Joka kolmannen yrittäjän YEL-vakuutus ei turvaa eläkeaikaa eikä työttömyyttä

YEL-työtulon merkitys tunnetaan huonosti. Joka kolmas yrittäjä on määritellyt työtulonsa niin alhaiseksi, että se ei anna todellista turvaa vanhuutta tai esimerkiksi työttömyyttä varten. Yrittäjän eläke kertyy sen perusteella, millaisen työtulon he ovat itselleen määritelleet.

Elo on Suomen suurin yrittäjiä vakuuttava työeläkeyhtiö ja se vakuuttaa noin 85 000 yrittäjää. Näistä yrittäjistä kolmannes on määritellyt työtulonsa niin alhaiseksi, että se ei oikeuta työttömyysturvaan. Työtulon tulee olla vähintään 12 564 euroa vuodessa, jotta yrittäjällä on mahdollisuus työttömyysturvaan. Tätä moni yrittäjä ei tule välttämättä ajatelleeksi työtulonsa tasoa määritellessään.

Yrittäjä määrittelee itse työtulonsa ja siten myös sosiaaliturvansa tason. Yrittäjän YEL-työtulo vaikuttaa työeläkkeen lisäksi sairausvakuutuslain mukaiseen päivärahaan ja on pohjana äitiys- ja vanhempainrahaan sekä työkyvyttömyyseläkkeeseen.

– Yrittäjä määrittää työtulonsa itseään varten. Yrittäjän eläkemaksut ovat sijoitus tulevaisuuteen. Osalla yrittäjistä yritystoiminta on niin pientä, että tulotkin jäävät pieniksi ja työtulon oikea taso on matala. Merkittävä osa yrittäjistä pitää kuitenkin liiketoimintansa kasvaessakin työtulonsa tietoisesti matalana työpanoksensa arvoon nähden, toteaa Elon kehitysjohtaja Eero Sallasmaa.

Elon yrittäjien keskimääräinen työtulo oli 21 921 euroa vuonna 2016 ja se on pienentynyt vuodesta 2014 kaksi prosenttia. Yli 30 prosentilla yrittäjistä työtulo on liian alhainen antamaan turvaa työttömyyden varalle. Tätä kehitystä selittää aloittavien yrittäjien keskityötulon määrän lasku.

– Ilmiö huolestuttaa minua. Tunnettu tosiasia on, että kun tulovirta ei ole suuren suuri, ei haluta maksaa taakkana koettuja työeläkevakuutusmaksuja pakollista enempää. Tällöin esimerkiksi työttömyyden tai työkyvyttömyyden kohdatessa yrittäjä jää oman onnensa nojaan, sanoo Sallasmaa.

– Käsitykseni mukaan YEL-työtulon merkitys yrittäjän sosiaaliturvan perustana tunnetaan erittäin huonosti. Käytännössä tämä heijastuu myös luottamukseen työeläkejärjestelmää kohtaan. Yrittäjät tekevät todella arvokasta työtä. Toivoisin, että yrittäjän työpanoksen todellinen arvo näkyisi myös työtulossa. On hyvä muistaa, että YEL-vakuutus turvaa yrittäjää kahdella tavalla: mitä jos minulle sattuu jotakin eli se antaa turvaa työuran ajaksi. Toisaalta, mitä jos elänkin pitkään eli se antaa turvaa eläkkeellä. Kun työtulo on oikein mitoitettu, se tuo turvaa niin sairauden, työttömyyden kuin pitkän iänkin varalle, korostaa Sallasmaa.

Aloittavat yrittäjät ovat tyypillisesti 30–40-vuotiaita

Elon tilastojen mukaan nyt yritystoiminnan käynnistävä tyypillinen aloittava yrittäjä on 30–40-vuotias. Tässä ikäluokassa yrittäjien keskimääräiset vuosittaiset työtulot ovat 15 482 euroa.

