Joka toinen opettaja arvioi, että oppilaat eivät saa tarvitsemaansa tukea

Yli puolet OAJ:n kyselyyn vastanneista opettajista on sitä mieltä, ettei päätöksiä oppilaskohtaisesta tuesta voida tehdä lasten todellisten tarpeiden mukaisesti.
Yli puolet OAJ:n kyselyyn vastanneista opettajista on sitä mieltä, ettei päätöksiä oppilaskohtaisesta tuesta voida tehdä lasten todellisten tarpeiden mukaisesti.

Vuosi sitten voimaan astuneen esi- ja perusopetuksen oppimisen ja koulunkäynnin tuen uudistuksen piti vahvistaa oppilaiden oikeutta saada tarvitsemansa tuki yhdenvertaisesti koko maassa. OAJ:n rehtoreille ja opettajille tekemä kysely osoittaa, että lain tulkintaan liittyvät epäselvyydet estävät monia oppilaita saamasta tarvitsemaansa tukea. OAJ vaatii, että opetuksen järjestäjät varmistavat toteuttavansa oppimisen ja koulunkäynnin tukea OKM:n ohjeistuksen ja lain mukaisesti kaikissa kunnissa ja kouluissa.

Yli puolet OAJ:n kyselyyn vastanneista opettajista on sitä mieltä, ettei päätöksiä oppilaskohtaisesta tuesta voida tehdä lasten todellisten tarpeiden mukaisesti. OAJ selvitti oppimisen tuen uudistuksen toteutumista jäsenkyselyllä keväällä.

– Saimme eri puolilta Suomea yhteydenottoja opettajilta tilanteista, joissa oppilaille ei ole tehty tuen jatkumisen mahdollistavia päätöksiä, aiempia erityisopetuksen järjestelyjä on heikennetty tai lakia on tulkittu puutteellisesti sen uudistumisen jälkeen, sanoo Opetusalan Ammattijärjestön OAJ:n puheenjohtaja Katarina Murto tiedotteessa.

Kyselyssä kysyttiin muun muassa rehtoreilta, onko kouluun lisätty resursseja oppimisen tuen uudistuksen seurauksena. Enemmistö (64 %) rehtoreista oli sitä mieltä, että resurssit olivat kasvaneet, mutta yli kolmannes vastasi kysymykseen kieltävästi. Joka kolmannessa koulussa siis uutta tukea toteutetaan entisen kaltaisilla resursseilla, vaikka tähän on osoitettu kunnille lisärahoitusta.

Lisäksi 27 prosenttia rehtoreista kertoo, että erityisopettajille ei palkata lainkaan sijaisia ja 55 prosenttia kertoo, että sijainen palkataan vain pitkiin sijaisuuksiin.

– On äärimmäisen tärkeää lasten oppimisen ja osaamistason nostamisen kannalta, että uudistettu tuki saadaan viipymättä lain edellytysten mukaiseksi, ettei toisteta aiemman kolmiportaisen tuen toimeenpanon virheitä, Murto sanoo.

Yli puolet opettajista (51 %) on sitä mieltä, ettei päätöksiä oppilaskohtaisesta tuesta voida tehdä lasten todellisten tarpeiden mukaisesti.

Ryhmäkohtaisen tuen koettiin toteutuvan paremmin. Sen suunnittelun onnistumisen opettajat ja rehtorit kokivat kuitenkin keskenään eri tavoin.

Rehtoreista yli 60 prosenttia piti ryhmäkohtaisen tuen suunnittelua hyvin tai melko hyvin toimivana, siinä missä aineenopettajista yli 50 prosenttia piti suunnittelua huonosti tai erittäin huonosti toimivana.

Kunnissa ja kouluissa on tulkittu oppimisen tuen uudistusta eri tavoin, minkä seurauksena oppilaiden mahdollisuudet saada tukea vaihtelevat alueittain. Kyselyssä käy ilmi, että oppilaskohtaisen tuen saamista on rajattu lakiin perustumattomilla kriteereillä, kuten sillä, että oppilaalla olisi oltava oppimisen haasteita tai että oppilaan on täytynyt ensin saada tietty aikamäärä ryhmäkohtaista tukea.

