Pulinalle ei ole sijaa, sen verran selvin äänin päätti Turun kaupunginvaltuusto raitiotien kaupunkiin rakentaa. Kaupunkikehityksen megahankkeesta muovautui vuosien varrella kunta- ja identiteettipoliittinenkin kiistakapula, jonka kiskomista oli vaikea lopettaa taistelukentän kummallakaan puolella. Juoksuhaudat olivat syvät – ja syviksi ne jäävät.

Turun Raitiotieallianssin tuottamassa taustamateriaalissa kerrotaan, että raitiotie ”helpottaa liikkumista kaupungissa eri liikkumistavoilla ja vähentää ruuhkia”. Tarkempia perusteluja väitteen tueksi ei anneta. Uskottavaa on, että autojen määrät vähenevät ainakin raitiotien linjauksen reitillä bussien tehdessä tilaa raitsikalle, mutta samalla kapenee kaistatila kiskojen haukatessa ajoradasta aimo alan. Ja mikä keskeistä, Turun pahimmat ruuhkaongelmat ovat muualla, kuin Varissuon ja sataman välillä.

Turkuun tuuppaa joka aamu työmatkaliikennettä eri suunnista. Naantalintie ja kasitie sakkautuvat Naantalin ja Raision suunnasta joka-aamuiseksi liikennepuuroksi viimeistään Muhkurin kohdalla ja paine purkautuu Martin kulmilla. Ysitie ja Satakunnantie saavat aikaan samanlaisen liikennekaaoksen Aninkaistensillan tuntuman isossa risteyksessä, jossa torvet soivat kuin Meksikossa.

Tätä kasvavaa liikenneongelmaa raitiotie ei tule korjaamaan, vaan se voi jopa pahentaa sitä. Sekä Raisio että Naantali kasvavat kovaa kyytiä Turun imussa. Turkuun tullaan töihin. Yksityisautoilu tulee väistämättä lisääntymään, etenkin nyt, kun hallitus taannoisessa lisätalousarviossaan veti ruksit Raision lähijunaliikennehankkeen päälle.

Fölistä ei ole apua, sillä runkolinjauudistuksen jälkeen esimerkiksi viiden kilometrin työmatka Raisiosta Turkuun kestää vaihtoineen ja kävelemisineen hyvälläkin säällä toista tuntia – Naantalista puhumattakaan.

Ruuhkien vastaisessa taistelussa pitäisi saada kaikki seutukunnan keinot käyttöön. Nyt sohitaan liian lyhyellä miekalla, toinen käsi selän taakse sidottuna.

Teemu P. Peltola