Wojciechin mammuttilevy ilmestyi tiiviinä ytimenä
Kuusitoista vuotta on pitkä aika. Vielä pidempi se on musiikissa. Niin pitkään otti kuitenkin turkulaisen Wojciechin Olipa kerran kevät valmistuminen. Matkan varrelle mahtuu monenlaisia vaiheita, mutta toukokuun lopussa albumi viimein julkaistiin.
Olipa kerran kevät on levy, joka on kiusannut Wojciechin voimahahmo Jari Oisaloa olemassaolollaan ja julkaisemattomuudellaan pitkään.
– Olen helpottunut ja tyytyväinen, että levy on nyt julkaistu tässä muodossa. Huomasin, että levystä ehti vuosien varrella kasvaa tietyllä tavalla Wojciechin muutakin musiikkia määrittävä taakka, Oisalo pohtii.
Ensimmäiset levyyn liittyvät äänitykset tehtiin jo syksyllä 2010. Levy oli viimeistelyä vaille valmis 2016 ja valmis julkaistavaksi 2017. Tuolloin levy oli kuitenkin aivan erilainen kuin nyt julkaistu kokonaisuus.
– Levyä tehtiin oikeastaan kahdessa sessiossa ensin 2010 alkaen parin vuoden aikana ja sitten muutaman vuoden tauon jälkeen 2016. Silloin ajatuksena oli, että äänitämme kaiken, kun biisejä ja aihioita oli vuosien varrella tullut, Oisalo muistelee.
Vuodeksi 2017 kaavailtu julkaisu oli varsin massiivinen paketti. Siitä piti tulla 18 biisiä sisältävä tuplavinyyli, noin 80-minuuttinen järkäle. Se jäi lopulta kuitenkin julkaisematta.
– Se oli itselleni siihen aikaan sekä helpotus että pettymys. Isäni kuoli alkuvuodesta 2017 ja kuolemaan liittyen oli paljon asioita hoidettavana. Koko se aika meni jonkinlaisessa aivosumussa.
Olipa kerran kevät jäi vuosiksi hyllylle odottamaan aikaa parempaa. Syksyllä 2025 Oisalo tarttui vanhaan materiaaliin ja kuunteli, mitä vuosia aiemmin oltiin tehty. Materiaaliin oli tullut etäisyyttä ja se kuulosti jälleen hyvältä.
– Otin yhteyttä Samiin (Lehtonen). Sami oli sitä mieltä, että aletaan vaan tehdä levyä, mutta hän halusi, että levy miksataan ja masteroidaan uudelleen. Niin myös teimme, mutta uutta materiaalia emme äänittäneet.
Samassa yhteydessä alkuperäinen tuplavinyyli viilattiin huomattavasti lyhyempään mittaan. Nyt julkaistulla levyllä on 18 biisin sijaan kahdeksan.
– Tämä on ydin siitä, mitä tehtiin, Oisalo tiivistää.
Wojciech ei ole kuitenkaan hylännyt julkaisematta jäänyttäkään materiaalia. Tarkoituksena on, että albumilta ylijääneet kymmenen biisiä julkaistaan digisingleinä viimeistään tulevana syksynä. Lisäksi Oisalon on tarkoitus saada muutakin Wojciech-materiaalia julki.
– On olemassa myös Näiden aikojen halki -levy, joka on käytännössä valmis julkaistavaksi. Se tehtiin 2021–24. Sen lisäksi uuttakin materiaalia on tarkoitus tehdä, Oisalo kertoo.
Ilkka Lappi












