Perustulotuen ja uudelleenjakotulotuen maksaminen aikaistuu

Ruokavirasto aloittaa vuoden 2026 perustulotuen ja uudelleenjakotulotuen maksamisen maatiloille syys–lokakuun vaihteessa. Tukien maksaminen aloitetaan yleensä joulukuussa, mutta kesän aikana voimaan tulleiden EU:n poikkeussäädösten vuoksi niistä voidaan maksaa tänä vuonna ennakkoa.

Perustulotuen ennakkoa maksetaan maatiloille yhteensä noin 223 miljoonaa euroa ja uudelleenjakotulotukea yhteensä noin 20 miljoonaa euroa. Tuet maksetaan maatiloille kolmessa osassa: 75 prosenttia syys–lokakuun vaihteessa, 20 prosenttia joulukuussa ja viisi prosenttia ensi vuoden kesäkuussa.

Ruokavirasto tiedottaa tarkan perustulotuen ja uudelleenjakotulotuen maksujen aloituspäivän, kun se on tiedossa. Muiden viljelijätukien maksuaikataulu pysyy ennallaan.

Vuoden 2026 peltotukien haku päättyi viljelijöiden verkkoasiointipalvelu Vipussa 9. kesäkuuta. Viljelijät voivat korjata ja täydentää hakemuksiaan Vipu-palvelussa koko kasvukauden ajan aina 1. lokakuuta asti, jos tilanne pellolla muuttuu. Myös perustulotukea ja uudelleenjakotulotukea voi hakea 1. lokakuuta asti. Uudelleenjakotulotukeen ovat oikeutettuja kaikki tilat ensimmäiseen 50 hehtaariin asti.

Poikkeuksena on peltotukien hakemuksessa ilmoitettu tuenhakija. Tuenhakijaa ei voi tänä vuonna vaihtaa 1. lokakuuta asti, sillä koko tuki maksetaan aina samalle tuenhakijalle. Ruokavirasto tiedottaa tuenhakijan muutosmahdollisuudesta tarkemmin, kun maksujen aloituspäivä on varmistunut.

Komissio teki poikkeuksia tukia koskeviin asetuksiin Lähi-idän kriisin ja siitä johtuvan lannoitteiden hintojen nousun sekä viljelijöiden taloudellisen riskien lisääntymisen vuoksi. Muutoksia tehtiin vuoden 2026 EU:n kokonaan maksamien suorien tukien ennakoiden enimmäismäärään ja maksuajankohtaan. Asetusten asettamien vaatimusten vuoksi Suomessa näistä tuista 95 prosenttia maksetaan tavanomaisesti joulukuussa.

Asetusmuutoksia tehtiin Euroopan parlamentin ja neuvoston yhteisen maatalouspolitiikan horisontaaliasetukseen ja komission alempiasteiseen täytäntöönpanoasetukseen.

Komissio on esittänyt tiedonannon lannoitetoimintasuunnitelmasta, jonka tavoitteena on tukea lannoitteiden kohtuuhintaisuutta ja toimitusvarmuutta. Toimintasuunnitelman yhtenä tavoitteena on tukea orgaanisten lannoitteiden ja perinteisten epäorgaanisten lannoitteiden vaihtoehtojen, erityisesti biopohjaisten lannoitteiden, kehittämistä ja käyttöönottoa. Toimilla pyritään helpottamaan kierrätysravinteiden tuotantoa ja turvallista käyttöä sekä hyödyntämään jäämiä, jätteitä ja sivutuotteita.

Valmistelussa on lisäksi EU:n hätärahoitustukeen perustuva kohdennettu tukitoimi panoshintojen noususta eniten kärsiville toimijoille. Vaikuttavuuden varmistamiseksi se kohdennetaan vain rajatulle joukolle, mitä myös komissio rahoitusta myöntäessään on edellyttänyt. Tuki pyritään saattamaan tiloille olemassa olevia järjestelmiä hyödyntämällä mahdollisimman nopean maksatuksen varmistamiseksi. Koko sektorille kohdentuvaa tukitoimenpidettä lannoitekustannusten nousun tasaamiseksi ei suunnitella johtuen niukasta EU-rahoituksesta ja rajallisista kansallisista resursseista.

Aamuset-kaupunkimedia (AKM)

Perustulotuen ja uudelleenjakotulotuen maksaminen aikaistuu

Ruokavirasto aloittaa vuoden 2026 perustulotuen ja uudelleenjakotulotuen maksamisen maatiloille syys–lokakuun vaihteessa. Tukien maksaminen aloitetaan yleensä joulukuussa, mutta kesän aikana voimaan tulleiden EU:n poikkeussäädösten vuoksi niistä voidaan maksaa tänä vuonna ennakkoa.

Suomalaiset kokevat remontoinnin stressaavaksi

Naisten lisäksi eniten remontin tekemisestä tai teettämisestä stressaantuvat rivitaloasujat ja 30–39-vuotiaat.

