OAJ:n työolobarometri: Väkivalta kasvatus- ja opetusalalla lisääntynyt huolestuttavasti

Väkivalta on lisääntynyt erityisesti perusopetuksessa, selviää opetusalan työolobarometristä. Väkivalta on lisääntynyt erityisesti perusopetuksessa, selviää opetusalan työolobarometristä.

Vuoden työolobarometrin mukaan työn kuormittavuus ja väkivalta ovat vakavia ongelmia opetusalalla. Samalla barometri osoittaa, että opettajat ovat aiempaa tyytyväisempiä työoloihinsa.

Väkivalta on lisääntynyt erityisesti perusopetuksessa, jossa työskentelevistä joka viides (21 %) vastaaja kertoi olleensa oppilaan väkivallan kohteena. Vuonna 2024 vastaava osuus oli 17 prosenttia. Varhaiskasvatuksessa tilanne on vielä vakavampi: joka kolmas vastaaja on kohdannut lasten heihin kohdistamaa väkivaltaa.

– Oppimis- ja opetusympäristöjen turvattomuuteen on puututtava. Nykyinen kehitys on erittäin huolestuttavaa. Opetushenkilöstön hyvinvoinnin lisäksi opetuksen ja oppimisen työrauha on turvattava, OAJ:n puheenjohtaja Katarina Murto sanoo tiedotteessa.

Yhteiset toimintaohjeet väkivallan ennaltaehkäisyyn puuttuvat edelleen. Siksi opetusalalle tarvitaan OAJ:n mielestä kiireellisesti työsuojeluohjelma.

– Jäsenemme ovat toivoneet valtakunnallisia toimintamalleja, joilla väkivaltaa ja uhkaavia tilanteita voidaan estää. OAJ:n sinnikkään vaikuttamistyön tuloksena työsuojeluohjelman valmistelu on onneksi aloitettu viime keväänä, ja työ on saatava etenemään viivytyksettä, Murto sanoo.

Työolobarometrin mukaan lukioissa työskentelevät vastaajat ovat kaikkein tyytyväisimpiä, eikä lukioista raportoida lainkaan väkivaltaa. Heikoin työtyytyväisyys on ammatillisessa koulutuksessa, jossa myös opettajien alanvaihtoaikeet ovat lisääntyneet edelliseen barometriin verrattuna.

– Tällä hallituskaudella tehdyt rajut leikkaukset heijastuvat suoraan ammatillisen koulutuksen työoloihin. Opiskelijoille se on näkynyt muun muassa lähiopetuksen vähenemisenä, toteaa OAJ:n lakiasiainjohtaja Ulla Walli.

Työolobarometrin mukaan johtaminen ja esihenkilötyö ovat kehittyneet myönteiseen suuntaan. Työn sisältö ja työyhteisö tuottavat vastaajille hyvinvointia: yli neljä viidestä saa tukea ja apua työkavereilta.

Myös tiedon kulku, tasapuolinen kohtelu ja työntekijöiden mielipiteiden huomioiminen tärkeissä asioissa ovat parantuneet. Vastaajista 70 prosenttia kokee, että työpaikan ilmapiiri on kannustava ja tukee uusia ideoita.

– OAJ on vaikuttanut työyhteisöjen lujittamiseen muun muassa luottamusedustajien ja työsuojeluvaltuutettujen kouluttamisella. Olemme erittäin tyytyväisiä siitä, että tilanne on kohentunut, iloitsee Walli.

Vaikka positiivistakin kehitystä on tapahtunut, barometri nostaa esiin myös selviä puutteita työyhteisöjen toiminnassa. Työnantajien panostus henkilöstön osaamisen kehittämiseen on vähentynyt kahden viime vuoden aikana, ja työn kuormittavuus pysyy edelleen korkealla tasolla.

Vastaajista 75 prosenttia kokee työstressiä vähintään silloin tällöin. Muun muassa teknologian kehitys ja yhteiskunnalliset epävarmuustekijät muuttavat opetus-, kasvatus- ja tutkimusalaa vauhdilla.

– Opettajien osaaminen ei saa jäädä jälkeen muista aloista. Kun satsataan opettajien jatkokoulutukseen, voidaan vähentää heidän alanvaihtoaikeitaan ja taata laadukas opetus lapsille ja nuorille tulevaisuudessa, Walli muistuttaa.