– Oppimisen ja koulunkäynnin tuki on jokaisen oppilaan lakisääteinen oikeus. Sitä ei voida rajata paikallisilla linjauksilla, virheellisillä tulkinnoilla tai taloudellisilla perusteilla. Lakiuudistuksen tarkoituksena oli vahvistaa tukea, ei vähentää sitä, sanoo OAJ:n erityisasiantuntija Sari Jokinen.

Kaikki oppilaat, jotka aiemmin saivat säännöllistä erityisopettajan antamaa opetusta muun opetuksen yhteydessä tai pienryhmässä, eivät ole saaneet päätöstä tuen jatkamisesta. Joissakin kunnissa myös erityisluokkia on lakkautettu tai tätä suunnitellaan, vaikka laki tunnistaa erityisluokassa annettavan opetuksen edelleen yhtenä oppilaskohtaisen tuen muotona.

– Lakia säädettäessä oletus oli, että erityisluokkien määrä pikemminkin kasvaisi. Jos oppilas on tarvinnut tukea ennen uudistusta, tuen tarve ei katoa lainmuutoksen myötä. Valitettavasti näyttää siltä, että entistä harvempi lapsi saa vahvempaa yksilöllistä tukea, Jokinen korostaa.

OAJ vaatii opetuksen järjestäjiä tarkistamaan käytäntönsä ja varmistamaan, että oppimisen ja koulunkäynnin tukea toteutetaan OKM:n ohjeistuksen ja lain mukaisesti kaikissa kunnissa ja kouluissa.

– Jokaisella oppilaalla on oikeus saada tarvitsemansa tuki asuinpaikastaan riippumatta. Tuen toteutumista ei saa määrittää kunnan taloustilanne tai paikallinen tulkinta, vaan oppilaan etu ja lain velvoitteet, Murto sanoo.

OAJ:n tavoitteena on se, että seuraavassa hallitusohjelmassa sitoudutaan oppimisen ja koulunkäynnin tuen korjaustoimiin. Oleellista on seurata tuen määrää, riittävyyttä sekä etenkin oppilaskohtaisen tuen saatavuutta.

– Hallituksen tehtävänä on korjata lakia ja rahoitusta, mikäli osoittautuu, ettei oppimisen tuen uudistuksella olla pääsemässä lailla asetettuihin tavoitteisiin varhaisen tuen vahvistamiseen ja riittävän tuen takaamiseen jokaiselle tukea tarvitsevalle, sanoo Murto.

Otos (4 977) poimittiin OAJ:n ja Finlands svenska lärarförbund FSL:n jäsenrekisteristä. Kokonaisvastaajamäärä oli 1 424 ja vastausprosentti 11,9. Kysely oli auki 29.4.–20.5. Kysely lähetettiin peruskoulujen yhteysopettajille (1 947) ja heille annettiin mahdollisuus jakaa kyselyä omalla koulullaan. Vastauksia saatiin 834. Kysely oli auki 21.–31. toukokuuta

Oppimisen ja koulunkäynnin tukea voidaan antaa sekä oppimisen että koulunkäynnin haasteisiin.

Tuen perusteena voivat olla esimerkiksi oppimisvaikeudet, puutteellinen kielitaito, tarkkaavuuden ja keskittymisen haasteet, käyttäytymiseen liittyvät vaikeudet tai neurokirjon piirteistä johtuva kuormittuminen.

Tuen saamiselle ei ole laissa asetettu diagnoosi-, lausunto- tai arvosanavaatimuksia.

Tukea on järjestettävä tilanteessa, jossa oppilas tarvitsee säännöllisesti erityisopettajan tai erityisluokanopettajan antamaa opetusta.

Aamuset-kaupunkimedia (AKM)

Varha aloittaa valmistautumisen sosiaalihuoltolain uudistukseen

Varsinais-Suomen hyvinvointialue valmistautuu sosiaalihuoltolain uudistuksen toimeenpanoon. Valtioneuvosto on antanut esityksensä sosiaalihuoltolain uudistamisesta eduskunnalle 21. syyskuuta 2026. Vaikka lakia ei ole vielä säädetty ja sen sisältö voi vielä muuttua eduskuntakäsittelyn aikana, uudistuksen laajuus edellyttää valmistelun aloittamista hyvissä ajoin.