– Aloittavat yrittäjät, kolmi-nelikymppiset, elävät nyt ruuhkavuosiaan. Heidän on hyvä muistaa, että YEL-työtulo antaa turvaa sairastumisen varalle ja antaa tuen perheen perustamiseen, sillä vanhempainrahakin määritellään työtulon mukaan, muistuttaa Sallasmaa.

– Moni yrittäjä havahtuukin oman YEL-työtulonsa alhaiseen tasoon valitettavasti vasta silloin, kun tulot romahtavat vanhempainvapaan tai sairauden takia.

Työn murros käynnissä - pienet YEL-työtulot, pieni eläke

Yrittäjien eläke kertyy sen perusteella, millaisen työtulon he ovat itselleen määritelleet. Lain mukaan työtulon tulee vastata sellaista palkkaa, joka olisi kohtuudella maksettava, jos yrittäjän tilalle palkattaisiin yhtä ammattitaitoinen työntekijä. Näin kaikki yrittäjät eivät kuitenkaan tee, vaan määrittelevät työtulonsa työnsä todellista arvoa alhaisemmaksi. Se näkyy myös yrittäjille maksettavien eläkkeiden tasossa.

– On hyvä kiinnittää huomiota siihen, että tällä hetkellä yrittäjien eläketurva tavallisimmin muodostuu kahdesta komponentista: työntekijänä ansaitusta eläkkeestä ja yrittäjän eläkkeestä. Harva on ollut yrittäjänä koko työuraansa. Työn murros ja itsensä työllistämisen suosion kasvu tulevat todennäköisesti näkymään yrittäjien entistä suurempana vastuuna omasta työeläkkeestään.

– Tilastojemme valossa voi todeta, että mitä suurempi osa työeläkkeestä on yrittäjänä ansaittua, sitä pienempi keskimääräinen eläke on. Jos eläkettä on karttunut myös TyEL-vakuutettuna työntekijänä, on eläke keskimäärin suurempi.

Aloittavien yrittäjien keskimääräinen työtulo Elossa vuonna 2016 oli 16 687 euroa. Samana vuonna yritystoiminnan päättäneiden keskimääräinen työtulo oli 18 256 euroa. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että työtuloa korotetaan yleensä vain vuosittaisella palkkakertoimella eli työtuloa korotetaan vain harvoin sen mukaan, miten yrittäjän työpanoksen todellinen arvo kasvaa.

– Yrittäjän aikanaan saaman eläkkeen taso muodostuu hänen maksamansa työtulon perusteella. Jos YEL-työtulo on oikealla tasolla, karttuva eläke vastaa jokseenkin palkansaajan saamaa eläkettä. Usein YEL-eläkemaksuja pidetään kalliina, mutta tosiasiassa YEL on hyvä sijoitus, kun elämme keskimäärin yhä pidempään. Näin yrittäjä saa maksetut YEL-maksut tuplana takaisin eläkkeen muodossa. Havaintojemme mukaan yrittäjän elinajanodote ei poikkea palkansaajan elinajan odotteesta, sanoo Sallasmaa.

Vaikka yrityksen liiketoiminta kehittyy, niin työtuloa ei useinkaan koroteta vuosien mittaan, vaan se jää usein sille tasolle, millä se on ollut yrityksen alkaessa.

– Haasteena on usein se, että yritystoiminnan alkaessa kaikki energia menee liiketoiminnan käynnistämiseen ja siinä vaiheessa YEL-maksut koetaan rasitteena. Houkutus minimoida kulut on suuri ja YEL-maksut saattavat näin unohtua minimitasolle.

– On varsin inhimillistä, että ihmiset arvostavat keskimäärin nykyistä kulutusta tulevaisuuden kustannuksella. Pieneksi määritellystä työtulosta tulee lopulta pieni eläke. Jotta yrittäjä kartuttaisi itselleen eläkkeen, joka vastaa hänen työnsä arvoa ja tuo riittävän turvan elämän kaikkiin vaiheisiin, on tärkeää tuntea YEL-vakuutuksen ominaisuudet.

