Uutisanalyysi: Miksi ylijäämäinen Varha säästää?

Kirkkotien sote-aseman palveluja ollaan siirtämässä muihin Turun toimipisteisiin, etenkin Kaskenmäen sote-keskukseen ensi vuonna. Kirkkotien sote-aseman palveluja ollaan siirtämässä muihin Turun toimipisteisiin, etenkin Kaskenmäen sote-keskukseen ensi vuonna. Kuva: Lennart Holmberg

Varsinais-Suomen hyvinvointialue (Varha) tekee ennusteen mukaan tänä vuonna ylijäämää 94 miljoonaa euroa, kun talousarviossa ylijäämää oli budjetoitu vain 52 miljoonaa euroa. Keväällä ennuste oli jopa 98 miljoonaa euroa mutta kesä sulatti plussaa. Henkilöstömenot ja toimintakulut ovat kasvaneet. Tuottavuusohjelma ei ole edennyt suunnitellulla tavalla.

Mutta miksi Varha on silti tekemässä uutta säästöohjelmaa, käynnistämässä yt-neuvotteluja ja nostamassa asiakasmaksuja? Syynä on se, että vanhaa alijäämää on jäljellä 138 miljoonaa euroa ja se pitäisi kattaa tämän vuoden loppuun mennessä. Laki edellyttää sitä. Se ei onnistu ja Varha aikoo hakea valtiovarainministeriöltä lisäaikaa alijäämän kattamiseen ensi vuoden loppuun saakka.

Säästettävää on siis edelleen, vaikka talous on kääntynyt ylijäämäiseksi. Viranhaltijat esittävät nyt päättäjille eli aluehallitukselle ja aluevaltuustolle, että alijäämä katetaan tuottavuus- ja taloudellisuusohjelmalla, jonka vaikutus olisi ensi vuonna noin 40 miljoonaa euroa. Kyse ei ole pelkästä säästöohjelmasta, sillä se sisältää myös panostuksia 22 miljoonan euron verran. Ikääntyneiden palveluketjun parantamiseen satsataan noin 12 miljoonaa euroa.

Säästöjä ja lisätuottoja haetaan asiakasmaksujen korotuksista noin kymmenen miljoonaa euroa, hankintojen tehostamisesta noin 8,2 miljoonaa euroa, palvelujen tuottamisen tehostamisesta noin 6,3 miljoonaa euroa,

organisaatioon ja henkilöstöön liittyvistä toimista noin 6,3 miljoonaa euroa ja palveluverkon ja kiinteistöjen muutoksista noin 1,2 miljoonaa euroa.

Terveyskeskusmaksuun esitetään 20 prosentin korotusta, suun terveydenhuollon maksuihin kymmenen prosentin korotusta ja sairaalan poliklinikkamaksuihin kymmenen prosentin korotusta.

Palveluverkkoa karsitaan. Seitsemän pientä sote-pistettä suljettaisiin ensi vuonna. Toiminta loppuisi Nousiaisissa, Velkualla, Kuusjoella, Alastarolla, Oripäässä, Kustavissa ja Pyhärannassa. Palveluja keskitetään suurempiin yksiköihin.

Turku saa uusia sote-keskuksia. Kaskenmäen sote-keskus aloittaa ensi vuonna. Keskustan sote-keskus saa uudet tilat Humalistonkadulta vuonna 2029. Kirkkotien terveysaseman ja Kupittaan väliaikaisen toimipisteen palvelut yhdistettäisiin muihin Turun toimipisteisiin, etenkin Kaskenmäen sote-keskukseen ensi vuonna. Varissuon uusi sote-asema käynnistyy vuonna 2029.

Varhan strategia- ja integraatiojohtaja Antti Parpo on painottanut, ettei toimipisteitä karsita niinkään säästöjen takia vaan sen takia, ettei pieniin toimipaikkoihin saada henkilökuntaa.

Yt-neuvotteluja on tulossa, koska toimipisteitä lakkautetaan. Hyvinvointialuejohtaja Tarmo Martikaisen mukaan henkilöstön vähentäminen ei ole lähtökohtainen tavoite.