OAJ tekee kahden vuoden välein työolobarometrin, joka mittaa kattavasti ja luotettavasti opettajien ja opetusalan johtajien työhyvinvointia, työoloja ja turvallisuutta. Vuoden 2026 barometrin kyselyyn osallistui 1 667 vastaajaa vuoden 2025 lopussa.

Vastaajia olivat kasvatus-, opetus- ja tutkimusalan opettajat, päiväkodin johtajat, rehtorit ja esihenkilöt varhaiskasvatuksesta yliopistoihin. Vastaajat satunnaistettiin, ja otos kuvaa OAJ:n jäsenistöä.

Aamuset-kaupunkimedia (AKM)

Varsinais-Suomessa on nyt yli 500 000 asukasta

Varsinais-Suomi vahvistaa asemaansa asukasluvultaan Suomen kolmanneksi suurimpana maakuntana ja nopeimmin kasvavien joukossa. Maakunnan asukasluku ylitti Tilastokeskuksen ennakkotietojen mukaan elokuussa puolen miljoonan asukkaan rajan. Tarkka luku oli elokuun lopussa 500 321.

Pormestarit kyläilevät jälleen kaupunginosissa

Turun pormestari Piia Elo sekä apulaispormestarit Sini Ruohonen , Elina Rantanen ja Mirka Muukkonen jatkavat Pormestarit kylässä -vierailuja eri puolille kaupunkia.

Petit Pois -bistro aukeaa Vähätorin tuntumaan

Turku saa uuden mutkattoman bistron, kun Voiveljien Petit Pois avautuu keskiviikkona 23. syyskuuta Vähätorin tuntumaan. Voiveljet tavoittelee uudella bistrollaan ennen kaikkea aktiivisia kaupunkilaisia, jotka käyttävät keskustan ravintoloita osana tavallista arkea.

Poliisi seuraa häiritsevää mopoilua Pohjois-Turussa

Lounais-Suomen poliisi on saanut viime aikoina etenkin Pohjois-Turun asukkailta useita yhteydenottoja häiritsevästä ja kovaäänisestä mopoilusta ja kokoontumisista alueella. Poliisi on lähettänyt ilmoitusten perusteella häiriötä aiheuttaneiden mopojen omistajille kirjeen.

Manifestissa erikoisilta Tommi Kitin kunniaksi

Unna Kitti.

Lauantaina 26. syyskuuta Monitaidefestivaali Manifestissa koetaan ilta yhden merkittävimmän suomalaiskoreografin, Tommi Kitin , parissa. Kulttuuritehdas Manillassa nähdään Kitin koreografia Spiraali , jossa esiintyvät tanssijat Mikko Makkonen ja Unna Kitti sekä muusikot Sampo Lassila ja Ville Hukkinen .

Turku järjestää asukastilaisuuden osana Korpilahdenpuiston suunnittelua

Vähäheikkiläntien varrella sijaitsevan Korpilahdenpuiston kehittämisen suunnittelu on aloitettu. Alue sijaitsee Europan 18 -suunnittelukilpailualueella. Kilpailun voittajatyö toimii suunnittelun pohjana. Alueen asukkailta toivotaan näkemyksiä kehitystyön avuksi.

Pernon telakka juhlii viisikymppisiään

Turun telakka maaliskuussa 1976.

Turun telakka täyttää tänään 50 vuotta. Pernossa vuonna 1974 käynnistynyt rakennushanke oli aikansa merkittävimpiä teollisuusinvestointeja Suomessa, ja tasavallan presidentti Urho Kekkonen vihki uuden telakan käyttöön 22. syyskuuta 1976. Telakka rakennettiin vastaamaan nopeasti kasvaneen laivanrakennuksen tarpeisiin ja mahdollistamaan entistä suurempien alusten rakentaminen.

Raision Myllypellon koulun taideprojektin toteuttajat valittu

Osa Erika Kallasmaan teoksesta.

Taiteilijat Elina Ruohonen ja Erika Kallasmaa on valittu Raisioon rakennettavan uuden Myllypellon koulun taideprojektin toteuttajiksi. Taideprojekti valmistuu vuonna 2028.