Uudet yrittäjät saavat maksuista alennusta

Ensimmäisen kerran yrittäjätoiminnan aloittavat yrittäjät saavat 22 prosentin alennuksen ensimmäisen 48 kuukauden ajalta. Jos ensimmäinen YEL-vakuutus on alkanut 1.1.2001 jälkeen ja jäljellä on vielä alennuskuukausia, saa jäljellä olevan alennuksen myös toiseen YEL-vakuutukseen.

YEL-vakuutusmaksut ovat 100-prosenttisesti vähennyskelpoisia verotuksessa. Koska vähennys on perhekohtainen, myös yrittäjän puoliso voi tehdä vähennyksen omasta ansiotulostaan. Jos yritys on maksanut vakuutusmaksut, vähennys tehdään yrityksen verotettavasta tulosta.

Kiinteistöliitto: Taloyhtiöiden ryhdyttävä tarvittaviin toimiin parvekkeiden turvallisuuden varmistamiseksi

Taloyhtiöiden on ryhdyttävä toimiin parvekkeiden turvallisuuden varmistamiseksi.

Onnettomuustutkintakeskus on tehnyt onnettomuusvaarailmoituksen parvekkeiden putoamissuojana käytetyistä sementtikuitulevyistä. Otkesin tekemissä tutkimuksissa on varmistunut, että sementtikuituiset levyt voivat olla liian heikkoja estämään parvekkeelta putoamista.

Työn psykososiaalisten tekijöiden kehittäminen pidentää työajanodotetta yli 50-vuotiailla

Työterveyslaitoksen tutkimuksessa selvitettiin työn psykososiaalisten tekijöiden yhteyttä työajanodotteeseen 50-vuotiailla ja sitä vanhemmilla työntekijöillä. Tutkimuksessa vertailtiin kolmea ammattiryhmää: johtajat ja ylemmät toimihenkilöt, toimihenkilöt ja työntekijät.

Kotiteatterin Makuuhuoneessa-esityksiä neljä Turussa ja Salossa

Esityksen ikärajaksi on asetettu 18 vuotta.

Kodin huoneista makuuhuone on se, jonka ovi suljetaan vieraiden saapuessa. Makuuhuoneessa laskeudutaan lepoon, luetaan iltasatu, rakastellaan, astutaan unen valtakuntaan ja sieltä pois.

Lähes 70 prosenttia suomalaisista rajoittaisi alaikäisten yöaikaista ajamista

Vakavat onnettomuudet huolestuttavat nuorten liikenneturvallisuudessa. Lähes 60 prosenttia suomalaisista on huolissaan ajokortin saamisesta poikkeusluvalla.

Torninosturi puretaan, Volter Kilven katu suljetaan

Volter Kilven katu suljetaan kaikelta liikenteeltä maanantaista alkaen torninosturin purkutöiden vuoksi 25.–29. toukokuuta. Kävelijät ja pyöräilijät opastettu kulkemaan Paavo Nurmen puistotien kautta.

Ruoka kärähti liedellä Jäkärlässä

Ruoka kärähti liedellä kerrostalohuoneistossa Jäkärlän puistokadulla lauantaina ja sunnuntain välisenä yönä.

Ruskon VPK palokuntien mestariksi

Ruskon VPK pääsi nostamaan Jehumaljaa.

Palokuntien Suomen mestaruudesta kisattiin lauantaina Turussa. Yleisen sarjan kokonaiskilpailun ja halutun Jehumaljan voitti Ruskon VPK. Yleisen sarjan toinen oli Tirilän VPK Lappeenrannasta, kolmas Kotkan VPK:n kakkosjoukkue, neljäs Helsingin VPK:n ykkösjoukkue ja viides Kotkan VPK:n ykkösjoukkue.

Loton potti nousee yhdeksään miljoonaan euroon

Lotossa ei löytynyt täysosumia, joten potti kasvaa yhdeksään miljoonaan euroon. Illan suurimmat voitot menivät Savonlinnaan ja Kontiolahdelle.