Kyse on toistaiseksi vasta viranhaltijoiden esityksistä. Koko lista tuskin toteutuu esitetyllä tavalla. Vastarintaa on odotettavissa ainakin niiltä alueilta, joilta palvelut heikkenevät.

Mutta alijäämä on kurottava umpeen tavalla tai toisella. Ellei esitetty tapa kelpaa poliitikoille, niin miljoonat on taiottava jostain muualta.

Lasse Virtanen

Seppo J. Rantalan valokuvanäyttely Tuorlan Majatalossa

Seppo J. Rantala.

Raisiolaisen valokuvaaja Seppo J. Rantalan näyttely Siveltimellä ja kameralla on esillä 1.–29. syyskuuta Tuorlan Majatalossa. Näyttelyssä nähdään Suomen taiteen kultakauden tunnetut teokset uudessa muodossa, kun 1800-luvun suomalaisten taiteilijoiden klassikkomaalaukset heräävät eloon lavastettuina valokuvina.

Yliopistoyhteisö avasi lukuvuoden

Turun yliopiston lukuvuoden 2026–27 avajaisjuhlaa vietettiin yliopiston päärakennuksessa 1. syyskuuta. Juhlassa kuultiin rehtori Marjo Kaartisen avajaispuhe, jossa hän käsitteli tieteen ja yliopistojen kohtaamia haasteita, tieteen riippumattomuutta ja vaikuttavuutta sekä luottamusta tieteeseen. Avajaispäivänä jaettiin myös vuoden opettajan ja ohjaajan tunnustukset sekä väitöskirjapalkinnot.

Keppiä vai porkkanaa?

Topinojan jätekeskuksessa lajiteltiin käsin 2 100 kiloa kotitalouksilta kerättyä sekajätettä eli tavallisia roskapusseja.

Sekajätteen määrä vähenee. Se on hyvä uutinen. Sekajätettä kertyi asukasta kohden vuodessa 169 kiloa vuonna 2022. Viime vuonna määrä oli 143 kiloa.

Hirvensalon Rinki-ekopiste suljetaan tilapäisesti

Hirvensalon ekopiste suljetaan asfaltointitöiden vuoksi. Osoitteessa Vanha Kakskerrantie 2 sijaitseva piste avataan jälleen 15. syyskuuta. Lähin korvaava Rinki-ekopiste sijaitsee osoitteessa Kyyrläntie 10.

Myllyyn avataan Pancho Villa

Pia ja Kimmo Viitaharju.

Suomalainen, meksikolaistyylisestä ruoastaan tunnettu Pancho Villa avaa uuden ravintolan Kauppakeskus Myllyyn helmikuussa. Uutta ravintolaa luotsaa kokeneet Pancho Villa -yrittäjät Kimmo Viitaharju ja Pia Viitaharju , joilla on entuudestaan jo kolme Pancho Villa -ravintolaa Turussa ja Raisiossa.

Varsinais-Suomen kansanedustajaryhmä esittää Tampere–Turku-taajamajunayhteyden vuoropuhelun käynnistämistä

Varsinais-Suomen kansanedustajaryhmä esittää, että kunta- ja aluevetoisesti valmisteltu esitys Tampere–Turku–Naantali-junayhteyden kehittämisestä sisällytetään henkilöjunaliikenteen kilpailutuksen jatkovalmisteluun. Varsinais-Suomen edustajat katsovat, että liikenne- ja viestintäministeri Lulu Ranteen (ps.) esittämät vastalauseet hankkeen edistämiselle ovat periaate- ja neuvottelukysymyksiä.

Kiinteistöliiton toive parveketupakoinnin kieltämisestä lailla ei sisälly hallituksen esitykseen

Taloyhtiö voi jatkossa itse päättää parveke- ja huoneistopihatupakointikielloista sekä asuintilan sisäosaan määrättävästä tupakointikiellosta mutta viranomainen ei niitä enää valvo.

Kiinteistöliiton ensisijainen toive parveke- ja huoneistopihojen tupakoinnin kieltämisestä lailla taloyhtiöissä ei sisälly hallituksen 27. elokuuta antamaan tupakkalain muutosesitykseen. Parveke- ja huoneistopihatupakoinnin kieltäminen suoraan lailla kohtelisi samassa taloyhtiössä asuvia osakkaita ja vuokralaisia tulevaisuudessa yhdenvertaisesti. Lakiesitys sisältää kuitenkin muita merkittäviä muutoksia asuntoyhteisöjen tupakointikieltosääntelyyn.

