Poliisi: 33-vuotias mies puukotettiin velkojen vuoksi kuoliaaksi Lausteella
Lounais-Suomen poliisi on saanut valmiiksi Turun Lausteella yksityisasunnossa huhtikuussa tapahtuneen epäillyn tapon esitutkinnan. Poliisi sai 21. huhtikuuta tehtävän Lausteella sijaitsevaan kerrostaloon kovan metelin vuoksi. Poliisin mennessä kohteeseen kerrostalorapun edestä löytyi eloton mies. Ensimmäisenä paikalle saapunut poliisipartio aloitti miehen elvyttämisen, mutta mies todettiin menehtyneeksi.
Seuraavana päivänä poliisi tiedotti tutkivansa tapausta epäiltynä tappona ja ottaneensa kiinni neljä henkilöä.
Esitutkinnan edetessä epäillyistä kaksi vapautettiin, ja tutkinta keskittyi kahteen epäiltyyn: 44-vuotiaaseen mieheen ja 24-vuotiaaseen naiseen, jotka vangittiin Varsinais-Suomen käräjäoikeudessa vielä samalla viikolla. Toinen epäillyistä on edelleen vangittuna.
Esitutkinnassa selvisi, että nainen ja mies olivat Pormestarinkadulla sijaitsevalla asunnolla, minne 33-vuotias miesuhri saapui. Osapuolet tunsivat toisensa entuudestaan. Epäillyt iskivät miestä veitsellä useita kertoja niin, että tämä menehtyi saamiinsa vammoihin.
– Ennen kuolettavia iskuja epäiltyjen ja uhrin välillä tiedetään esitutkinnan perusteella olleen riitaa. Tässä tilanteessa myös uhri on vahingoittanut toista epäiltyä, kertoo tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Samuli Lempiäinen Lounais-Suomen poliisilaitokselta.
Puukotuksen jälkeen epäillyt siirsivät uhrin asunnon ulkopuolelle kerrostalorapun eteen ja poistuivat paikalta. Poliisi tavoitti heidät seuraavana päivänä.
– Poliisin käsitys on, että uhrin vierailu asunnolle liittyi jollain tapaa velkoihin, niistä sopimiseen tai velkojen perimiseen, Lempiäinen sanoo.
Asia siirtyy seuraavaksi syyttäjälle syyteharkintaan.
Aamuset-kaupunkimedia (AKM)

















