Kesätyö voi kerryttää oikeutta ansiopäivärahaan

Camilla Rantanen kasteli hautojen istutuksia Maarian hautausmaalla viime heinäkuussa. Camilla Rantanen kasteli hautojen istutuksia Maarian hautausmaalla viime heinäkuussa. Kuva: Riitta Salmi

Kesätyö, yksittäiset keikat ja usealle työnantajalle tehty työ voivat kerryttää oikeutta ansiopäivärahaan. Työssäoloehdon kannalta ratkaisevaa ei yleensä ole työsuhteen pituus tai työtuntien määrä, vaan saman kalenterikuukauden aikana maksetun, työssäoloehtoon hyväksyttävän palkan yhteismäärä.

– Työssäoloehdon kannalta ratkaisevaa ei yleensä ole työsuhteen pituus tai tehtyjen työtuntien määrä, vaan saman kalenterikuukauden aikana maksetun, työssäoloehtoon hyväksyttävän bruttopalkan yhteismäärä, kertoo Avoimen työttömyyskassan hallintojohtaja Kaisa Tikka tiedotteessa.

Tänä vuonna kokonainen työssäoloehtokuukausi kertyy, kun palkkaa maksetaan kalenterikuukauden aikana vähintään 930 euroa. Vähintään 465 euron mutta alle 930 euron palkka kerryttää puolikkaan työssäoloehtokuukauden. Eri työnantajilta maksetut palkat voidaan laskea yhteen.

– Työelämä on muuttunut. Monen jäsenemme työ muodostuu lyhyistä työsuhteista, keikoista ja osa-aikaisista työsuhteista. Siksi on tärkeää tietää, että myös nämä työt voivat yhdessä kerryttää työssäoloehtoa. Ratkaisevaa on saman kuukauden aikana maksetun hyväksyttävän palkan määrä, sanoo Tikka.

A-kassa muistuttaa myös, että työssäoloehtoa kertyy vain kassan jäsenyysaikana tehdystä työstä. Kesätyö onkin monelle ensimmäinen mahdollisuus aloittaa työssäoloehdon kerryttäminen.

– Kesätyön alkaessa kannattaa liittyä kassaan heti. Jos jäsenyyden jättää työsuhteen jälkeen tai työttömyyden alkuun, ennen jäsenyyttä tehty työ ei lähtökohtaisesti kerrytä ansiopäivärahaan vaadittavaa työssäoloehtoa. Kassaan ei pääsääntöisesti voi myöskään liittyä työttömänä, Tikka muistuttaa.

Ansiopäivärahan työssäoloehto täyttyy, kun työntekijälle kertyy yhteensä 12 työssäoloehtokuukautta. Kuukausien ei tarvitse seurata toisiaan, vaan niitä voidaan yleensä huomioida työttömyyttä edeltävältä 28 kuukauden tarkastelujaksolta.

Säännöllisesti maksettu kolmen kuukauden kesätyöpalkka voi siis kerryttää kolme kokonaista työssäoloehtokuukautta, jos hyväksyttävä palkka ylittää jokaisena maksukuukautena 930 euroa. Kesän aikana tehdyt keikat voivat kasvattaa kertymää tai täydentää pienemmäksi jäänyttä kesätyöpalkkaa.

Myös puolikkaat kuukaudet vievät kohti työssäoloehdon täyttymistä. Työssäoloehto voi täyttyä esimerkiksi kymmenestä kokonaisesta ja neljästä puolikkaasta kuukaudesta, 11 kokonaisesta ja kahdesta puolikkaasta kuukaudesta tai 24 puolikkaasta kuukaudesta.

Työssäoloehto muodostaa yhden ansiopäivärahan saamisen edellytyksistä. Lisäksi jäsenyysehdon, työvoimapoliittisten edellytysten ja muiden maksamisen ehtojen pitää täyttyä.

Ansiopäivärahaa varten työn täytyy kerryttää työssäoloehtoa työttömyyskassan jäsenyyden aikana.

Työssäoloehtoon hyväksytään vakuutuksenalainen ja vakiintuneena pidettävä palkka. Kaikki työnantajan maksamat erät eivät siksi kasvata työssäoloehdon kertymää.

