeen tyhjentää, jotta vesi ei jää altaaseen jäätymään. Ilmojen viiletessä eristykset toimittavat tärkeää virkaa. Paljun lämpötila laskee nopeammin, jos kylpytynnyriä ei ole eristetty kunnolla. Siten eristykset myös vähentävät sähkön kulutusta.
Puu mielletään sähköä halvemmaksi vaihtoehdoksi, vaikka se ei sitä aina ole. Teleni muistuttaa, että polttopuistakin voi kertyä yllättävän suuri kuluerä. Sähkökäyttöisen paljun valtteja ovat helppous ja altaan vaivattomampi ympärivuotinen käyttö.
Paljut ovat muodostuneet yhä helpommin saatavilla olevaksi arjen luksukseksi.
– Paljujen hankkiminen nimenomaan kotikäyttöön lisääntyy jatkuvasti. Markkinoilta löytyy sopiva vaihtoehto kaikille.
Paljuja hankitaan omakotitalo- ja mökkipihojen lisäksi myös rivitalojen patioille ja kerrostaloasuntojen kattoterasseille.
– Paljua varten ei tarvita rakennuslupaa, mutta taloyhtiöillä on asian suhteen usein omat käytäntönsä, Teleni huomauttaa.
Moderni palju toimii puukamiinan sijaan kokonaan tai osittain sähköllä. Veden lämpötila voidaan nostaa haluttuun 37–38 asteeseen puulla, jonka jälkeen sitä ylläpidetään sähköllä. Kokonaan sähköistetty kylpytynnyri on puolestaan aina lämmin. Perinteinen palju lämmitetään puukamiinalla. Jos kylpytynnyrissä ei ole suodatinta, vesi tulisi vaihtaa usein. Veden käyttöikää voi pidentää peseytymällä aina ennen paljuun menoa.
– Pienellä porukalla käytettynä paljun vesi pysyy puhtaana vaikka viikonlopun, mutta jos illanistujaisissa kahdeksan ihmistä pulahtaa veteen suoraan saunasta peseytymättä, se on kyllä aamulla likaista, Teleni toteaa.
Kytkemällä altaaseen suodatinjärjestelmän riittää, että veden vaihtaa muutaman kerran vuodessa. Suodatin hoitaa mekaanisen puhdistuksen, mutta paljun puhtaanapitoon vaaditaan myös kemiallisia puhdistusaineita. Perinteisen kloorin voi korvata aktiivihapella.
– Aktiivihappi tai bakteereja tappava ultraviolettipuhdistin ovat hyviä ratkaisuja, jos on allerginen kloorille tai jos pienet lapset käyttävät paljua paljon.
Linnea Lahtinen