Varsinais-Suomessa on nyt yli 500 000 asukasta

Varsinais-Suomi vahvistaa asemaansa asukasluvultaan Suomen kolmanneksi suurimpana maakuntana ja nopeimmin kasvavien joukossa. Maakunnan asukasluku ylitti Tilastokeskuksen ennakkotietojen mukaan elokuussa puolen miljoonan asukkaan rajan. Tarkka luku oli elokuun lopussa 500 321.

Pormestarit kyläilevät jälleen kaupunginosissa

Turun pormestari Piia Elo sekä apulaispormestarit Sini Ruohonen , Elina Rantanen ja Mirka Muukkonen jatkavat Pormestarit kylässä -vierailuja eri puolille kaupunkia.

Petit Pois -bistro aukeaa Vähätorin tuntumaan

Turku saa uuden mutkattoman bistron, kun Voiveljien Petit Pois avautuu keskiviikkona 23. syyskuuta Vähätorin tuntumaan. Voiveljet tavoittelee uudella bistrollaan ennen kaikkea aktiivisia kaupunkilaisia, jotka käyttävät keskustan ravintoloita osana tavallista arkea.

Interaktiivinen Leonardo da Vinci -näyttely aukeaa Turussa marraskuussa

Banksyn jälkeen Turussa tutustutaan Leonardo da Vincin taiteeseen.

Turun Telakkarannassa The Mystery of Banksy – A Genius Mind -näyttelyn kotina tunnettu kiinteistö ei hiljene, kun Banksy-näyttely 25. lokakuuta loppuu. Samassa kiinteistössä aukeaa 20. marraskuuta interaktiivinen Leonardo da Vinciin keskittyvä Da Vinci Genius -näyttely.

Poliisi seuraa häiritsevää mopoilua Pohjois-Turussa

Lounais-Suomen poliisi on saanut viime aikoina etenkin Pohjois-Turun asukkailta useita yhteydenottoja häiritsevästä ja kovaäänisestä mopoilusta ja kokoontumisista alueella. Poliisi on lähettänyt ilmoitusten perusteella häiriötä aiheuttaneiden mopojen omistajille kirjeen.

Manifestissa erikoisilta Tommi Kitin kunniaksi

Unna Kitti.

Lauantaina 26. syyskuuta Monitaidefestivaali Manifestissa koetaan ilta yhden merkittävimmän suomalaiskoreografin, Tommi Kitin , parissa. Kulttuuritehdas Manillassa nähdään Kitin koreografia Spiraali , jossa esiintyvät tanssijat Mikko Makkonen ja Unna Kitti sekä muusikot Sampo Lassila ja Ville Hukkinen .

Turku järjestää asukastilaisuuden osana Korpilahdenpuiston suunnittelua

Vähäheikkiläntien varrella sijaitsevan Korpilahdenpuiston kehittämisen suunnittelu on aloitettu. Alue sijaitsee Europan 18 -suunnittelukilpailualueella. Kilpailun voittajatyö toimii suunnittelun pohjana. Alueen asukkailta toivotaan näkemyksiä kehitystyön avuksi.

Pernon telakka juhlii viisikymppisiään

Turun telakka maaliskuussa 1976.

Turun telakka täyttää tänään 50 vuotta. Pernossa vuonna 1974 käynnistynyt rakennushanke oli aikansa merkittävimpiä teollisuusinvestointeja Suomessa, ja tasavallan presidentti Urho Kekkonen vihki uuden telakan käyttöön 22. syyskuuta 1976. Telakka rakennettiin vastaamaan nopeasti kasvaneen laivanrakennuksen tarpeisiin ja mahdollistamaan entistä suurempien alusten rakentaminen.

Raision Myllypellon koulun taideprojektin toteuttajat valittu

Osa Erika Kallasmaan teoksesta.