Vaatteet kantavat lukemattomia merkityksiä

Marja Leena Eerola, Loppu=Alku.

Marja Leena Eerolan näyttely Rikotut kaavat ovat esillä Galleria Joellassa 28.5.–21.6.

Se ei ole meidän koirien syy

Vastaus nimimerkille Koirat verolle ( Aamuset 12.5.). Sinä et taida olla meidän koirien ystävä, koska näet meissä niin paljon ikäviä asioita ja ehdotat jopa koiraveron käyttöönottoa uudelleen.

Keskustan Turun kunnallisjärjestön puheenjohtajaksi Minna Konert

Keskustan Turun kunnallisjärjestön kevätkokous valitsi uuden puheenjohtajiston loppuvuodeksi 2026

Sirkusopiskelijoiden päättötyöt Grande Finalessa

Grande Finale -kokonaisuus vie sirkuksen maagiseen ja monipuoliseen maailmaan perinteisten varieteenumeroiden sekä tarinallisten nykysirkuskokonaisuuksien myötä. Luvassa on taidonnäytteitä etenkin ilma-akrobatian ja CYR-renkaan keinoin.

Syöpäseulontoihin osallistumisessa merkittäviä eroja väestöryhmien välillä

Suomessa osallistutaan syöpäseulontoihin aktiivisesti, mutta väestöryhmien väliset erot ovat suuria, käy ilmi tänään julkaistuista Suomen Syöpärekisterin vuoden 2024 seulontatilastoista. Tuoreet tilastot osoittavat samalla, että valtaosa seulontaikäisten suolistosyövistä löytyy seulonnassa ja 1200 rintasyöpää todetaan vuosittain nykyistä seulontaikää nuoremmilla.

Huhkolaan valittiin ensimmäinen eläinpormestari – Malna vei voiton

Malna.

Huhkolassa käytiin toukokuussa lämminhenkinen ja tasaväkinen eläinpormestarivaali, jossa äänestäjien aktiivisuus ylitti kaikki odotukset. Postikorttiäänestyksessä annettiin yhteensä 175 ääntä, mitä voidaan pitää merkittävänä määränä noin 400 kotitalouden alueella.

Sofia Virta: Suomi tarvitsee jälleen rohkeutta unelmoida

Vihreiden puheenjohtaja Sofia Virta julisti puoluekokouksessa Turussa, että vallalla olevan pelolla johtamisen tilalle tarvitaan rohkeutta. Virran mukaan liian moni vanha valtapuolue pelkää lopulta enemmän oman asemansa, kannatuksensa ja valtansa menettämistä kuin sitä, mitä Suomelle tapahtuu, jos mitään ei uskalleta muuttaa.

Kysely: Lähes 40 prosenttia asunnonvaihtajista lykännyt osto- tai myyntipäätöstä

Asuntomarkkinoiden pitkä alamäki on saanut monet suomalaiset lykkäämään asunnonvaihtoa. Kyselyn mukaan asunnon ostoa ovat viivästäneet etenkin 25–34-vuotiaat. Perinteisesti ostovoima ja asuntojen reaalihinnat kulkevat käsi kädessä, joten palkkaan suhteutettuna asunto on nyt historiallisen edullinen, muistuttaa asiantuntija. Tilanne suosii etenkin ensiasunnon ostajaa.

Kaarinan kaupunginjohtaja Harri Virta kokoomuksen eduskuntavaaliehdokkaaksi

Varsinais-Suomen Kokoomus nimesi piirin ylimääräisessä kokouksessa Paraisilla uusia ehdokkaita vuoden 2027 eduskuntavaaleihin.

Tapani Kansa -musiikkinäytelmä Kansapuiston kesäteatterissa

Tomi Metsäketo.

