Anssi Ikonen kasvattaa jäätävät puikot
Viiksiään kasvattelee ensi kuun ajan myös Vimmassa mediatoiminnanohjaajana työskentelevä Anssi Ikonen. Aiemmin hän on osallistunut tempaukseen kaksi kertaa, mutta kumpanakin kertana into on jostakin syystä loppunut kesken.
– Tänä vuonna mennään loppuun saakka ja kasvatetaan jäätävät puikot, Ikonen lupaa.
Jo yli 20 maahan levinneellä kampanjalla pyritään keräämään varoja ja lisäämään tietoisuutta eturauhas- ja kivessyövästä sekä mielenterveydestä. Ikosenkin suvussa monella on todettu eturauhassyöpä ja siksi hän haluaa olla mukana tukemassa etenkin juuri syövän tutkimuksen kehittämistä.
– Lisäksi meillä on ollut parin kaverin kanssa pientä naljailua siitä, ettei viikset kasva. Nyt katsotaan, kasvaako, Ikonen sanoo.
Aiempina vuosina Ikosen viikset ovat saaneet huvittuneen vastaanoton. Tänä vuonna Ikonen ”aikoo hakea fiilistä entisen jääkiekkovalmentajan Pentti Matikaisen kevyistä föönipuikoista”.
– Onhan se hauskaa tuottaa iloa lähiympäristölle niinkin pienellä teolla kuin viiksien kasvattamisella, Ikonen sanoo.
Movember ei hyväntekeväisyyskohteistaan huolimatta ole ainoastaan miehille suunnattu kampanja, vaan siihen voivat osallistua myös naiset. Mo Sistoina toimivat naiset voivat viiksien kasvattamisen sijaan keskittyä varojen keräämiseen, terveystietouden levittämiseen sekä viiksiniekkojen tukemiseen.
Viiksi-idolikseen Ikonen mainitsee entisen kanadalaisjääkiekkoilijan, Lanny McDonaldin. Hän kertoo ihailleensa McDonaldin viiksiä pikkupojasta lähtien ja kuvailee näitä ”viileiksi”.
– Niihin ei purisi ruohonleikkurikaan, nauraa Ikonen.
Viime vuonna Movember-kampanja tuotti Suomen sarjassa yli 300 000 euroa. Tämän vuoden kampanja alkaa perjantaina ja kestää marraskuun loppuun.