Esimerkiksi kesätyösuhteen päättyessä maksettava lomakorvaus tai loppupalkkaan sisältyvä lomaraha ei kerrytä työssäoloehtoa. Palkan pitää lisäksi noudattaa työehtosopimusta tai täyttää laissa säädetyt palkkaa koskevat vaatimukset.

Aamuset-kaupunkimedia (AKM)

Varha aloittaa valmistautumisen sosiaalihuoltolain uudistukseen

Varsinais-Suomen hyvinvointialue valmistautuu sosiaalihuoltolain uudistuksen toimeenpanoon. Valtioneuvosto on antanut esityksensä sosiaalihuoltolain uudistamisesta eduskunnalle 21. syyskuuta 2026. Vaikka lakia ei ole vielä säädetty ja sen sisältö voi vielä muuttua eduskuntakäsittelyn aikana, uudistuksen laajuus edellyttää valmistelun aloittamista hyvissä ajoin.

Varsinais-Suomessa on nyt yli 500 000 asukasta

Varsinais-Suomi vahvistaa asemaansa asukasluvultaan Suomen kolmanneksi suurimpana maakuntana ja nopeimmin kasvavien joukossa. Maakunnan asukasluku ylitti Tilastokeskuksen ennakkotietojen mukaan elokuussa puolen miljoonan asukkaan rajan. Tarkka luku oli elokuun lopussa 500 321.

Pormestarit kyläilevät jälleen kaupunginosissa

Turun pormestari Piia Elo sekä apulaispormestarit Sini Ruohonen , Elina Rantanen ja Mirka Muukkonen jatkavat Pormestarit kylässä -vierailuja eri puolille kaupunkia.

Petit Pois -bistro aukeaa Vähätorin tuntumaan

Turku saa uuden mutkattoman bistron, kun Voiveljien Petit Pois avautuu keskiviikkona 23. syyskuuta Vähätorin tuntumaan. Voiveljet tavoittelee uudella bistrollaan ennen kaikkea aktiivisia kaupunkilaisia, jotka käyttävät keskustan ravintoloita osana tavallista arkea.

Interaktiivinen Leonardo da Vinci -näyttely aukeaa Turussa marraskuussa

Banksyn jälkeen Turussa tutustutaan Leonardo da Vincin taiteeseen.

Turun Telakkarannassa The Mystery of Banksy – A Genius Mind -näyttelyn kotina tunnettu kiinteistö ei hiljene, kun Banksy-näyttely 25. lokakuuta loppuu. Samassa kiinteistössä aukeaa 20. marraskuuta interaktiivinen Leonardo da Vinciin keskittyvä Da Vinci Genius -näyttely.

Poliisi seuraa häiritsevää mopoilua Pohjois-Turussa

Lounais-Suomen poliisi on saanut viime aikoina etenkin Pohjois-Turun asukkailta useita yhteydenottoja häiritsevästä ja kovaäänisestä mopoilusta ja kokoontumisista alueella. Poliisi on lähettänyt ilmoitusten perusteella häiriötä aiheuttaneiden mopojen omistajille kirjeen.

Manifestissa erikoisilta Tommi Kitin kunniaksi

Unna Kitti.

Lauantaina 26. syyskuuta Monitaidefestivaali Manifestissa koetaan ilta yhden merkittävimmän suomalaiskoreografin, Tommi Kitin , parissa. Kulttuuritehdas Manillassa nähdään Kitin koreografia Spiraali , jossa esiintyvät tanssijat Mikko Makkonen ja Unna Kitti sekä muusikot Sampo Lassila ja Ville Hukkinen .

Turku järjestää asukastilaisuuden osana Korpilahdenpuiston suunnittelua

Vähäheikkiläntien varrella sijaitsevan Korpilahdenpuiston kehittämisen suunnittelu on aloitettu. Alue sijaitsee Europan 18 -suunnittelukilpailualueella. Kilpailun voittajatyö toimii suunnittelun pohjana. Alueen asukkailta toivotaan näkemyksiä kehitystyön avuksi.

Pernon telakka juhlii viisikymppisiään

Turun telakka maaliskuussa 1976.

Turun telakka täyttää tänään 50 vuotta. Pernossa vuonna 1974 käynnistynyt rakennushanke oli aikansa merkittävimpiä teollisuusinvestointeja Suomessa, ja tasavallan presidentti Urho Kekkonen vihki uuden telakan käyttöön 22. syyskuuta 1976. Telakka rakennettiin vastaamaan nopeasti kasvaneen laivanrakennuksen tarpeisiin ja mahdollistamaan entistä suurempien alusten rakentaminen.