Elokuussa enemmän työttömiä kuin vuosi sitten

Varsinais-Suomen työttömyys kääntyi elokuussa laskuun heinäkuuhun verrattuna, mutta vuoden takaisesta tilanteesta se on yhä heikompi. Alueen kuntien työllisyyspalveluissa oli elokuun lopussa 27 500 työtöntä työnhakijaa, mikä on 2 900 vähemmän kuin heinäkuussa, mutta 1 100 enemmän kuin vuotta aiemmin. Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta oli 11,4 prosenttia. Se on edelleen pienempi kuin koko maassa keskimäärin, mutta noussut 0,3 prosenttiyksikköä viime vuodesta. Lomautettujen määrä on sen sijaan hieman laskenut.

Turkulainen ohjelmistoyritys voitti Vuoden joukkoliikenneteko 2026 -palkinnon

Jaakko Rintamäki Fintrafficista (vas.) sekä Jouni Pohjola ja Petri Konkka (Weasel Softwarelta). Takana vasemmalta HSL:n toimitusjohtaja Vesa Silfver ja Kotkan kaupungin joukkoliikennepäällikkö Esa Partanen joukkoliikenneteon valintaraadista sekä Kari Ström ja Johanna Wallin eli Suomen Paikallisliikenneliiton hallituksen varapuheenjohtaja ja puheenjohtaja.

Fintrafficille rakennettu Koontipalvelu on valittu Vuoden joukkoliikenneteoksi 2026. Palvelun teknisestä toteutuksesta on vastannut turkulainen ohjelmistoyritys Weasel Software. Koontipalvelu kokoaa aiemmin satoihin eri rajapintoihin hajallaan ollutta joukkoliikennetietoa yhteen ja tekee siitä helpommin hyödynnettävää esimerkiksi reittioppaissa, matkustajainformaatiossa ja uusissa liikkumisen palveluissa.

Nyrkkeilijät kokoontuvat Alfan kisoihin

Turun Urheiluliitto, Turun Jyry ja Turun Teräs järjestävät järjestyksessään kolmannet Alfan kisat Turussa Liikuntakeskus Alfassa lauantaina 26. syyskuuta kello 12–17.30. Laji on olympiatyylin nyrkkeily.

Kirjailija Markus Nummi vierailee Naantalin pääkirjastossa

Kirjailija Markus Nummi saapuu Naantalin pääkirjaston vieraaksi.

Palkittu kirjailija Markus Nummi saapuu Naantalin pääkirjaston vieraaksi tiistaina 22. syyskuuta kello 17.30. Kaikille avoimessa ja maksuttomassa tilaisuudessa Nummi kertoo kirjailijan työstään, teostensa synnystä sekä pitkästä urastaan suomalaisen kirjallisuuden ja elokuvan parissa.

Wiklundin Prisma valmistuu lokakuun alkuun

Prisma Wiklund valmistuu Turun ydinkeskustassa torstaina 1. lokakuuta. Wiklundin uudistus etenee suunnitellusti. Turun kauppatorin laidalla sijaitseva Prisma Wiklund on Turun keskustan ensimmäinen hypermarket ja osa Turun Osuuskaupan noin kymmenen miljoonan euron investointia keskustan palvelujen kehittämiseen.

Kuluttajat aiempaa varovaisempia, vaikka monen taloustilanne vahvistunut

Suomalaiskuluttajien taloudellinen tilanne näyttää monella tavoin aiempaa vakaammalta, mutta varovaisuus on lisääntynyt vuoden takaiseen verrattuna. Luotonhallintayhtiö Intrumin Eurooppalaisen kuluttajien maksutaparaportin mukaan jatkuva epävarmuus taloudessa ilmenee kuluttajille suurten hankintojen lykkäämisenä, taloudellisten riskien välttelynä ja säästämisen kasvuna.

Lounais-Suomessa jo 541 alkutuotannon luomutoimijaa

Euroopan unionin virallista luomutuotannon päivää juhlitaan 23. syyskuuta. Luomupäivä on osa EU:n vihreän siirtymän toimeenpanoa ja luomutuotannon toimintasuunnitelmaa. Päivän tarkoitus on lisätä luomun kulutusta ja tuotantoa sekä tietämystä luomutuotannon positiivisista vaikutuksista ympäristöön ja eläinten hyvinvointiin.

Proteiinibuumi jatkaa kasvuaan

Kuluttajat ovat yhä kiinnostuneempia hyvinvoinnista ja helpoista välipaloista, joiden avulla on mahdollista saada lisäproteiinia.