Taiteilijat Elina Ruohonen ja Erika Kallasmaa on valittu Raisioon rakennettavan uuden Myllypellon koulun taideprojektin toteuttajiksi. Taideprojekti valmistuu vuonna 2028.

Elokuussa enemmän työttömiä kuin vuosi sitten

Varsinais-Suomen työttömyys kääntyi elokuussa laskuun heinäkuuhun verrattuna, mutta vuoden takaisesta tilanteesta se on yhä heikompi. Alueen kuntien työllisyyspalveluissa oli elokuun lopussa 27 500 työtöntä työnhakijaa, mikä on 2 900 vähemmän kuin heinäkuussa, mutta 1 100 enemmän kuin vuotta aiemmin. Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta oli 11,4 prosenttia. Se on edelleen pienempi kuin koko maassa keskimäärin, mutta noussut 0,3 prosenttiyksikköä viime vuodesta. Lomautettujen määrä on sen sijaan hieman laskenut.

Turkulainen ohjelmistoyritys voitti Vuoden joukkoliikenneteko 2026 -palkinnon

Jaakko Rintamäki Fintrafficista (vas.) sekä Jouni Pohjola ja Petri Konkka (Weasel Softwarelta). Takana vasemmalta HSL:n toimitusjohtaja Vesa Silfver ja Kotkan kaupungin joukkoliikennepäällikkö Esa Partanen joukkoliikenneteon valintaraadista sekä Kari Ström ja Johanna Wallin eli Suomen Paikallisliikenneliiton hallituksen varapuheenjohtaja ja puheenjohtaja.

Fintrafficille rakennettu Koontipalvelu on valittu Vuoden joukkoliikenneteoksi 2026. Palvelun teknisestä toteutuksesta on vastannut turkulainen ohjelmistoyritys Weasel Software. Koontipalvelu kokoaa aiemmin satoihin eri rajapintoihin hajallaan ollutta joukkoliikennetietoa yhteen ja tekee siitä helpommin hyödynnettävää esimerkiksi reittioppaissa, matkustajainformaatiossa ja uusissa liikkumisen palveluissa.

Nyrkkeilijät kokoontuvat Alfan kisoihin

Turun Urheiluliitto, Turun Jyry ja Turun Teräs järjestävät järjestyksessään kolmannet Alfan kisat Turussa Liikuntakeskus Alfassa lauantaina 26. syyskuuta kello 12–17.30. Laji on olympiatyylin nyrkkeily.

Kirjailija Markus Nummi vierailee Naantalin pääkirjastossa

Kirjailija Markus Nummi saapuu Naantalin pääkirjaston vieraaksi.

Palkittu kirjailija Markus Nummi saapuu Naantalin pääkirjaston vieraaksi tiistaina 22. syyskuuta kello 17.30. Kaikille avoimessa ja maksuttomassa tilaisuudessa Nummi kertoo kirjailijan työstään, teostensa synnystä sekä pitkästä urastaan suomalaisen kirjallisuuden ja elokuvan parissa.

Wiklundin Prisma valmistuu lokakuun alkuun

Prisma Wiklund valmistuu Turun ydinkeskustassa torstaina 1. lokakuuta. Wiklundin uudistus etenee suunnitellusti. Turun kauppatorin laidalla sijaitseva Prisma Wiklund on Turun keskustan ensimmäinen hypermarket ja osa Turun Osuuskaupan noin kymmenen miljoonan euron investointia keskustan palvelujen kehittämiseen.

Kuluttajat aiempaa varovaisempia, vaikka monen taloustilanne vahvistunut

Suomalaiskuluttajien taloudellinen tilanne näyttää monella tavoin aiempaa vakaammalta, mutta varovaisuus on lisääntynyt vuoden takaiseen verrattuna. Luotonhallintayhtiö Intrumin Eurooppalaisen kuluttajien maksutaparaportin mukaan jatkuva epävarmuus taloudessa ilmenee kuluttajille suurten hankintojen lykkäämisenä, taloudellisten riskien välttelynä ja säästämisen kasvuna.

