Yksi asia on varma: vaikka vapaa-aikaa on paljon, se ei tarkoita että arki olisi vanhuksille helppoa. Moni on yksinäinen ja kokee olonsa tarpeettomaksi. Perheyhteisöt ovat hajonneet, eikä palkattu huolenpito vastaa pyyteetöntä seuraa. Silloin pienistäkin asioista tulee arvokkaita.

85-vuotias Einö Nyyssölä sai aivohalvauksen kolme vuotta sitten, mutta toipui ja asuu edelleen yksin kotona.

– Jouduin opettelemaan kävelemisen ja puhumisen kokonaan uudelleen, 82-vuotiaana, hän kertoo.

Omasta arjestaan hän löytää paljon valoisia asioita: lehtien luku, ristisanatehtävät, voimistelu ja kaupungilla käynti. Nyyssönen muistaa, kuinka kuntoutuksessa ihmiset valittivat, ettei lääkäri auta riittävästi.

– Heille ei tullut mieleen, että itsekin voisi tehdä jotain. Minä hommasin kävelysauvat ja kävin lenkillä. Asenne on itsestä kiinni, Nyyssölä lataa.

73-vuotias Eira Viirret tietää heti, mikä saa hymyn huulille.

– Lastenlapset ja mummokerho, hän innostuu.

Viirret kokoontuu kerran viikossa muutaman muun taloyhtiönsä asukkaan kanssa käsitöitä tekemään ja vaihtamaan kuulumisia. Tarmokas nainen kertoo, ettei ota paineita kotihommista.

– En tee tänään mitään, minkä voi jättää huomiseksi. Mutta kyllä minun pitää koko ajan tehdä jotain. Aamulla pitäisi päästä heti hommiin. Moottori pysähtyy vasta iltapäivällä.

74-vuotias Anna-Liisa Moberg arvostaa sitä, että saa tehdä mitä milloinkin mielii. Kodin arkipuuhiin kuuluvat pyykinpesu, ruoanlaitto, siivous, lukeminen ja televisionkatselu, mutta ulkona hän käy jumpassa ja korttia pelaamassa.

– Vapaus on ihanaa. Ei ole kukaan sanomassa, mitä pitäisi tehdä, Moberg huoahtaa.

Vanhainkodissa arki on erilaista. Asukkaat asuvat pienissä huoneissa, joissa ruoanlaittoon ei ole mahdollisuutta. Usein aika kuluu odotteluun.

94-vuotiaan Gunvor Ekmanin parhaat hetket ovat silloin, kun tytär lähtee hänen kanssaan ulkoilemaan ja kun tyttärentytär tuo hedelmiä. Ulkoilu on harvinaista herkkua erityisesti talvella. Ollessaan omassa huoneessaan Ekman katselee ikkunasta näkyvää maisemaa. Hän käy vanhainkodin kerhoissa laulamassa, kutomassa ja pelaamassa bingoa. Lisäksi hän kuulostelee, onko uusilla asukkailla kaikki hyvin.

– Olen asukasneuvostossa. Siellä pohditaan, millaisia parannuksia täällä voitaisiin tehdä, hän kertoo.

84-vuotias Impi Saarinen myöntää olevansa hiukan laiska.

– Aioin kutoa villasukat ja hankin langat, mutta en ole vielä aloittanut.

Televisiotakaan hänellä ei ole, ainakaan vielä.

– Voi olla, että hankin sellaisen sitten, kun ei enää pääse liikkumaan, hän miettii.

80-vuotias Yrjö Korhonen huvittaa itseään kiusaamalla vanhainkodin työntekijöitä eli ”tyttöjä”. Hän saattaa vaikkapa säikäyttää piirtämällä yllättäen sormella toisen selkään. Myös miesten kerho ja korttien peluu kuuluu hänen arkipuuhiinsa.

– Lisäksi käyn karaokessa kaupungilla, hän paljastaa pilke silmäkulmassa.