Elokuu ja kesä lämpötiloiltaan tavanomaisia – sateita kertyi paikoin runsaasti

Hellepäiviä oli koko maan tasolla kesällä tavanomainen määrä, mutta alueellisesti liki kaikkialla tavanomaista vähemmän.

Puolukkasato kypsyi tavanomaista paremmin

Puolukasta on tiedossa hyvä sato.

Suomalaiset ovat saaneet nauttia kuluvana marjakautena hyvästä mustikkasadosta. Myös puolukasta on tiedossa hyvä sato, selviää Luonnonvarakeskuksen (Luke) loppukesän satoennusteesta.

Perheille avautunut uusia palveluja Varha-sovellukseen

Perheneuvolaan, ennaltaehkäisevään perhetyöhön ja lapsiperheiden kotipalveluun voi nyt ottaa yhteyttä Varha-sovelluksessa. Näiden varhaisten perhepalvelujen sähköinen yhteydenottolomake otetaan käyttöön koko Varhan alueella 1. syyskuuta. Lisäksi perheoikeudellisten palvelujen eropalveluohjaukseen saa yhteyden Varha-sovelluksen kiireettömällä viestillä. Myös Varha-sovelluksessa tarjolla olevat neuvolapalvelut ovat laajentuneet kesän aikana.

Eläke kasvaa nopeimmin työuran huippuvuosina

Työeläke kertyy eri tahtiin eri ikäisillä, koska ansiot yleensä kasvavat iän myötä. Viisikymppiselle kertyy vuodessa työeläkettä keskimäärin kaksinkertainen määrä 25-vuotiaaseen verrattuna. Työeläkeote näyttää oman kertymäsi ja auttaa hahmottamaan tulevaa eläkettä. Eläkkeen suuruuteen vaikuttavat työansiot ja työuran pituus.

Turun Food First vie ruoka-avun uudistamisen oppeja kansainväliseen huippukokoukseen Bhutaniin

Turun kaupunki esittelee Bhutanissa mallia, jossa ruoka-apu yhdistyy digitaalisiin ratkaisuihin, palveluohjaukseen ja yhteisöllisyyteen. Tavoitteena on vahvistaa asukkaiden hyvinvointia ja oppia kansainvälisiltä kumppaneilta.

Hirvikolaririski kasvaa syysiltojen hämärtyessä

Hirvet liikkuvat aktiivisesti erityisesti iltaisin, juuri silloin kun heikkenevä näkyvyys vaikeuttaa eläimen havaitsemista tien laidalla.

Syksyn hämärtyvät illat kasvattavat hirvikolarien riskiä Suomen teillä. Hirvet liikkuvat aktiivisesti erityisesti iltaisin, juuri silloin kun heikkenevä näkyvyys vaikeuttaa eläimen havaitsemista tien laidalla.

Hiippavuori: Kokoomuksen kestettävä vaikea keskustelu

Kokoomuksen Turun valtuustoryhmä on päättänyt erottaa Elina Hiltusen (ent. Ruohonen) määräajaksi ryhmän toiminnasta hänen sosiaalisen median julkaisujensa vuoksi. Päätös herättää Varsinais-Suomen aluevaltuuston ja Maskun kunnanhallituksen puheenjohtaja Katriina Hiippavuoren mukaan kokoomuslaisena kysymyksen siitä, millaista keskustelua puolueessamme halutaan sallia.

Brinkkalan pihan ulkoilmasarja huipentuu livesäestettyyn mykkäklassikkoon

Alla Nazimova.

Turun elokuvakerhon ja Kirjakahvilan perinteinen ulkoilmaelokuvanäytösten sarja päättyy keskiviikkona 2. syyskuuta. Sarjan viimeisessä näytöksessä Brinkkalan pihassa nähdään vuonna 1922 valmistunut mykkäklassikko Salóme livesäestyksellä.