Suomalaiset kokevat remontoinnin tai sen teettämisen stressaavaksi. Stark Suomen teettämässä Suomalaiset remontoivat ja rakentavat 2026 -selvityksessä 65 prosenttia vastaajista vastasi kyllä ”koetko remontoinnin tai remontin teettämisen stressaavaksi” -kysymykseen. Miehistä näin kokee 57 prosenttia ja naisista 73 prosenttia.

Eurojackpot issa yksi päävoitto – Suomeen neljä 53 000 euron voittoa

Eurojackpotin perjantai-illan arvonnassa löytyi yksi täysosuma. Voittorivi on pelattu Espanjassa ja sillä voitti 71 miljoonan euron jättivoiton.

Hesburger istutti yli 16 000 taimea Kankaanpäähän

Kankaanpäähän istutettiin kesäkuun alussa yli 16 000 taimea entiselle viljelystä poistuneelle turvepeltoalueelle.

Hesburger on jatkanut metsitystyötään yhteistyössä kotimaisen Carboreal Oyj:n kanssa myös tänä vuonna. Kankaanpäähän istutettiin kesäkuun alussa yli 16 000 taimea entiselle viljelystä poistuneelle turvepeltoalueelle. Uusi metsä tukee hiilensidontaa, vähentää maaperäpäästöjä ja lisää luonnon monimuotoisuutta.

Väkivaltainen The Com -verkosto painostaa nuoria satuttamaan itseään tai muita

Poliisi on jo aiemmin tuonut esiin huolta kansainvälisestä, äärimmäisen väkivaltaisesta The Com -verkostosta, jonka uhreja ovat etenkin haavoittuvassa asemassa olevat nuoret, joilla saattaa olla vahva tarve kuulua johonkin yhteisöön tai verkostoon.

Kadoksissa ollut tyttö löytynyt kunnossa

Turussa kadonneeksi ilmoitettu 13-vuotias tyttö on löytynyt kunnossa. Poliisi kiittää havainnoistaan ilmoittaneita.

Aurinkopaneelien suosio kasvaa, samoin vahinkojen määrä

Aurinkopaneeleiden ylivoimaisesti suosituin asennuspaikka on katto.

Aurinkopaneelien suosio on kasvanut nopeasti, mutta samalla myös vahingot ovat lisääntyneet. Erityisesti asennusvirheet ja puutteellinen huolto voivat johtaa kalliisiin vaurioihin – ja joissain tapauksissa vakuutus ei korvaa vahinkoa lainkaan.

Levähdyspaikalla ei tapahtunut rikosta

Lounais-Suomen poliisi on selvittänyt välikohtausta, jonka ilmoitettiin tapahtuneen viime viikolla Uudessakaupungissa sijaitsevalla levähdyspaikalla. Rikosta ei enää epäillä.

Energiajuomien myynti aiotaan kieltää alle 16-vuotiaille

Energiajuomien sisältämä kofeiini heikentää unta, vaikeuttaa keskittymistä ja aiheuttaa sydänoireita.

Maa- ja metsätalousministeriö lähettää lausunnoille hallituksen esitysluonnoksen, jossa energiajuomien myynti kiellettäisiin alle 16-vuotiaille ja käyttämättä jääneiden elintarvikkeiden uudelleenjakelua vahvistettaisiin. Tavoitteena on suojella nuorten terveyttä ja vähentää ruokahävikkiä.

Viiden viikon liikennekatko päättyy maanantaina rantaradalla

Espoon kaupunkirata -hankkeen viiden viikon junaliikennekatkon työt ovat tulossa päätökseen. Junaliikenteen on määrä palata rantaradalle maanantaina 27. heinäkuuta kello 4. Katkon aikana on tehty noin 30 miljoonan euron arvosta rata- ja infrarakentamista, mikä vastaa euromääräisesti noin neljännestä hankkeen koko vuoden töistä.

Challenge Turku -triathlontapahtuma aiheuttaa muutoksia liikenteeseen viikonloppuna

Challenge Turku -urheilutapahtuma aiheuttaa merkittäviä muutoksia liikenteeseen tulevana viikonloppuna 25.–26. heinäkuuta. Tapahtuma aiheuttaa suurta liikennehaittaa keskustan alueella sekä ykköstiellä. Autoilijoita kehotetaan käyttämään muita ajoreittejä mahdollisuuksien mukaan.

Työelämägallup: Joka kahdeksas ollut syyttä sairauslomalla

Työelämässä olevista suomalaisista 12 prosenttia arvioi olleensa työuransa aikana sairauslomalla ilman aihetta, ilmenee Työelämägallupista. Valtaosa, 86 prosenttia, kiistää toimineensa näin.

Tyttö kateissa Turussa, poliisi pyytää havaintoja

Lounais-Suomen poliisi pyytää havaintoja kadonneeksi ilmoitetusta 13-vuotiaasta tytöstä, joka mahdollisesti liikkuu Turun seudulla, pääkaupunkiseudulla tai Pirkanmaalla.

Videopuheluissa poliiseina esiintyvät huijarit uhkailevat ulkomaalaistaustaisia henkilöitä

Poliisi on havainnut myös Itä-Suomessa rikosaallon, jossa rikolliset lähestyvät poliiseina esiintyen erityisesti Suomessa asuvia ulkomaalaistaustaisia henkilöitä Google Meet -videopuheluiden välityksellä.