Raision Myllypellon koulun taideprojektin toteuttajat valittu

Osa Erika Kallasmaan teoksesta.

Taiteilijat Elina Ruohonen ja Erika Kallasmaa on valittu Raisioon rakennettavan uuden Myllypellon koulun taideprojektin toteuttajiksi. Taideprojekti valmistuu vuonna 2028.

Elokuussa enemmän työttömiä kuin vuosi sitten

Varsinais-Suomen työttömyys kääntyi elokuussa laskuun heinäkuuhun verrattuna, mutta vuoden takaisesta tilanteesta se on yhä heikompi. Alueen kuntien työllisyyspalveluissa oli elokuun lopussa 27 500 työtöntä työnhakijaa, mikä on 2 900 vähemmän kuin heinäkuussa, mutta 1 100 enemmän kuin vuotta aiemmin. Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta oli 11,4 prosenttia. Se on edelleen pienempi kuin koko maassa keskimäärin, mutta noussut 0,3 prosenttiyksikköä viime vuodesta. Lomautettujen määrä on sen sijaan hieman laskenut.

Turkulainen ohjelmistoyritys voitti Vuoden joukkoliikenneteko 2026 -palkinnon

Jaakko Rintamäki Fintrafficista (vas.) sekä Jouni Pohjola ja Petri Konkka (Weasel Softwarelta). Takana vasemmalta HSL:n toimitusjohtaja Vesa Silfver ja Kotkan kaupungin joukkoliikennepäällikkö Esa Partanen joukkoliikenneteon valintaraadista sekä Kari Ström ja Johanna Wallin eli Suomen Paikallisliikenneliiton hallituksen varapuheenjohtaja ja puheenjohtaja.

Fintrafficille rakennettu Koontipalvelu on valittu Vuoden joukkoliikenneteoksi 2026. Palvelun teknisestä toteutuksesta on vastannut turkulainen ohjelmistoyritys Weasel Software. Koontipalvelu kokoaa aiemmin satoihin eri rajapintoihin hajallaan ollutta joukkoliikennetietoa yhteen ja tekee siitä helpommin hyödynnettävää esimerkiksi reittioppaissa, matkustajainformaatiossa ja uusissa liikkumisen palveluissa.

Nyrkkeilijät kokoontuvat Alfan kisoihin

Turun Urheiluliitto, Turun Jyry ja Turun Teräs järjestävät järjestyksessään kolmannet Alfan kisat Turussa Liikuntakeskus Alfassa lauantaina 26. syyskuuta kello 12–17.30. Laji on olympiatyylin nyrkkeily.

Kirjailija Markus Nummi vierailee Naantalin pääkirjastossa

Kirjailija Markus Nummi saapuu Naantalin pääkirjaston vieraaksi.

Palkittu kirjailija Markus Nummi saapuu Naantalin pääkirjaston vieraaksi tiistaina 22. syyskuuta kello 17.30. Kaikille avoimessa ja maksuttomassa tilaisuudessa Nummi kertoo kirjailijan työstään, teostensa synnystä sekä pitkästä urastaan suomalaisen kirjallisuuden ja elokuvan parissa.

Wiklundin Prisma valmistuu lokakuun alkuun

Prisma Wiklund valmistuu Turun ydinkeskustassa torstaina 1. lokakuuta. Wiklundin uudistus etenee suunnitellusti. Turun kauppatorin laidalla sijaitseva Prisma Wiklund on Turun keskustan ensimmäinen hypermarket ja osa Turun Osuuskaupan noin kymmenen miljoonan euron investointia keskustan palvelujen kehittämiseen.

Kuluttajat aiempaa varovaisempia, vaikka monen taloustilanne vahvistunut

Suomalaiskuluttajien taloudellinen tilanne näyttää monella tavoin aiempaa vakaammalta, mutta varovaisuus on lisääntynyt vuoden takaiseen verrattuna. Luotonhallintayhtiö Intrumin Eurooppalaisen kuluttajien maksutaparaportin mukaan jatkuva epävarmuus taloudessa ilmenee kuluttajille suurten hankintojen lykkäämisenä, taloudellisten riskien välttelynä ja säästämisen kasvuna.