Tapani Kansasta kertova musiikkinäytelmä Tapani Kansa – Laulaja saapuu Turkuun. Ensi-ilta nähdään Kansanpuiston kesäteatterissa 9. kesäkuuta.

Näköislehti

Urheilu

Otteluanalyysi: Inter vei derbyn kahdella puskumaalilla

Jasse Tuominen teki Interin voittomaalin.

Lisää tätä. Lämmin iltapäivä, täysi tupa, fanien laulut ja tifot. Harvinaista herkkua suomalaisessa jalkapalloilussa. Itse pelikin, ensimmäinen paikallismatsi jalkapalloilun Veikkausliigassa lähes kuuteen vuoteen Interin ja TPS:n välillä, oli ihan kelpo ottelu. Yleensä derbyt ovat asemasotaa, jossa tapahtumia on vähän mutta nyt oli toisin. Kovia taklauksia nähtiin mutta myös tilanteita.

Viisi ikimuistoista Kupittaan derbyä

Derbyt ovat kovaa taistoa. Pallosta kamppailivat elokuussa 2020 Interin Timo Furuhom ja Rick Ketting sekä TPS:n Sami Rähmönen, Aldyir Hernandez ja Rasmus Holma.

Inter ja TPS kohtaavat 23. toukokuuta Veikkausliigaottelussa kuuden vuoden tauon jälkeen. Derbyjen paluun kunniaksi muistelemme aiempia ikimuistoisia derbyjä.

Lars Bryggman Turun Palloseuraan kahden vuoden sopimuksella

Lars Bryggman (kesk.) edusti vuosina 2022-25 Pelicansia. Hän juhlii lokakuussa 2023 maalia yhdessä Ryan Laschin ja Patrik Carlssonin kanssa.

Turun Palloseura on tehnyt kaksivuotisen sopimuksen ruotsalaishyökkääjä Lars Bryggmanin kanssa. Kookas, 193-senttinen vasemmalta ampuva 33-vuotias hyökkääjä siirtyy Turkuun Ruotsin SHL-seura Skellefteå AIK:sta, jossa hän teki päättyneellä kaudella runkosarjassa 47 ottelussa tehopisteet 10+11=21 sekä pudotuspeleissä 15 ottelussa tehot 5+4=9.

Puukkokatsomo: Pitkä tie maailmanmestareiksi

Leea Kaisti.

Palataan vielä toviksi salibandyn alle 19-vuotiaiden naisten MM-kisoihin, jotka päättyivät Suomen kultajuhliin. FBC Loiston ja TPS:n pelaajia oli kultajoukkueessa yhteensä seitsemän. Tuoreita maailmanmestareita ovat muun muassa Ella Virtanen , Leea Kaisti , Aada Honkuri , Minnea Kärki , Janella Järvinen , Neea Rinne ja Ella Holopainen .

Kristian Tuohilammesta väliaikainen Tuto Hockeyn toimitusjohtaja

Kristian Tuohilampi.

Tuto Hockey ja toimitusjohtaja Toni Arppe ovat purkaneet sopimuksensa. Arppe ehti olla Tuton toimitusjohtajana vain vajaan vuoden. Tuton väliaikaisena toimitusjohtajana toimii pitkään Tutoa kaukalon puolella edustanut Kristian Tuohilampi . Muutos liittyy Tuton omistajamuutoksiin.

Tanssiurheiluseura Bolerolle SM-menestystä Järvenpään ikäkausimestaruuskilpailuista

Boleron juniorijoukkue.

Vakio- ja latinalaistanssien ikäkausimestaruuskilpailut Järvenpäässä kokosivat 16.–17. toukokuuta Suomen parhaat kilpatanssijat ratkomaan SM-mitaleita useissa ikäluokissa. Tanssiurheiluseura Bolero oli viikonlopun aikana näkyvästi esillä laajalla osallistujamäärällä ja useilla finaali- sekä mitalisijoilla. Aikuisten joukkuekilpailussa Bolero tanssi itsensä SM-pronssille 23 joukkueen joukosta.