Tilinumeron sähköinen ilmoittaminen pakolliseksi yrityksille ja yhteisöille sekä muille arvonlisäverovelvollisille
Verohallinnon mukaan tilinumero ilmoitetaan helmikuun alusta alkaen sähköisesti OmaVero-palvelussa. Paperilomakkeella ilmoittaminen on mahdollista vain erityisestä syystä, kuten teknisen esteen vuoksi.
Eduskunta hyväksyi viime vuoden joulukuussa lain, jonka mukaan yhteisön ja yhteisetuuden sekä muun arvonlisäverovelvollisten rekisteriin merkityn verovelvollisen on ilmoitettava tilinumeronsa Verohallinnolle sähköisesti.
Velvollisuus tilinumeron sähköiseen ilmoittamiseen tulee voimaan lain vahvistamisen jälkeen 1. helmikuuta alkaen. Tavoitteena on edistää sähköisiä menettelytapoja sekä ehkäistä arvonlisäveron palautuksiin liittyviä väärinkäytöksiä.
Uusi tai muuttunut tilinumero ilmoitetaan Verohallinnolle OmaVero-palvelussa (vero.fi/omavero). Esimerkiksi osakeyhtiö, kommandiittiyhtiö, avoin yhtiö, yhtymä, yhdistys, säätiö ja kuolinpesä kirjautuvat palveluun Katso-tunnisteella.
Jos palveluun kirjaudutaan Katso-tunnisteella, tilinumeron ilmoittajalla pitää olla yrityksen pääkäyttäjä-, rinnakkaispääkäyttäjä- tai Yrityksen OmaVero -rooli. Katso-tunnisteen voi perustaa osoitteessa yritys.tunnistus.fi.
Yrittäjät ja muut arvonlisäverovelvolliset yksityishenkilöt kirjautuvat OmaVeroon henkilökohtaisilla verkkopankkitunnuksilla, Katso-tunnisteella tai sähköisellä henkilökortilla.
Yhteisöille, yhteisetuuksille sekä kaikille alv-rekisteriin kuuluville tilinumeron ilmoittaminen paperilomakkeella on mahdollista vain erityisestä syystä. Erityinen syy on esimerkiksi tilanne, jossa sähköinen ilmoittaminen on mahdotonta teknisen esteen vuoksi.
Verohallinto suosittelee kaikille asiakkailleen tilinumeron sähköistä ilmoittamista. Sähköinen ilmoittaminen on huomattavan nopeaa paperilomakkeella ilmoittamiseen verrattuna. Yksityishenkilöt, jotka eivät ole arvonlisäverovelvollisia, voivat kuitenkin halutessaan ilmoittaa tilinumeronsa edelleen paperilomakkeella.
Auto- ja valmisteverotusta varten tilinumero ilmoitetaan aina paperilomakkeella.

