Lounais-Suomessa jo 541 alkutuotannon luomutoimijaa

Euroopan unionin virallista luomutuotannon päivää juhlitaan 23. syyskuuta. Luomupäivä on osa EU:n vihreän siirtymän toimeenpanoa ja luomutuotannon toimintasuunnitelmaa. Päivän tarkoitus on lisätä luomun kulutusta ja tuotantoa sekä tietämystä luomutuotannon positiivisista vaikutuksista ympäristöön ja eläinten hyvinvointiin.

Proteiinibuumi jatkaa kasvuaan

Kuluttajat ovat yhä kiinnostuneempia hyvinvoinnista ja helpoista välipaloista, joiden avulla on mahdollista saada lisäproteiinia.

Suomalaiset kuluttavat yhä enemmän erilaisia proteiinituotteita. Kiinnostus proteiiniin kasvaa koko ajan, mikä näkyy myös kauppojen hyllyillä monin tavoin. Lidl-myymälöissä proteiinibuumi näkyy yhä enemmän laajenevan valikoiman lisäksi myös tuotteiden sijoittelussa, sillä asiakkaille on tarjolla erilaisia proteiinihyllyjä eri tuotekategorioissa. Kasviproteiinien myynti on kasvanut Lidlissä yli kymmenen prosenttia vuoden alusta lähtien.

Näköislehti

Urheilu

Puukkokatsomo: TPS:llä F-liigassa näytön paikka

Miesten F-liigan alusta ei turkulaisittain riemumarssia odotettu, kiitos otteluohjelman. Lähtökohtaisesti keskikastin sijoista tälläkin kaudella pelaava TPS kohtaa ensimmäisten kierrosten aikana useita sarjan kärkitaistoon povattuja joukkueita.

Nyrkkeilijät kokoontuvat Alfan kisoihin

Turun Urheiluliitto, Turun Jyry ja Turun Teräs järjestävät järjestyksessään kolmannet Alfan kisat Turussa Liikuntakeskus Alfassa lauantaina 26. syyskuuta kello 12–17.30. Laji on olympiatyylin nyrkkeily.

Kolme turkulaista jalkapallon U17-maajoukkueeseen

Suomen alle 17-vuotiaiden poikien jalkapallomaajoukkue kohtaa Ranskan harjoitusmaaotteluissa 23. ja 25. syyskuuta. Interistä maaotteluihin on valittu Otso Saikkonen ja Vilho Grönblom sekä TPS:stä Joel Ahen . Maaottelut toimivat Minihuuhkajien EM-karsintakenraaleina.

Niko Lehtirannan kausi jatkuu Hockenheimissa

Niko Lehtiranta.

Moottoripyöräilijä Niko Lehtirannan kilpailukausi on edennyt loppusuoralle, mutta kausi ei suinkaan ole vielä ohi. Suunta käy Saksan Hockenheimiin ja Euro Moto -sarjan finaaliin.

Otteluanalyysi: Ilves kantona TPS:n kaskessa

Kauden tarina. Ilves tekee maalit ja jättää TPS:n pisteittä.

Ilves oli liian kova vastustaja TPS:lle jalkapalloilun Veikkausliigassa tällä kaudella. Joukkueet kohtasivat kolme kertaa ja joka kerralla Ilves oli parempi. Ilves pudotti TPS:n myös Suomen cupista. Viimeisessä kohtaamisessa Kupittaalla liigan karsintasarjassa Ilves otti puhtaan 3–0-voiton. Peli ei ollut näin epätasainen mutta Ilves teki maalit paikoistaan, TPS ei.

RaiFu lähtee vahvistuneena alkavaan futsal-kauteen

RaiFu sai pidettyä viime kauden runkopelaajat ryhmässään. Lisäksi uusina pelaajina tuli mielenkiintoisia vahvistuksia.

Viime kausi naisten Futsal-liiga päättyi pettymykseen Raisiossa. RaiFu lähti puolustamaan kevään 2025 Suomen mestaruuttaan runkosarjan ykkösenä. Kausi päättyi kuitenkin ilman mitalia, kun välierissä Ilves oli parempi ja pronssiottelussa HIFK kaatoi RaiFun.