Saaristomeren venekeräyksen ilmoittautuminen avoinna heinäkuun loppuun asti

Saaristomeren venekeräykseen ehtii ilmoittautua vielä heinäkuun loppuun saakka.

Saaristomeren venekeräyksen ilmoittautuminen on auki vielä viikon verran, perjantaihin 31. heinäkuuta asti. Lounais-Suomen Jätehuolto ja Pidä Saaristo Siistinä ry noutavat keräykseen ilmoitetut, käytöstä poistetut veneet loppukesän ja syksyn aikana.

Kerrostaloasunnossa syttyi tulipalo Varissuolla

Kerrostaloasunnossa syttyi torstaina illalla pieni tulipalo Kraatarinkadulla Varissuolla. Palo oli sammunut ennen pelastuslaitoksen saapumista paikalle.

Alexej Zhbankov Veljesten mukana koko kesän

Alexej Zhbankov.

Lentopalloilija Alexej Zhbankov , 23, treenasi ja pelasi kesän miesten lentopallomaajoukkueessa. Tänä kesänä pelattiin ensimmäistä kertaa Euroopan liigaa, jonka kaikki pelit Veljekset eli miesten maajoukkue voitti.

DBTL-kaupunkifestivaali sulkee Tuomiokirkkotorin, Brahenpuiston ja Rothoviuksenkadun yleiseltä liikenteeltä

DBTL-kaupunkifestivaali sulkee Tuomiokirkkotorin, Brahenpuiston ja Rothoviuksenkadun yleiseltä liikenteeltä 23.–25. heinäkuuta. Itäisen Rantakadun moottoriajoneuvoliikenne katkaistaan Nunnankadun ja Rettiginrinteen välillä päivittäin kello 17–22. Paikalla on liikenneopasteet.

Näköislehti

Urheilu

Tomi Väkiparta ja TPS jatkosopimukseen

Tomi Väkiparta.

Turun Palloseura on solminut 2+1-vuotisen jatkosopimuksen keskikenttäpelaaja Tomi Väkiparran kanssa. 18-vuotias Väkiparta pelaa debyyttikauttaan Veikkausliigassa. Hänellä on tällä hetkellä vyöllään seitsemän liigapeliä. Väkiparta on noussut määrätietoisella työnteolla askel kerrallaan pelaamaan korkeamman sarjatason pelejä. Porissa syntynyt nuorukainen nousi aikanaan FC Jazzin miesten edustusjoukkueeseen jo 15-vuotiaana.

Alexej Zhbankov Veljesten mukana koko kesän

Alexej Zhbankov.

Lentopalloilija Alexej Zhbankov , 23, treenasi ja pelasi kesän miesten lentopallomaajoukkueessa. Tänä kesänä pelattiin ensimmäistä kertaa Euroopan liigaa, jonka kaikki pelit Veljekset eli miesten maajoukkue voitti.

TPS:aa uhkaa pakkipula

Miska Ylitolva (vas.) ja Eetu Turkki.

TPS:n jalkapalloilun Veikkausliigassa pelaavaa edustusjoukkuetta uhkaa pakkipula. TPS:n pelit Veikkausliigassa jatkuvat tulevana sunnuntaina 26. heinäkuuta, kun turkulaisjoukkue matkaa Helsinkiin kohtaamaan HJK:n. HJK-ottelusta TPS:n riveistä on pelikiellon vuoksi sivussa laitapuolustaja Oscar Häggström , joka sai yhden ottelun mittaisen pelikiellon maanantaisen Ilves-pelin kahden keltaisen kortin myötä.

Saga Vanninen siirtyy Turkuun Jarno Koivusen valmennustiimiin

Jarno Koivunen.

Seitsenottelija Saga Vannisen ura jatkuu Jarno Koivusen vetämässä valmennustiimissä. Koivusen johdolla tiimissä valmentavat Mika Lönnblad , Tuomas Laaksonen , Johan Meriluoto ja Susann Sundkvist . Valmennusjärjestelyyn liittyen Vanninen muuttaa elokuussa Turkuun.

Dan Lauri lainalle Ykkösliigan Käpylän Palloon

Dan Lauri.

Maalivahti Dan Lauri siirtyy lainasopimuksella Turun Palloseurasta Käpylän Palloon. Laurin lainasopimus jalkapalloilun Ykkösliigassa pelaavaan KäPaan kattaa loppukauden. TPS:llä on mahdollisuus kutsua pelaaja takaisin joukkueen vahvuuteen kesken laina-ajan Palloliiton siirtosääntöjen mukaan.

Toppari Yeboah Amankwah siirtyy Maarianhaminasta Interin vahvuuteen

Yeboah Amankwah.

Inter on tehnyt sopimuksen puolustaja Yeboah Amankwahin kanssa. IFK Mariehamnista Turkuun siirtyvän 25-vuotiaan topparin sopimus kattaa loppukauden ja sisältää seuran option kahdesta seuraavasta kaudesta.