Åbo Akademissa käynnistää muutosneuvottelut, koulutusuudistus etenee

Koulutusuudistus etenee Åbo Akademissa. Yliopiston hallitus valtuutti 28. elokuuta pitämässään kokouksessa rehtori Gunilla Widénin käynnistämään ja toteuttamaan muutosneuvottelut, jotka koskevat uudistuksen mahdollisia vaikutuksia yliopiston toimintaan ja henkilöstöön. Rehtori toimitti neuvotteluesityksen pääluottamushenkilöille 31. elokuuta.

Pysäköintialue poistuu käytöstä Aurinkotien ja Tuulensuunkadun risteyksessä Naantalissa

Väliaikainen pysäköintialue poistuu käytöstä.

Tullikadun, Tuulensuunkadun ja Aurinkotien risteyksessä sijaitseva väliaikainen pysäköintialue poistuu käytöstä maanantaina 7. syyskuuta, kun Estelle-kerrostalojen rakentamista valmistelevat työt käynnistyvät.

Kiilto käynnistää muutosneuvottelut ja aikoo siirtää tuotantoa Hankasalmelta Turkuun

Kiilto käynnistää muutosneuvottelut 2. syyskuuta. Kiilto kertoi viime vuonna yhdistävänsä Kiilto Groupin, KiiltoClean Groupin ja Kiilto Familyn yhdeksi Kiilto Groupiksi.

Näköislehti

Urheilu

TPS tarvitsee superkaudella onnistumisia monella sektorilla

Lukas Wernblom on yksi TPS:n tärkeimmistä pelaajista myös alkavalla kaudella.

Jääkiekon odotettu Liiga-kausi ”superkausi” käynnistyy tänään. TPS kohtaa sarja-avauksessa Turkuhallissa viime kevään hopeajoukkue KooKoon. Miltä Palloseuran lähtökohdat näyttävät ja mitkä asiat ratkaisevat TPS:n menestyksen alkavalla kaudella?

Otteluanalyysi: Inter nousi lisäaikamaalilla KuPSin kantaan

Eetu Huuhtanen sai jälleen tililleen nollapelin, vaikka KuPSin maalin hylkääminen kirvoittikin mielipiteitä vieraiden leiristä.

Interin ja KuPSin Veikkausliigan runkosarjan päättänyt kärkikamppailu ei noussut otteluna suurten klassikoiden joukkoon, mutta Interin viime hetken voittomaalin ansiosta lähtökohdat puolentoista viikon päästä alkavaan mestaruussarjaan ovat huikeat. Kärkikaksikon ero kauden huipennukseen lähdettäessä on yksi piste.

Gabriel Chicoine vahvistaa TPS:n takalinjoja

TPS on solminut kanadalaispuolustaja Gabriel Chicoinen kanssa kauden 2026–27 kattavan pelaajasopimuksen.

Wirmo ei lähde F-liigaan vain selviytymään

Valtaosa viime kaudella nousua juhlineesta Wirmon joukkueesta nähdään myös F-liigassa..

Salibandyn naisten F-liiga sai ensi kaudeksi lisää varsinaissuomalaista väriä, kun SBS Wirmo nousi viime keväänä korkeimmalle sarjatasolle. Syyskuun puolivälissä Varsinais-Suomesta Wirmon lisäksi sarjassa pelaavat TPS ja FBC Loisto.

Puukkokatsomo: Saku nostetaan legendojen rinnalle

Saku Koivu.

Monen TPS-fanin odottama päivä koittaa lokakuussa. Saku Koivun (kuvassa) pelinumero 11 nousee Turkuhallin kattoon.

Benedek Oláh siirtyi Kosken Kaikuun

Benedek Oláh.

Pöytätennisseura Kosken Kaiku saa riveihinsä kovan vahvistuksen, kun Benedek Oláh edustaa jatkossa varsinaissuomalaisseuraa. Oláh on Suomen kaikkien aikojen paras pelaaja, jonka korkein maailmanlistasijoitus on 50. Suomen ykköspelaaja hän ollut jo 15 vuotta ja edusti Suomea myös Rio de Janeiron olympialaisissa. Oláh pelaa ensimmäistä kertaa kotimaan pääsarjassa, sillä hän lähti ulkomaille jo ennen pääsarjadebyyttiään.