Suomalaiset kuluttavat yhä enemmän erilaisia proteiinituotteita. Kiinnostus proteiiniin kasvaa koko ajan, mikä näkyy myös kauppojen hyllyillä monin tavoin. Lidl-myymälöissä proteiinibuumi näkyy yhä enemmän laajenevan valikoiman lisäksi myös tuotteiden sijoittelussa, sillä asiakkaille on tarjolla erilaisia proteiinihyllyjä eri tuotekategorioissa. Kasviproteiinien myynti on kasvanut Lidlissä yli kymmenen prosenttia vuoden alusta lähtien.

Kupittaan kärjen kannen yötyöt jatkuvat lokakuulle

Kupittaan ja Itäharjun yhdistävän joukkoliikennekannen paalutustyöt jatkuvat rata-alueella yötöinä arviolta vielä viikoilla 39–41. Yötöiden arvioitiin aiemmin valmistuvan nopeammin. Työvaihe voi aiheuttaa melua ja tärinää työmaan lähialueella.

Yli 400 tulevaisuuden johtajaa kokoontuu Turkuun

Petra Tuomisto.

Suomen Nuorkauppakamareiden kansallinen syyskonferenssi Escape Reality kokoaa 9.–11. lokakuuta Turkuun yli 400 nuorta johtajaa, yrittäjää ja asiantuntijaa eri puolilta Suomea. Konferenssin keskiössä on Johtajuuskunto – johtamisen kyvykkyyden dynaaminen tila, joka rakentuu kokemuksen ja tekemisen kautta ja vaatii jatkuvaa ylläpitämistä.

Näköislehti

Urheilu

Puukkokatsomo: TPS:llä F-liigassa näytön paikka

Miesten F-liigan alusta ei turkulaisittain riemumarssia odotettu, kiitos otteluohjelman. Lähtökohtaisesti keskikastin sijoista tälläkin kaudella pelaava TPS kohtaa ensimmäisten kierrosten aikana useita sarjan kärkitaistoon povattuja joukkueita.

Nyrkkeilijät kokoontuvat Alfan kisoihin

Turun Urheiluliitto, Turun Jyry ja Turun Teräs järjestävät järjestyksessään kolmannet Alfan kisat Turussa Liikuntakeskus Alfassa lauantaina 26. syyskuuta kello 12–17.30. Laji on olympiatyylin nyrkkeily.

Kolme turkulaista jalkapallon U17-maajoukkueeseen

Suomen alle 17-vuotiaiden poikien jalkapallomaajoukkue kohtaa Ranskan harjoitusmaaotteluissa 23. ja 25. syyskuuta. Interistä maaotteluihin on valittu Otso Saikkonen ja Vilho Grönblom sekä TPS:stä Joel Ahen . Maaottelut toimivat Minihuuhkajien EM-karsintakenraaleina.

Niko Lehtirannan kausi jatkuu Hockenheimissa

Niko Lehtiranta.

Moottoripyöräilijä Niko Lehtirannan kilpailukausi on edennyt loppusuoralle, mutta kausi ei suinkaan ole vielä ohi. Suunta käy Saksan Hockenheimiin ja Euro Moto -sarjan finaaliin.

Otteluanalyysi: Ilves kantona TPS:n kaskessa

Kauden tarina. Ilves tekee maalit ja jättää TPS:n pisteittä.

Ilves oli liian kova vastustaja TPS:lle jalkapalloilun Veikkausliigassa tällä kaudella. Joukkueet kohtasivat kolme kertaa ja joka kerralla Ilves oli parempi. Ilves pudotti TPS:n myös Suomen cupista. Viimeisessä kohtaamisessa Kupittaalla liigan karsintasarjassa Ilves otti puhtaan 3–0-voiton. Peli ei ollut näin epätasainen mutta Ilves teki maalit paikoistaan, TPS ei.

RaiFu lähtee vahvistuneena alkavaan futsal-kauteen

RaiFu sai pidettyä viime kauden runkopelaajat ryhmässään. Lisäksi uusina pelaajina tuli mielenkiintoisia vahvistuksia.

Viime kausi naisten Futsal-liiga päättyi pettymykseen Raisiossa. RaiFu lähti puolustamaan kevään 2025 Suomen mestaruuttaan runkosarjan ykkösenä. Kausi päättyi kuitenkin ilman mitalia, kun välierissä Ilves oli parempi ja pronssiottelussa HIFK kaatoi RaiFun.