Lounais-Suomessa jo 541 alkutuotannon luomutoimijaa

Euroopan unionin virallista luomutuotannon päivää juhlitaan 23. syyskuuta. Luomupäivä on osa EU:n vihreän siirtymän toimeenpanoa ja luomutuotannon toimintasuunnitelmaa. Päivän tarkoitus on lisätä luomun kulutusta ja tuotantoa sekä tietämystä luomutuotannon positiivisista vaikutuksista ympäristöön ja eläinten hyvinvointiin.

Proteiinibuumi jatkaa kasvuaan

Kuluttajat ovat yhä kiinnostuneempia hyvinvoinnista ja helpoista välipaloista, joiden avulla on mahdollista saada lisäproteiinia.

Suomalaiset kuluttavat yhä enemmän erilaisia proteiinituotteita. Kiinnostus proteiiniin kasvaa koko ajan, mikä näkyy myös kauppojen hyllyillä monin tavoin. Lidl-myymälöissä proteiinibuumi näkyy yhä enemmän laajenevan valikoiman lisäksi myös tuotteiden sijoittelussa, sillä asiakkaille on tarjolla erilaisia proteiinihyllyjä eri tuotekategorioissa. Kasviproteiinien myynti on kasvanut Lidlissä yli kymmenen prosenttia vuoden alusta lähtien.

Näköislehti

Urheilu

Puukkokatsomo: TPS:llä F-liigassa näytön paikka

Miesten F-liigan alusta ei turkulaisittain riemumarssia odotettu, kiitos otteluohjelman. Lähtökohtaisesti keskikastin sijoista tälläkin kaudella pelaava TPS kohtaa ensimmäisten kierrosten aikana useita sarjan kärkitaistoon povattuja joukkueita.

Nyrkkeilijät kokoontuvat Alfan kisoihin

Turun Urheiluliitto, Turun Jyry ja Turun Teräs järjestävät järjestyksessään kolmannet Alfan kisat Turussa Liikuntakeskus Alfassa lauantaina 26. syyskuuta kello 12–17.30. Laji on olympiatyylin nyrkkeily.

Kolme turkulaista jalkapallon U17-maajoukkueeseen

Suomen alle 17-vuotiaiden poikien jalkapallomaajoukkue kohtaa Ranskan harjoitusmaaotteluissa 23. ja 25. syyskuuta. Interistä maaotteluihin on valittu Otso Saikkonen ja Vilho Grönblom sekä TPS:stä Joel Ahen . Maaottelut toimivat Minihuuhkajien EM-karsintakenraaleina.

Niko Lehtirannan kausi jatkuu Hockenheimissa

Niko Lehtiranta.

Moottoripyöräilijä Niko Lehtirannan kilpailukausi on edennyt loppusuoralle, mutta kausi ei suinkaan ole vielä ohi. Suunta käy Saksan Hockenheimiin ja Euro Moto -sarjan finaaliin.

Otteluanalyysi: Ilves kantona TPS:n kaskessa

Kauden tarina. Ilves tekee maalit ja jättää TPS:n pisteittä.

Ilves oli liian kova vastustaja TPS:lle jalkapalloilun Veikkausliigassa tällä kaudella. Joukkueet kohtasivat kolme kertaa ja joka kerralla Ilves oli parempi. Ilves pudotti TPS:n myös Suomen cupista. Viimeisessä kohtaamisessa Kupittaalla liigan karsintasarjassa Ilves otti puhtaan 3–0-voiton. Peli ei ollut näin epätasainen mutta Ilves teki maalit paikoistaan, TPS ei.

RaiFu lähtee vahvistuneena alkavaan futsal-kauteen

RaiFu sai pidettyä viime kauden runkopelaajat ryhmässään. Lisäksi uusina pelaajina tuli mielenkiintoisia vahvistuksia.

Viime kausi naisten Futsal-liiga päättyi pettymykseen Raisiossa. RaiFu lähti puolustamaan kevään 2025 Suomen mestaruuttaan runkosarjan ykkösenä. Kausi päättyi kuitenkin ilman mitalia, kun välierissä Ilves oli parempi ja pronssiottelussa HIFK kaatoi RaiFun.